Jättiläisten kasvimaa
Käynti omalla kasvimaalla voi muuttua elämykseksi, jos tuttujen kurkkujen, kurpitsojen ja nauriiden joukossa kasvaa jättilajikkeita. Jättikasvisten kasvatus on meillä melko uusi ilmiö, mutta lyhyessä ajassa se on kerännyt jo vahvan harrastajakunnan.
Jättikokoon voi kasvattaa hyvin monenlaisia vihanneksia ja juureksia. Alkuun voi päästä vaikkapa kasvattamalla jättitomaattia tai -maissia ämpärissä tai saavissa.
”Tätä harrastusta voi suositella kaikille. Toki tarvitaan jonkin verran aikaa ja viitseliäisyyttä”, kertoo Suomen Jättikasvisyhdistyksen puheenjohtaja Armi Lindell.
Iloisen harrastajajoukon syksyn kohokohta on SM-kilpailut, jotka järjestetään Elimäellä, Mustilan Arboretumissa, syyskuun 27. päivä. Kisaamaan on tulossa yli kolmesataakiloisia kurpitsoja. ”Suomenennätystä tänä vuonna tuskin rikotaan. Pari vuotta sitten se nousi jo yli 500 kiloon”, Armi Lindell toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
