Maalla ei osata elää oikein
Me täällä maalla, harva- alueella emme osaa elää oikein. Jos emme ole jotain tihutöitä tekemässä, niin ainakin olemme suunnittelemassa niitä.
Raskauttavien tekojemme lista on pitkä.
Maataloutemme on tuhonnut Itämeren ja lopullisen niitin meriparalle ovat aiheuttaneet hajajätevetemme. Karjatalouden synnit ovat myös raskaat; olemme sulloneet eläimet navetoihin, joissa lehmät eivät voi toteuttaa luonnollista pesimäviettiään.
Lisäksi tuottajahinnat ja tukiaiset ovat suuremmat kuin missään maailman kolkassa. Ruoka kannattaakin ostaa jatkossa kansainvälisiltä erittäin edullisilta markkinoilta, joissa tuotantotavat ovat aina eettisiä ja ekologisia.
Työtä vieroksuva viljelijäväestö siirrettäköön kortistoon nauttimaan työttömyyspäivärahoista.
Metsätalous on tuhonnut yhdessä turvetuotannon kanssa lähivesistöt kansantaloudellisesti täysin kannattamattomilla menetelmillä. Ahneet metsänomistajat vaativat vielä kaiken kukkuraksi kohtuuttomia kantohintoja huonolaatuisille puilleen.
Paperi kannattaakin jatkossa tuoda Etelä-Amerikasta ja rakennukset valmistaa betonista. Puulämmitys tulee korvata kivihiilellä, joka ei tuhoa vanhoja metsiä eikä aiheuta pienhiukkasia ilmastoon.
Vaikka esimerkiksi St. Morizin hiihtokeskuksessa ihmiset ilkeävät kulkea jopa päiväsaikaan turkikset yllään, ei meidän tule toimia näin. Turkistarhaus on kiellettävä eläinrääkkäyksenä ja vielä elossa olevat tarhaeläimet tulee päästää luontoon. Kiinasta saamme keinokuituisia vaatteita edulliseen hintaan, jos pakkanen yllättää.
Metsästys ja kalastus tulee kieltää lailla. Ei ihmisen kuulu liikkua eläimille varatuilla alueilla.
Harva-alueen asunnot ja maat ovat nolla-arvoisia. Tämähän on todistettu useampaan kertaan Ylen kanavilla ja Finanssivalvonnan toimesta – niitä ei tule rahoituslaitosten enää lainoittaa. Rahat tuleekin sijoittaa tuottaville etelän markkinoille.
On tämä sarvikuonojen maa, mutta onneksi meillä on viisaita opettajia, jotka neuvovat, miten maalla tulee elää. Onhan heillä siihen täysi oikeus, sillä hehän elättävät maaseudun ja syrjäkylät.
Kyösti Partanen
Kitee
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
