
Äijät kirjojen kimpussa
Kovakantiset joutuvat kovaan syyniin, kun jokainen äijä saa sanoa rehellisen mielipiteensä. Jouni HirnTämä tuli luettua suuren ihmetyksen alla, että voiko tällaista edes tapahtua maan päällä”, toteaa Antti Aarnio hämmentyneenä. ”Olen kauhean tyytyväinen itseeni, kun sain luettua sen loppuun”
Ari Haasion vetämässä Äijien lukupiirissä on tänään mukana seitsemän miestä. Kahvin ja tuoreen nisun äärellä puidaan Norman Mailerin romaania Porton haamu.
Vakoilijoista ja tiedustelupalvelusta kertova yli tuhatsivuinen opus kirvoittaa värikkään keskustelun.
Joku hämmästelee huvittuneena runsasta seksin määrää. Toinen epäilee, onko hajanaisella teoksella ollut useampi kirjoittaja.
Äijien lukupiiri on kokoontunut Lapualla puolitoista vuotta. Noin kymmenen miehen ydinjoukko on pysynyt lähes samana alusta asti. Keski-ikä piirissä on yli 60 vuotta. Kokoontumisissa osallistujat itse valitsevat luettavan kirjan muutamasta ehdokkaasta.
Miehille suunnattu lukupiiri sai alkunsa lapualaisen Ari Haasion ideasta. Haasio työskentelee Seinäjoella kirjasto- ja tietopalvelujen yliopettajana. Hän on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja.
Keski-ikäiset miehet käyttävät kirjastopalveluja keskimääräistä vähemmän. Haasio mietti, miten heidät saisi aktivoitua lukemaan.
”Kirjaston asiakkaista on suurin osa naisia. Myös lukupiirien osallistujat ovat yleensä 85-prosenttisesti naisia. Ajattelin, että mitäpä jos pidettäisiin lukupiiri äijille, jossa he saisivat lukea sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat heitä.”
Haasio esitteli idean Lapuan kirjastolle. Tarvittava rahoitus järjestyi ELY-keskuksen kautta.
Hankkeen rahoitus päättyi vuodenvaihteessa, mutta Haasio jatkoi lukupiirin vetämistä harrastusmielessä.
”Tämä on mukavaa ja hyvää vastapainoa päivätyölleni. Äijäporukan kokoontuminen on iloinen ja odotettu hetki kuukaudessa”, Haasio toteaa.
Piirissä luetuista kirjoista suurin on ollut tietokirjoja. ”Luettavana on ollut paljon sotahistoriaa käsitteleviä kirjoja. Niistä tykätään ja niistä oppii historiaa.”
Tällä kertaa kuukauden kirjaksi valitaan poikkeuksellisesti dekkari, Raymond Chandlerin klassikkoteos Syvä uni.
Äijät kehuvat, että lukupiirin myötä tulee luettua myös sellaisia kirjoja, joita ei muuten tulisi avattua.
”Olen verrannut lukemista ikkunattomassa talossa asumiseen. Jokainen kirja avaa uuden ikkunan, joku pienemmän, joku isomman”, Antti Raivio luonnehtii.
”Tuo oli suorastaan hieno aforismi”, Haasio kehuu perään.
Äijien lukupiirissä on rento tunnelma ja henkilökohtainen lukukokemus välitetään eteläpohjalaiseen tyyliin suorasanaisesti.
”Täällä nauretaan paljon, mutta joskus tunteet saattavat kuumeta, kun puhutaan yhteiskunnallisista asioista”, Haasio toteaa.
Lukupiirejä järjestetään joka kunnassa, mutta vastaavia miesten lukupiirejä on harvassa. Lapualaisäijien innostuksen perustella vastaaville olisi tilausta.
”Hyviä kirjoja on lukematta niin paljon, että niitä pitäisi saada mukaan hautaan. Mutta koska me saamme luettavaksi sellaisen kirjan, että me itkemme täällä”, Antti Aarnio kysyy.
Joku kehuu tietävänsä sellaisen, joten on luvassa saattaa olla herkkiä hetkiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

