Hyvinvointipolku taltuttaa kiireen
Jo lyhyt metsäympäristössä oleskelu vähentää tutkitusti stressiä ja kohentaa mielialaa. Nyt luonnossa liikkumista pyritään lisäämään myös erityisillä hyvinvointipoluilla. Tapio Oy:n ja Suomen metsäkeskuksen kolmivuotisessa hankkeessa pyritään luomaan hyvinvointipolkuja eri puolille Suomea.
Polun toteuttajana voi olla vaikkapa maaseutuyrittäjä tai kyläyhdistys. Hyvinvointipolku on noin kahden kilometrin pituinen ja sillä on kymmenkunta pysähtymiskohdetta. Tavoitteena on, että polut olisivat lähellä palveluita, monimuotoisessa metsämaastossa. Yhdistykset voivat hakea polkua varten esimerkiksi LEADER-rahoitusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
