Ihminen pilaa kaiken

Joskus sanotaan, että ihminen on sika. Joskus siihen lisätään, että sikahan on siisti. Niinhän se on.

Ihminen pilaa ympäristöään, missä ikinä liikkuukaan. Hän on varta vasten tehnyt reittejä siinä tarkoituksessa, että niitä taivaltaessaan voisi katsoa ja nähdä tätä moni­muotoista ison Isämme aikaansaannosta Linnunratagalaksin haarakkeessa. Rumuus sen kun lisääntyy.

Mitä poistetaan ja pilataan, näkyy saasteena maalla, meressä ja yhä enemmän myös ilmassa. Älykkyydessä keksityt hyvinvointilaitteet tuottavat yhä pitempään kestävää roskaa. Viemäreihin virtaa pääkaupunkiseudullakin joka aamu 100 000 kiloa sontaa, joka elintarvikkeista paljolti tulleena ruokkii Itämerta. Sonta sai joskus ruokkia kasveja ja pien­eliöstöä ja antoi elinvoimaa – nyt homo sapiens eli viisas ihminen lisää sillä kuolonvoimaa.

Surkeinta on yksipuolistuva monimuotoisuus eli valkoiset pallerot pellolla, jos missä karjataloutta ja agrikulttuuria saa vielä olla. Kylän kaunistajat, heinäseipäät, ovat kadonneet, eikä sarkaojassa pesi kivitasku, eikä sisilisko ota aurinkoa ladon seinähirrellä.

Missä on puhtaus ja äänettömyys – se luonnonlahja lakkaamatta ahnehtivalle ihmis­poloiselle – siellä kolahtaa kaljapurkki niittokoneeseen, kun ihminen on asialla. Moniko muistaa, mitä puhtaus ja siisteys on? Milloin joit janoosi lähteestä liuhalla? Milloin koit hiljaisen puhtaan polun?