Eläinsuojelulain uudistuksessa huomioitava käytännön vaikutukset

Eläinsuojelulain ympärillä käytävä julkinen keskustelu on alkanut kiihtyä jo kuukausia ennen lakiuudistuksen saapumista eduskuntaan. Erilaiset järjestöt marssittavat esiin näkemyksiään ja valmistelevat virkamiehet kommentoivat niitä minkä työltään ehtivät.

Kaiken tämän mediassa käytävän mylläkän keskellä haluan kuitenkin painottaa, että uudistuksessa tärkeintä on käytännön näkökulman säilyttäminen.

Tästä näkökulmasta me kotieläintuottajat katsomme uudistusta. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että vielä uudistuksen jälkeenkin pystymme jatkamaan elinkeinoamme. Vasta tämän ehdon toteutuessa voidaan sitten siirtyä tarkastelemaan vaikkapa niitä globaaleja arvokysymyksiä.

Esimerkiksi parsinavetoiden kieltäminen ei palvelisi käytäntöä, vaan tarkoittaisi pikemminkin katastrofia. Yli puolta suomalaisista navetoista uhkaisi lakkauttaminen. Pelkästään 15 vuoden siirtymäaikaakin voidaan pitää hiljattain investointeja tehneiden tilojen kohdalla kohtalokkaana. Näillä perustein kyseiset toimet eivät mielestäni voi tulla kyseeseen.

Sen sijaan käytännönläheinen ratkaisu parsinavetoista luopumiseen olisi investointitukien suuntaaminen vain pihatoille. Näin aika hoitaisi luonnollisen siirtymän ilman, että kukaan jäisi tyhjän päälle. Malttia tähän vaadittaisiin, mutta muutos kyllä tapahtuisi.

Myös villit ehdotukset kotieläintuotannon valvonnan lisäämisestä ja jopa kaikille avoimesta kansalaisvalvonnasta näyttäytyvät käytännön tasolla silkkana kiusaamisena. Ovatkohan näitä vaatineet järjestöt edes ajatelleet, millaiseksi tuottajan arki muuttuisi tällaisten linjausten myötä?

Monille tuottajille koti toimii nimittäin samalla työpaikkana. Onkin aivan käsittämätöntä, että tavallisten työtä tekevien ihmisten kotipihat oltaisiin valmiita säätämään kaikille avoimiksi muun muassa valvontakameroiden välityksellä. Aivan kuin kotieläintilalliset olisivat rikollisia, kunnes toisin todistetaan.

Itse epäilen, että suuremmat rikolliset löytyisivät kuvaruudun toiselta puolelta, eivätkä suinkaan itse tuottajista. Olisi silkkaa julkisten resurssien tuhlaamista ryhtyä valvomaan kunnollisia kansalaisia, kun samaan aikaan esimerkiksi aktivismirikollisuus kukoistaa yhteiskunnassamme.

Maaseudulla ihmetelläänkin nyt toden teolla sitä, miksi eläinsuojelulain räikeimmät äänitorvet eivät luota tuotta­jien ammattitaitoon? Jokainen kotieläintilojen käytännön nähnyt tietää, että hyvinvoivat eläimet ovat ennen kaikkea tuottajan etu.

Tuottajat ovatkin ajan saatossa omaksuneet nykyisen eläinsuojelulain vaatimusten ylittäviä käytäntöjä, joiden osalta nykyinen laki on vanhentunut. Tästä olemme todennäköisesti kaikki yhtä mieltä ja siksi uudistamisen tarve on kiistaton.

Meidän päättäjien tulee kuitenkin pitää pää kylmänä eläinsuojelujärjestöjen julkisesta paineistuksesta ja hämmentyneestä ilmapiiristä huolimatta. Nyt on keskityttävä ajamaan maaseudun sekä eläinten yhteistä asiaa.