Pohdin uudestaan arvojani

Isännäksi ryhtyminen oli aikoinaan hyvin luonnollinen ratkaisu. Olin maanviljelijä ruumiiltani ja sielultani. Pienestä pojasta olin ollut mukana tilan töissä. Mieleisintä oli olla traktorissa, roikuin traktorin lokasuojasta kiinni pitäen peltotöissä mukana. Olin konemies.

Myöhemmin oma poikani oli samalla tavalla fyysisesti mukanani, mutta ei henkisesti. Kun itse tiesin pienestä asti olevani maanviljelijä, oman poikani kiinnostuksen aiheet olivat muualla.

Olin 27-vuotias, kun aikoinaan teimme sukupolvenvaihdoksen vanhempieni kanssa ja ryhdyin isännäksi tilalle. Sukupolvenvaihdos merkitsi ison velan ottamista.

Isännyyteni aikana maatilan pinta-ala laajeni kaksinkertaiseksi. Ostin kaiken pellon, mikä oli lähellä myytävänä. Maatalouden muutokset suuntautuivat tilakoon kasvattamiseen. Se ei ollut enää mahdollista ja tiesin, että tila ei tule olemaan enää kannattava seuraavalle sukupolvelle. Oli aika nopeasti selvää, että tilaa ei kannata itsenäisenä jatkaa.

Koneiden kehitys on ollut huimaa ja tuntuu siltä, että maatalouden tärkeimpiä kysymyksiä on nyt viljelyteknologia. Sadosta saatava tulo pienenee ja teknologian avulla sitä pitäisi pystyä kasvattamaan. Investoinnit ovat suuria suhteessa maatalouden tuottoon.

Vaikka olen aina ollut konemies, niin se ei tuntunut oikealta suunnalta minulle. Myöskään luomuviljely ei tuonut ratkaisua tilan tulevaisuuteen. Tilan kehittäminen ei enää ollut innostavaa, EU:n ohjaama maatalous vei viimeisenkin innostuksen rippeen.

Päätimme yhdessä vaimon kanssa, että ainoa järkevä päätös olisi myydä pellot nuorille viljelyä jatkaville. Olin 58-vuotias ja minulla oli mahdollisuus jäädä luopumistuelle, mikäli löytäisin viljelyä jatkavan alle 50-vuotiaan viljelijän peltojen ostajaksi. Lopulta myimme pellot kahden vuoden neuvottelujen jälkeen kahdelle naapurille, joilla oli tiedossa jatkaja, mutta jotka olivat itse yli 50-vuotiaita. Näin menetin luopumistuen, vaikka nuoret peltojen viljelyä jatkavat olivat jo tiedossa.

Tuntuu siltä, että minua petettiin. Maatalous on kehittynyt sukupolvelta toiselle periytyvästä elämäntavasta koneteknologiaa ihannoivaksi paperin pyörittelyksi. Kenen edusta on kysymys?

En tiedä vielä kuka olen ja mitä olen. Olen ollut aina maanviljelijä. Tehtäväni on ollut tuottaa ruokaa ja pyörittää maatilaa. Mikä merkitys minulla nyt on?

En vielä ymmärrä onko tämä totta, työhön ei tarvitse lähteä, eikä mikään tehtävä odota tekemistä. Todellisuus on ollut aina täynnä tekemättömiä töitä ja huolia taloudesta. Nyt ei ole kumpaakaan.

Maatalouden kehitys on kulkenut jo joitakin vuosia sellaiseen suuntaan, joka ei ole tuntunut itsestä omalta. Sadosta saatavan rahan merkitys on pienentynyt voimakkaasti, suurin osa tuloista tulee tukien muodossa. Pohdin uudestaan arvojani, mikä minulle itselleni on elämässä tärkeää.