Näyttelijä-tuottaja Pauliina Hukkanen, Mikkeli Toisen nahkoihin heittäytyjä
”Rupesin myös tuottajaksi, sillä totesin, että jos mulle ei anneta rooleja, niin pitää tehä ite”, Pauliina Hukkanen sanoo. Syksyllä Avomielinen Anneli sai jatkoa, kun Pauliina tuotti jatko-osan Avomielinen Anneli Keijon kaa. Se pyörii MIkkelin teatterissa ja lähtee myöhemmin kiertueelle. Sanne Katainen15.11.201715:00
”Näyttelijän työssä minua kiinnostaa itsensä likoon laittaminen. Näytellessä menet kuin heikoille jäille, taiteilet, uppoatko vai et. Adrenaliinipiikki on yhtä suuri kuin urheilusuorituksen jälkeen, jäät koukkuun.
Kun esitin Avomielinen Anneli -monologiani Mikkelissä, ajattelin, ettei tuu mitään, kun varauksia ei ollut juuri yhtään. Kun astuin lavalle, sali oli aivan täynnä. Ihmiset nauroi niin paljon, että yks rouva tippu tuolilta.
Silloin taas muistin, miksi teen tätä työtä. Vuorovaikutus yleisön kanssa oli käsinkosketeltavaa.
Olen maalaistalon tyttö Juvalta ja pienestä pitäen tykännyt esiintyä. Äiti vei minut Tenavatähti-kilpailuun, jossa tulin toiseksi, ja olin Lumikuningatar-elokuvan koekuvauksissa.
Äiti kuoli, kun olin 15-vuotias. 17-vuotiaana aloitin Mikkelin teatterin iltanäyttelijänä ja 19-vuotiaana sain näyttelijäharjoittelijan sopimuksen Varkauden teatteriin. Olin myös Ahaa-teatterissa kiinnityksellä Tampereella ja Mikkelin kautta läksin Helsinkiin freelanceriksi. Free-vuosien aikana pyörähdin vuoden Rovaniemellä kiinnityksellä.
Hain kahdeksan kertaa teatterikorkeakouluun. Pääsykokeissa sanottiin, että mitä sä tänne haet, sähän oot jo näyttelijä.
Olen aina ollut ennakkoluuloton ja rohkea. Sanoin Mikkelissä, että lähen nyt Hesaan friiksi, vaikka mulla ei ollut mitään verkostoa. Menin koputtelemaan teattereiden oville, ja sain ison roolin komediateatteri Arenasta.
Halusin elokuvaan. Laitoin postiin ainakin kolmesataa cv:tä ja pakotin elokuvaohjaajat kahville kanssani. Ajattelin, että jos me istutaan viisi minuuttia kahvilla, naama jää mieleen paremmin kuin vain cv:stä.
Sillä lailla pääsin Aleksi Mäkelän ensimmäiseen Varekseenkin, missä Samuli Edelmann oli mun vastanäyttelijä. Ensi-iltajuhlissa Mäkelän vaimo kertoi miehensä sanoneen, että toi Pauliina oli pakko ottaa töihin, ku se soitti niin monta kertaa.
Lehmän vuosi -sarjassa olin kolme tuotantokautta. Monet muistaa mut siitä Minna Takalana, veemäisenä EU-tarkastajana.
Siitä sarjasta alkoi Sari Havaksen ja mun ystävyys. Me ollaan kierretty esittämässä Terapian tarpeessa -musiikkikomediaa yli 13 000 katsojalle.
Näyttelijän työ vaatii sitä, että uskaltaa heittäytyä. Pitää ajatella roolihenkilö oman itsensä kautta eikä vain esittää tuntevansa jotain. Pitää hypätä roolihenkilön nahkoihin, unohtaa itsensä ja olla se.
Tykkään opetella tekstejä porukalla, sillä kohtauksia kelatessa sanat jäävät lihasmuistiin. Monologeissa on pakko opetella tekstiä yksin.
Tämä työ on palkitsevaa ja monipuolista, sillä yksikään päivä ei ole samanlainen. Mutta näillä palkoilla tätä ei kukaan tee rahan takia. Monilla on kaksi ammattia.
Työn huono puoli on iltapainotteisuus. Mulla on 7- ja 10-vuotiaat lapset. Palasin neljä vuotta sitten Helsingistä Mikkeliin kiinnitykselle, mutta ei siitä tullut mitään, kun näin lapsia vain pari tuntia päivässä. Kaksi vuotta sitten jäin taas friiksi.
Freelancerina voin tehdä niin monenlaista: näytellä, tuottaa, kouluttaa, tehdä laulukeikkaa ja koruja.
Perustin oman Näytellä ja näprätä -yrityksen viisi vuotta sitten, kun keksin alkaa sivubisneksenä väkertää koruja. Yrityksen nimi ei mennyt ensin läpi, mutta tein valituksen, että millä perusteella Ismo Apellilla saa olla Mela ja meisseli. No sain pitää nimen.
En ollut palaamassa Mikkeliin mistään hinnasta, sillä tykkäsin asua Helsingissä. Sitten tuli ero. Kun Mika Nuojua soitti ja pyysi tänne, se tuli hyvään saumaan. Sillä tiellä ollaan.
Nyt paluu tuntuu hirveän hyvältä. Me on viihdytty tosi hyvin. Äidin puolen sukua asuu vielä Juvalla ja täti on pelastava enkeli. Kutsumme häntä mummiksi. Ex-appivanhemmat kiitävät myös tarvittaessa hätiin Loviisasta.
Täällä on jotenkin turvallista ja rento meininki. Savolaiset on lupsakoita. Mökille on lyhyt matka ja siksikin viihdymme. Pyöritän täällä kahta ammattikesäteatteria Juvalla Kuninkaankartanossa ja Puumalan Sahalahdessa.
Haaveeni olisi oma telkkarisarja joskus, tilannekomediaa, ja iso elokuvarooli. Jos vois toivoa, niin vastanäyttelijänä Peter Franzén voisi olla aika kiva – vaikka en oo häntä koskaan edes tavannut.
Mulla on monta rautaa tulessa, mutta se ei tunnu työltä, koska rakastan sitä, mitä teen. Tokihan mua väsyttää joskus, mutta kun käy välillä mökillä katsomassa takkatulta tai makaa Ranskassa kaksi päivää rannalla, niin taas jaksaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
