Tasapäisyys ja rosvoparonit

Stiina Hovi 

Yksi pahimpia ja eniten väärinkäytettyjä sanoja on tasapäisyys.

Kuka nyt haluaisi olla tasapäinen. Tasapäisyys tarkoittaa massaan kuulumista, keskivertoa, tylsää, epäkiinnostavaa, joukkosieluisuutta ja tasapaksuutta.

Tasapäisyyteen kuuluu myös se, ettei oikein erotu joukosta. Kaikki ovat samasta muotista eikä kukaan ole toinen toistaan kummempi.

Tasapäisyyden vastakohta on tietenkin yksilöllisyys. Yksilöllisyys äärimmilleen vietynä tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus olla erilainen vaikka kaikkien muiden kustannuksella.

Yksilönvapaus ja yhteisön oikeudet törmäävät maailmassa toisiinsa. Eri kulttuureissa tämä ristiriita on ratkaistu hyvin monella eri tavalla.

Suomalaisen tasapäisyyden suurin saavutus on peruskoulu. Vielä nykyäänkin kuulee sanottavan, että peruskoulu on huono keksintö. Että siellä ei suosita lahjakkaita ja kun heidän pitää kulkea tavallisten tallaajien tahtia, niin koko kansakunta kärsii.

Tällaista mutinaa kuuluu, vaikka se ei perustu mihinkään. Todellisuudessa suomalainen tasapäisyys peruskouluineen on suuri menestystarina. Maa, joka on keksinyt kuivauskaapin, lastenneuvolan, kännykän ja suopotkupallon ei voi olla läpeensä huono.

Tasapäisyyden ja erilaisuuden välisessä vertailussa tasapäisyys vetää pidemmän korren. Tasapäisyyden yksi tulos on se, että täällä kaikki osaavat lukea, kirjoittaa ja laskea. Useimmat puhuvat vieläpä yhtä tai useampaa vierasta kieltä. Tasapäisyyteen kuuluu myös, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Torpan pojasta tai kaupungin työläisen tyttärestä voi tulla presidentti.

Britanniassa vaihtui äskettäin hallitus. Englantilaiset saivat syyn sanoa, että yläluokka palasi valtaan. Entäs sitten? So what?

Englannissa ja Ranskassa on ihan normaalia, että ministerit ja talouselämän napamiehet ovat nuoruudessaan käyneet samoja eliittikouluja. Englannissa lapsista seitsemän prosenttia käy yksityiskouluja, mutta kaksi kolmasosaa parlamentin jäsenistä tulee näistä kouluista.

Suomessa, missä vallitsee tasapäisyys, ei eliittikouluja ole, vaikka jotkut niitä haluaisivatkin. Kaikki poliitikot ja muut johtajat joutuvat käymään aluksi samanlaisia kouluja. Valikoituminen tapahtuu vasta myöhemmin.

Täällä kylmässä ja syrjässä on toinenkin tasapäisyyden nimeen vannova instituutio: armeija. Mikään ei tee nuorelle miehelle tai naiselle niin hyvää, kuin joutua muutamaksi kuukaudeksi toisten samanlaisten nuorten kanssa samaan tupaan. Kaikkitietävän maailmantietäjän persoona hioutuu kummasti, kun isäpapan lompakon paksuus ei yllättäen määrääkään paikkaa rivissä.

Suuret tasapäistäjät, peruskoulu ja armeija, ovat tärkeitä asioita suomalaisten menestyksessä. Jostain kumman syystä kuitenkin yhä useammin kuulee, että näistä pitäisi päästä eroon. Peruskoulu pitäisi korvata jollakin valikoivammalla systeemillä ja kuulemma armeijakin on turha.

Tasapäisyys on tietysti ruma sana, parempi olisi puhua tasa-arvosta. Suomi ei olisi Suomi, jos tasa-arvopolitiikkaa ei olisi tehty tosissaan.

Suuret asiat, kuten kansaneläke, koulu, kehitysaluepolitiikka, yliopistojen hajauttaminen tai sairausvakuutus ovat olleet aikanaan suuren luokan poliittisia päätöksiä.

Jos Kekkonen olisi ollut vähän lepsumpi mies ja jättänyt Pohjois-Suomen teollistamatta, Suomi olisi aivan erinäköinen kuin nyt. Oli Suomen onni, että Kekkonen oli mikä oli – itsepäinen, konstikas ja kova.

Jos maalaisliitto ja sosialidemokraatit eivät olisi olleet samaa mieltä peruskoulusta, niin sitä ei olisi perustettu. Silloinkin Suomi olisi ihan erinäköinen.

On luultavaa, että näin isoja uudistuksia ei nykypäivänä enää saataisi läpi. Yksi syy on se, että valtiosta on tullut heikko. Vaikka haluttaisiin jotakin, ei uskalleta eikä pystytä tekemään.

Professori Markku Kuisma on kirjoittanut kirjan Rosvoparonien aika. Kuisma kirjoittaa siitä, miten paluuta menneisyyteen edustavat nykypäivän rosvoparonit, joita ovat investointipankkiirit, oligarkit ja muu puolirikollinen liike-eliitti. Nämä ovat saaneet pari vuosikymmentä rohmuta estoitta jättiläisomaisuuksia keinoin, joita heidän keskiaikaiset edeltäjänsä kadehtisivat.

Optiot ja yrityskaappaukset, laillisen näköinen keplottelu ja finanssikriisit ovat tuoneet muutaman ihmisen taskuun rahaa enemmän kuin saduissa voitaisiin kuvitella.

Olemmeko siis siirtymässä takaisin keskiaikaan rosvoparonien paluun myötä? Siltä tuntuu.

Rosvoparonien kuningastien voi katkaista vain tasapäisyys, joka liittyy valtion vahvistumiseen. Se tarkoittaa sitä, että jokaisella on mahdollisuus menestyä omassa elämässään ilman, että se on keneltäkään pois.

Tähän asti Suomessa on ollut vähän rikkaita ja vähän köyhiä. Rosvoparonienkin maassa on vähän rikkaita, mutta paljon köyhiä.

Tasapäisyyteen kuuluu myös, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa.

Lauri Kontro on Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.