5-vuotiaiden parhaimmistoon kuuluva Pörnä-Tyttö on toinen Petri Lainetta työllistävistä ravureista.
Meidän oma suomenhevonen
6-vuotias Emmi seuraa usein isäänsä ravureita valmennettaessa. Lilli on monen muun suomenhevosen tavoin koko perheen hevonen. Keskikokoinen, hyväryhtinen ja melko vankka. Selvä sukupuolileima. Pää on kuiva ja suora, kaula melko tukeva ja runko pyöreä, pitkä ja sopusuhtainen. Jalat ovat kuivat ja järeät, kaviot hyvät. Liikkeet ovat säännölliset ja joustavat. Ilme on rehellinen. (Suomenhevosen rotumääritelmä)
Suomenhevosten lukumäärä 1950–2013 ja varsonen syntyvyys 1965–2013Suomenhevonen on omistajilleen enemmän kuin kumppani harrastuksessa tai työssä. Se on ystävällinen ja yhteistyöhaluinen perheenjäsen. Rotuna se on ainutlaatuinen: hevonen, jota ei voi tuoda.
Parvelan hevostilalla Orivedellä pihapiiri, talli ja laitumet ovat huolella hoidetut.
Hevoset tervehtivät tulijoita avoimen ystävällisesti kukin luonteensa mukaisessa tahdissa, niin kuin hyvin käsitellyt hummat tekevät.
Yrittäjäpari Noora Ojanperä ja Petri Laine elävät suomenhevosista.
”Meillä on pidetty kiinni siitä, että alennushintaan ei varsoja myydä. Kaikki kasvatit ovat silti menneet kaupaksi jo varsoina”, Ojanperä sanoo.
”Onhan se nyt ihan hassua koko rodun arvostuksen kannalta, jos varsoja myydään tuhannella eurolla. Miten se kertoo, että hevosta pitää myös hoitaa kunnolla ja että se maksaa?”
”Ei marsujakaan jaeta eläinkaupasta ilmaiseksi.”
Noora taitaa ratsut
Koska pelkkä hevosten kasvatus ei kannata, kokonaisuus on pitänyt rakentaa monipuolisen hevosyrittämisen varaan. Tilalla toimii ylläpitotalli, jota on jo kertaalleen laajennettu, ja koko ajan olisi kysyntää karsinapaikoista. Pihatossa kasvaa paitsi omien tammojen myös asiakkaiden varsoja.
Noora Ojanperä toimii eläinfysioterapeuttina. Lisäksi hän opettaa nuoria hevosia ratsuiksi etenkin kesäisin, koska ne voivat viettää samalla aikaa lajinomaisesti laumassa laitumella.
Ratsutuksen lisäksi töitä tuo ratsujalostusori Lastun Lekan eli Leevin astutus. Ojanperä kuljettaa Leevin luovuttamaan spermaa Sillanpään oriasemalle Längelmäelle. Tänä vuonna oriilla astutettiin 11 tammaa.
Omia siitostammoja on nyt kaksi ja kolmas liisattuna. Varttumassa on kaksi omaa ratsukasvattia, joista toisella osallistuttiin syyskuun alussa nuorten suomenhevosten laatuarvosteluun Ypäjällä.
Petri syttyy ravureista
Kengittäjänä toimeentuloa hankkivaa Petri Lainetta työllistävät myös kaksi ravuria. Pörnä-Tyttö ja Maisiri ovat molemmat ikäluokkansa eli 5-vuotiaiden ykköstammoja.
Kun heti ensimmäiset omat ravurikasvatit ylsivät viime vuonna 4-vuotiaiden Kriteriumin finaaliin, alkoi miehelle tulla uudenlaisia ammatillisia kyselyjä.
”Useampi on pyytänyt, että ota meidän varsa opetettavaksi ajolle.”
Urheilullinen voima yhdistettynä yhteistyöhaluiseen luonteeseen on aina ollut suomenhevosen työhevoskäytön perusta.
Laine teki aikanaan ensimmäisellä suomenhevosellaan metsätöitä. Viime vuosina ajanpuute on pakottanut hoitamaan tilan metsiä konevoimin.
”Kun on toimiva suomenhevonen, ei tarvitse kuin heittää ohjat maahan, niin se seisoo siinä, kunnes taas lähdetään.”
Ravureista vahvarakenteisemmalla ”Siirillä” hän kokeili rankojen ajoa, kun se oli kolmen. Silloin 11-vuotias esikoistytär Ida jäi pitelemään ohjia.
”Ihan en hennonut jättää nuorta tammaa seisomaan ohjat maassa”, isä muistelee hymynkare suupielessä.
Idan ei tarvinnut pidätellä Siiriä kertaakaan.
Monikäyttöinen perhehevonen
Vaikka suomenhevosia käytetään eniten juoksijoina, voidaan perustellusti sanoa, että suosion nousu ratsuksi on pelastanut rodun.
Alimmillaan suomenhevoskanta kävi 1980-luvun lopulla alle 15 000 eläimessä. Nyt se on vakiintunut 20 000:n pintaan.
Ypäjän Hevosopiston kehittämispäällikkö Päivi Laine muistuttaa, että suomenhevonen poikkeaa Euroopan raskaista hevosroduista, koska se on hyvä urheiluhevonen ja lisäksi riittävän fiksu moneen muuhunkin käyttöön.
”Meillä on ollut köyhä maa, minkä vuoksi elää edelleen vahvana perintö, että hevosen pitää olla hyvä siinä hommassa, mitä sillä tehdään.”
Käyttöominaisuuksien lisäksi liikkeet ja luonne tekevät suomenhevosesta ainutlaatuisen, vertaa Noora Ojanperä rotua muihin säännöllisesti käsittelemiinsä ratsurotuihin.
”Sen luonne on yhteistyöhaluinen ja sopeutuvainen. Nöyryytensä ja ystävällisyytensä vuoksi sitä on helpompi opettaa nuorena kuin esimerkiksi puoliverisiä. Suomenhevoset ovat myös aika terveitä ja kestäviä.”
Aikuisratsastajien suosikki
Ojanperä kertoo arvostetun ratsutallin pitäjän todenneen hänelle, että voihan suomenhevosella opetella ratsastamaan, mutta sen jälkeen on syytä ruveta katsomaan alle oikeaa hevosta.
”Ajattelu on aikansa elänyt. Kymmenessä vuodessa jalostus on muuttanut monia ominaisuuksia. Niillä alkaa olla liikkeet, joilla pärjää jo muissakin kuin rodun omissa luokissa.”
Edistyksestä kertoo myös se, että rotu on esitelty kansainvälisilläkin kilpa-areenoilla: vammaisratsastuksen koululuokissa ja valjakkoajossa.
Päivi Laineen mukaan suomenhevonen on paikallaan erityisesti, kun aikuisille haetaan sopivankokoisia ja -luonteisia ratsuja alkeista aina kilpatasolle asti.
Nykyisin ei taida olla monta ratsastuskoulua, jossa ei olisi suomenhevosia opetushevosina, Laine arvelee.
Sukupolvenvaihdos kasvatuksessa
Suomenhevoskasvatuksessa on koettu iso rakennemuutos. Tyypillinen kasvattaja on ollut pienen maatilan isäntä tai koko perhe.
”EU-ajan alussa oli uhkana, että kasvatukselta katoaa pohja, kun matto lähtee alta pientiloilta. Nyt tilanne ei näytä enää niin huonolta”, Päivi Laine tuumii.
Suomenhevoskasvatuksen sukupolvenvaihdos on tapahtunut pikkuhiljaa eikä äkkipysäystä tullut. Ala on naisistunut ja nuorentunut.
”Hyvää on ehkä sekin, että monet suomenhevosella ratsastavat ovat myös käyneet raveissa. On paljon samoja perheitä, joissa tehdään nykyisin vähän kumpaakin”, hän kiittelee.
Juuri sellaisia ovat Noora Ojanperä ja Petri Laine. Vanhempia ilahduttaa, että molemmat tyttäret osoittavat ainakin toistaiseksi kiinnostusta suomenhevoseen. 6-vuotias Emmi suuntautuu isänsä tavoin ajamiseen, isosisko Ida taas seuraa innokkaammin äitinsä työtä ratsujen kanssa.
Välikasvatukselle olisi tilausta
Maatiloilla tapahtuva pienimuotoinen kasvatus on tilastojen valossa yhä jalostuksen peruspilari. Mutta kaupunkilaisia hevosenomistajia on yhä enemmän.
Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää painottaa, etteivät kasvatuksen perinteet siirry automaattisesti, kun kasvattajakunta on sangen moninainen.
Kaupunkilaisomistajan hevonen asustaa yleensä täyshoitotallilla, joka voi olla samalla ratsastuskoulu. Karsinoihin riittää tulijoiksi urheiluhevosia. Niinpä tammanomistajilla on ongelmia löytää paikkaa kantavalle tammalle ja varsalle sen ensimmäisiksi vuosiksi.
”Meiltä puuttuu välikasvatuskulttuuri, joka on varsinkin ratsupuolella Keski-Euroopassa yleinen”, toteaa Mäenpää.
Parvelan hevostilalla tarjotaan palvelua kantavien tammojen hoidossa sekä pihattokasvatuksessa.
”Varsottaminen vaatii rauhallisemman ympäristön kuin isoilla talleilla, vaikka niissä olisikin tilava, erillinen karsina”, Ojanperä perustelee.
Tänä kesänä tilalla varsoi omien lisäksi neljä vierasta suomenhevostammaa. Kantavat tammat elävät omassa osastossaan pihatossa. Kun varsomisen aika lähestyy, joka tammalle kootaan tilava varsomiskarsina.
Kesän tammat hoitavat varsoja laitumella yhtenä laumana. Syksyllä kun palataan pihattoon, varsat vieroitetaan ja tamma- ja orivarsat erotetaan omiksi kasvatusryhmikseen.
Tyytyväiset omistajat ovat tuoneet tammojaan Parvelaan varsomaan useamman kerran. ”Joka vuosi olisi enemmän tulijoita kuin pihatossa on tilaa.”
Jokainen kantaa vastuun rodusta
Suomenhevoskasvattajista 80 prosentilla syntyy vuodessa yksi tai kaksi varsaa.
”Jokainen meistä on rodun tulevaisuudesta vastuussa omilla jalostusvalinnoillaan”, katsoo Noora Ojanperä.
Siitosoriin lisäksi myös oma suojatti on syytä arvioida rehellisesti.
”Ei voi vain ajatella, että kun tästä tammasta ei ole muuhun, niin teetetään sillä sitten varsa.”
Ojanperä muistuttaa, että hevosen ja sen omistajan kavioliitto kestää vuosia. Satasten tai tonninkaan ero tamman hinnassa ja oriin astutuskuluissa ei ole kokonaisuudessa merkittävä, kun suurin menoerä syntyy hevosen ylläpidosta.
”Halvan, mutta heikomman emätamman pitäminen ei ole yhtään sen halvempaa kuin käyttöarvoltaan hyvän. Päinvastoin. Heikompi tamma voi jopa tulla kalliimmaksi, jos eläinlääkäriä tarvitaan usein.”
Suoritukset ja suvut ratkaisevat
Parvelan tallikahvion pöydässä pohditaan hetki jalostusvalintoja. Petri Laineelle juoksijanäytöt ovat merkittävintä niin tammoissa kuin niille siitosoriita valittaessa.
Laitumella ja tarhoissa näkyvät kauniisti myös suomenhevosille ominaiset värit. Maiskaus on tummanpunaruunikko, Lastun Leka taas punaruunikko. Muut edustavat päätyyppiä, punarautiaita.
Suomenhevosesta löytyy mustia, voikkoja ja kimoja, muutamia päistärikköjäkin. Värien moninaisuuden Petri ja Noorakin soisivat säilyvän.
Siitosvalinnoissa ei värejä tule silti ajateltua, he toteavat.
Äärimmäinen esimerkki on kasvattajien joukko, joka haluaa säilyttää vuonna 2003 kuolleen Apelin perimän puhtaana. Ori oli viimeinen, jonka suvusta ei löydy juoksijalinjojen kantaisänä pidettyä Eri-Aaronia.
”Ihailtava ajatus, mutta ihan tuhoontuomittu, kun sieltä ei tule sen enempää huippujuoksijoita kuin hyviä ratsujakaan”, hymähtää Päivi Laine, hän vastaa Hevosopiston suomenhevosjalostuksesta.
Sukusiitoksen riskit lähestyvät
Suomenhevosen ongelmana on ravipuolella kovin kapeaksi käynyt jalostus. Porissa huutokaupattiin elokuussa Kuninkuusravien aikaan 2-vuotiaita ravurinalkuja. Niiden sukupuissa toistuivat samat suosikkioriit.
Sama ori saattaa esiintyä sekä isän että emän puolella, jolloin puhutaan linjasiitoksesta. Se voimistaa sopivassa määrin käytettynä ravurien hyviä suoritusominaisuuksia.
Vaarana on kuitenkin, että rodun koko jalostuspohja kapenee.
Minna Mäenpää kertoo, että suomenhevosen sukusiitosaste on ollut tällä vuosituhannella keskimäärin noin neljä prosenttia. Norjassa ja Ruotsissa lähennellään jo kymmentä prosenttia, jota pidetään rodun terveyden kannalta riskirajana.
”Neljä ei ole vielä iso luku, mutta ravureissa meilläkin pitää kiinnittää asiaan huomiota”, hän sanoo.
Viime vuonna vajaa 20 oria astui 65 prosenttia kaikista juoksusuunnan suomenhevostammoista.
Nyt suomenhevosen jalostusohjesääntöä ollaan uudistamassa. Päivi Laineen mielestä tärkeintä on, että kasvattajat heräävät pohtimaan valintojaan. Verkkopalvelu Sukuposti on jo monilla ahkerasti käytössä, hän arvelee.
Kasvatusta koetellaan kahtaalta
Suomenhevoskasvatuksen taloudellinen pohja on heikoilla. Ravien pudonneet pelivaihdot johtivat keväällä palkintojen tuntuvaan leikkaamiseen. Se verottaa myös kasvattajapalkkioita.
Lisäksi hevosilta ollaan viemässä vuodenvaihteessa kansallinen kotieläintuki, joka on toiminut kasvatusta harjoittavilla tiloilla pienenä, mutta tärkeänä kannustimena.
Minna Mäenpään mukaan pikaisia toimia tarvitaan.
Ainakin Parvelassa ravitoiminta ja sen kasvatuspalkkiot pitävät jatkossakin tasapainoa yllä kokonaiskulujen kannalta. Toivelistalla on siksi enemmän lähtöjä nuorille ja tammoille.
Suomenhevosen kanssa
Ilahduttavaa on se, että sekä ravihevosten että ratsujen jalostuksessa on kaikkineen menty paljon eteenpäin. Monipuolisuus on rodun rikkaus, Minna Mäenpää sanoo.
”Suomenhevosväestä kumpuaa arvostus hevosta kohtaan. Arvostetaan omaa työtä ja kasvatustoimintaa.”
Päivi Laine vahvistaa havainnon. Suomenhevosen ympärillä toimivat neljä eri yhdistystä ovat hänen mukaansa löytäneet ilahduttavan yhteistyön Hevosopiston kanssa. Se heijastaa hevosta ympäröivää upeaa yhteishenkeä.
Petri Laine pääsi Porin Kuninkuusraveissa nauttimaan osaltaan tuosta hengestä vahvimmillaan. Pörnä-Tyttö voitti 5-vuotiaiden Pikkukunkun ikäluokan parhaiden orien ja ruunien turpien edestä.
Miehen tuuletus ja kunniakierros tammansa rinnalla saivat jo valmiiksi loistavalla tuulella olleen yleisön puhkeamaan raikuviin aplodeihin. Onnen kyyneleitä taidettiin nähdä niin isännän kuin monien muidenkin silmäkulmassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
