Lukijalta: Vaaratilanne maitotilalla – lehmät jäivät lypsämättä ja ruokkimatta, kun lomittaja ei saapunutkaan
Kaakkois-Suomen lomituspalvelualueella lomahallinto oli jättänyt ilmoittamatta tilalle lomituksen peruuntumisesta. Eläimet olisivat jääneet hoitamatta viideksi päiväksi, ellei yrittäjä itse olisi järjestänyt tarkastuskäyntiä tilalle lomansa aikana, kirjoittavat MTK Etelä-Savon puheenjohtajat ja toiminnanjohtaja mielipidekirjoituksessaan.Kaakkois-Suomen lomituspalvelualueella on kolmas toimintavuosi menossa. Alueella on jouduttu selvittämään lomitukseen liittyviä ongelmia koko sen toiminnan ajan.
Useissa viime vuonna tehdyissä kyselyissä on käynyt ilmi, että lomituspalveluyksikkö saa maan huonoimman arvosanan lomituksen toimivuudesta. Lomaoikeutettujen ja lomittajien yhteistyö on molempien tahojen mielestä toimivaa, mutta yhteistyö lomahallinnon suuntaan koetaan haastavaksi. Myös osa alueen kunnista on nostanut esiin huolen lomituksen ongelmista.
Useista keskusteluista huolimatta tilanne ei ole edelleenkään parantunut.
Tuorein esimerkki ongelmista on helmikuun lopulta maitotilalta, jonne lomittaja ei saapunut sovitusti. Tilan yrittäjän järjestämät henkilöt huomasivat tarkastuskäynnillä, ettei lehmiä ole aamulla lypsetty eikä eläimiä ruokittu. Yrittäjälle ei ollut ilmoitettu, että lomittaja ei tule töihin sovitulle viiden päivän lomitusjaksolle ja ettei tälle ole järjestetty korvaavaa lomittajaa.
Ilman tilan järjestämää omatoimista valvontaa tilanne olisi jäänyt huomaamatta ja eläinten hyvinvointi ollut vaarassa. Lomahallinnon mukaan sillä oli tieto, että lomittaja on estynyt tulemasta töihin. Hallinnossa oli unohdettu ilmoittaa peruuntuvasta lomituksesta tilalle.
Lomituspalveluyksikön velvollisuus on ilmoittaa hyvissä ajoin lomaoikeutetulle muutoksista ja seurata, että lomittaja saapuu työpaikalle, eläimet tulevat hoidetuksi eikä niitä jätetä heitteille.
Eläinten hyvinvoinnin ja yrittäjien työssä jaksamisen edellytyksenä on lomitusjärjestelmän toiminnan turvaaminen. Yli kahden vuoden jälkeen lomituksen huonoa tilannetta ei Kaakkois-Suomen lomitusalueella voi enää perustella usean alueen toimintatapojen yhteensovittamisen ongelmilla. Kaakkois-Suomen lomituspalveluiden on ryhdyttävä toimeen ja huolehdittava, että lomituspalveluihin liittyvät ongelmat korjataan viiveettä.
Mikkelin kaupungin johdon on puolestaan huolehdittava virkavastuulla siitä, että lomituspalvelut toimivat ja kaupunki pystyy huolehtimaan lomituspalveluista niiden järjestämisestä tehdyn sopimuksen mukaisesti.
Sanna Hämäläinen
puheenjohtaja
Jouni Paunonen
varapuheenjohtaja
Rauli Albert
toiminnanjohtaja
MTK Etelä-Savo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










