Keltainen Talo hiljentyy jouluun

Suloiset nallet ja pirteät pienet tontut odottavat tuvan ikkunalla uutta omistajaansa. Lasityöt ovat hollolalaisen Sini Loukon kädenjälkeä. 

Joulurauhaa

Kun Heli Rapatti sulkee Keltaisen Talon ovet joulunpyhiksi, takana on reilu vuosi maaseutuyrittämistä Pälkäneellä. Hyvä vuosi, summaa emäntä.

Vai voiko Heliä kutsua emännäksi? Helin yritys toimii talossa vuokralla, ja Heli Rapatti kuuli siitä, kun omistajat etsivät uutta asukasta. Pälkäneläisten tuntemasta vähän hassun näköisestä keltaisesta talosta tuli virallisesti Keltainen Talo, kodinomainen kahvila ja kauppa, jossa myydään kaikkea kaunista ja jonka yläkertaan sisustettiin kaksi tunnelmallista vierashuonetta.

”Tämä on ollut unelmani kymmenen vuotta”, Heli Rapatti tunnustaa. Maalaistalosta Sahalahdesta kotoisin oleva sinkkunainen alkoi viidentoista Tampereen-vuoden jälkeen miettiä, mitä hän kaupungissa tekee. Heli alkoi etsiä paikkaa maalta.

Heli Rapatilla oli Tampereella silkkikauppa. Neljä vuotta sitten omalle myymälälle löytyi paikka maalta, Mikkolan Navetalta Luopioisista. Rapatti muutti silkkikauppansa navetan ylisille ja alkoi saman tien suunnitella uutta vaatemallistoa pellavakankaista. Kesällä kauppa kävi hyvin, mutta talvella oli liian hiljaista. Piti keksiä muuta. Silloin keltaisen talon omistaja soitti ja kysyi, kiinnostaisiko talo Heliä.

Tietysti kiinnosti, sillä sijainti oli hyvä aivan Lahti–Tampere-tien tuntumassa lähellä Pälkäneen vanhaa rauniokirkkoa. Juhannuksena 2007 Heli muutti koiransa kanssa taloon, ja marraskuussa talo avattiin yleisölle.

Kun astuu sisälle Keltaiseen Taloon, tuntuu kuin tulisi vieraisille kotiin. Huurteinen joulukuusi tervehtii kuistilla, vaatteet voi ripustaa eteisen naulakkoon ja alakerran tuvassa ja kamareissa pääsee herkulliseen kahvipöytään ja ostoksille.

Talossa pidetään myös monenlaisia käsityökursseja ja kokouksia, sillä Heli Rapatti haluaa kannustaa ihmisiä omin käsin tekemiseen. ”Siinä mielessä taidan olla vähän huono kauppias, kun usutan ihmisiä askartelemaan itse.”

Elämä on Heli Rapatin mielestä nyt juuri sellaista kuin hän on pitkään halunnut. Seurustelua ihmisten kanssa, yhteisöllistä ja puuhakasta – mutta kun rauhaa haluaa, niin sitäkin saa.

Heli itse asustaa yläkerran kahta huonetta koiransa kanssa. Kaksi muuta huonetta on varattu yövieraille, joille emäntä tarjoaa aamiaisen. Muuta ohjelmaa ei ole valmiiksi tarjolla, ei edes televisiota.

”Se on tietoinen valinta. Luovuin televisiosta kolme vuotta sitten. Elämä muuttui rauhallisemmaksi. Jää aikaa esimerkiksi lenkillä käymiseen.”

Heli Rapatin pysäytti ajatus, että 70-vuotiaaksi elävä viettää telkkarin ääressä seitsemän vuotta, jos päivässä katsoo pari, kolme tuntia. ”Se tylsistyttää ja vähentää kanssakäymistä. Elää epätodellisessa maailmassa. Minä olen puuhaaja ja haluan tehdä asioita käsin, opetella uutta. Opin juuri tapetoimaan, se on paljon haasteellisempaa kuin telkkarin katsominen.”

Keltainen Talo lumoaa tulijan tunnelmallaan. Kyntteliköt tuikkivat ikkunoissa, tontut kurkistavat hyllynreunoilta, glögi tuoksuu. Tuntuu, että tällaisia paikkoja on Suomeen syntynyt useita viime aikoina.

”Niin on, sillä ihmisillä on suuri maalaisromantiikan kaipuu. Moni nuori kaupunkilainen miettii, pystyisikö asumaan maalla ja käymään silti töissä kaupungissa”, Heli Rapatti on huomannut.

Helin mielestä maallemuutto vaatii ainakin yhteisöllisyyttä ja sitä, ettei pelkää pimeää ja rosvoja. Työteliäs elämänasenne ei myöskään ole pahitteeksi, sillä vanhan talon lämmittäminen puilla, lumityöt ja kaikenlainen korjaaminen vievät paljon aikaa ja vaivaa.

”Saisi olla se mies uuneja lämmittämässä. Mutta moni perääntyy jo alkumetreillä, kun kuulee, että olen yrittäjänainen”, Heli Rapatti hymähtää. Hän suhtautuu elämänkumppanin löytymiseen uteliaan odottavalla asenteella. ”Virastoihmisen kanssa seurustelu ei edes käynnisty. Kyllä sen pitäisi olla yrittäjä itsekin. Juttelukaveri ja henkinen tuki olisi kyllä tosi tarpeen.”

Heli Rapatti on erityisen kiinnostunut vanhoista tavoista ja esineistä. Hänen haaveenaan on järjestää iltoja, joissa vanhat ihmiset kertoisivat nuorille entisistä ajoista tekemisen lomassa.

Sellainen ilta oli Keltaisessa Talossa tänä syksynä, kun Helin kummitäti Helga Barkholt tuli opettamaan Helille tanskalaisten klenettien valmistusta. Heli kuuli tarinoita tätinsä elämästä ja miten täti oli tavannut tanskalaisen miehensä ja oppinut anopiltaan klenettien teon.

”Kai se on sitä, että kun lähestyy viittäkymppiä, omat juuret alkavat kiinnostaa.”

Helillä on ollut siskonsa kanssa ajatus kerätä suvun ruokaohjeita kirjaksi, jota kaikki serkukset ja sisarukset voisivat käyttää. Joulun alla voitaisiin miettiä, mitä suvun ruokia halutaan viedä eteenpäin, ja kutsua täti, mummu tai vaari tekemään omaa suosikkiruokaansa. Samalla muisteltaisiin ja tarinoitaisiin suvun ihmisistä, menneistä ja nykyisistä.

Heli Rapatin juuret ovat äidin puolelta Hämeessä ja isän puolelta Karjalassa. Vieraita kävi kotona paljon ja usein ilmoittamatta, ja viikonloppuisin pöydässä saattoi olla 15 henkeä syömässä. ”Ei se pelottanut. Mutta nykyisin nuoria kauhistuttaa, mitä tarjota, jos tulee vieraita.”

Kodin perintönä Heli Rapatti paistaa usein piirakoita ja nauttii leipomisesta. Jopa korvapuustit onnistuvat nykyisin, kun Heli viime kesänä harjoitteli niiden tekemistä joka päivä Keltaisen Talon kahvipöytään.

Omaan jouluunsa Heli Rapatti hakee kinkun Katajan lihasta Laitikkalasta ja paistaa sen itse. Laatikot hän ostaa valmiina Pälkäneen martoilta. Kala kuuluu ehdottomasti Helin joulupöytään, joten hän valmistaa sinappi-, yrtti- ja paistettuja silakoita.

”Aion syödä hyvin, ulkoilla ja lukea kirjoja. Menen myös joulukirkkoon ja joulupäivän iltana rauniokirkkoon, jonne koko kylä vaeltaa lyhtyjen kanssa. Se on ihana perinne yhdessä hyvien naapurien kanssa.”

Joulurauhaa

Joulurauhaa

Heli Rapatin joulu tulee itse tekemällä

Joulukortit teen itse ja kirjoitan ne kynttilän valossa viiniä nauttien ja jokaiselle jotain omaperäistä sanottavaa keksien.

Joululahjoissani on usein joku teema. Yhtenä vuonna tein kaikille käsinpainetut tyynyliinat, toisena joulukalenterit kummilapsille.

Rakastan kahta joululaulua ja voisin kuunnella niitä vuorotellen koko päivän. Ne ovat Sylvian joululaulu ja Varpunen jouluaamuna.

Neljä parasta jouluherkkuani ovat kinkku (ensin illalla ruuan kanssa, sitten yöllä kylmänä sinapin kanssa), kalarullat, piirakat ja niin makea kakku kuin mahdollista. En vaihtaisi perinteistä joulua mihinkään erilaiseen.

Kyläily sukulaisissa kuuluu jouluun, mutta katsotaan, toteutuuko se tänä vuonna. Ehkä haluan olla omassa rauhassani vilkkaan syksyn jälkeen.