Jylhäsalmen luoja ei romantisoi maaseutua: "En halua kirjoittaa korkeakulttuuria"
Kirsi Pehkosen maaseudulle sijoittuva Jylhäsalmi-kirjasarja on löytänyt innokkaan lukijakunnan. Maalaisromanttisista kirjoista löytyy vakavaakin asiaa.
Kirsi Pehkonen asuu kauniissa järvimaisemissa Vehmersalmella. Maaseutu ja luonto ovat vahvasti esillä hänen Jylhäsalmi-kirjoissaan. ”Olen hämmentynyt itsekin, millaisen maalaisromantikon olen itsestäni löytänyt.” Kuva: Petri Jauhiainen"Tavoitteena ei ole kirjoittaa korkeakulttuuria", sanoo Kirsi Pehkonen. ”Toivon, että lukija kokee voimaantuneensa ja tulee hyvälle mielelle.”
Pehkonen on Kuopion Vehmersalmella asuva kirjailija ja opettaja. Hän on kirjoittanut monenlaista nuortenkirjoista dekkareihin ja tietokirjoihin.
Vuonna 2017 Pehkonen aloitti Jylhäsalmi-kirjasarjan, joka kertoo kuvitteellisesta Jylhäsalmen kylästä Itä-Suomessa. Jokaisen kirjan tarina on itsenäinen, mutta pieni maaseutukylä asukkaineen pysyy samana.
Kirjasarjan neljännessä osassa Jylhäsalmen sydänkesä kaupunkilaisserkukset, kaksi naista alkaa kunnostaa autioitunutta mummolaansa myyntikuntoon. Samalla suvun menneisyydestä alkaa paljastua outoja asioita. Kesään mahtuu myös romantiikkaa ja värikkäitä juonenkäänteitä.
Kirsi Pehkonen kirjoittaa tarinoita, jotka hän itse kokee viihdyttäviksi ja mielekkäiksi. Hänelle on tärkeää, että tekstissä on huumoria ja ettei kerronta ole yksitotista.
Kirjailija toteaa, että nykykirjallisuudessa Itä-Suomi näyttäytyy usein köyhänä ja synkkänä, mitä se ei oikeasti ole.
”Väittäisin, että Jylhäsalmi-kirjoissa maaseutua ei ole hirveästi romantisoitu. Täällä asuvat ihmiset kokevat kotiseutunsa iloiseksi ja luonnonkauniiksi. Hyvin harva sanoo, että heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin asua täällä.”
Rivien välissä tuodaan esille myös maaseudun ongelmakohtia sekä miettimisen aiheita. Jylhäsalmi-kirjoissa on käsitelty muun muassa maaseudun rapistumista, leskeksi jäämistä, koulujen lakkautuksia ja sukurasitteita.
Pehkonen on saanut kirjasarjastaan hyvää palautetta. Lukijakunnan laajuus on tullut hänelle yllätyksenä. Jylhäsalmi-kirjojen parissa viihtyvät niin teinit, äidit kuin mummotkin.
Pehkonen varttui opettajaperheessä Kiuruvedellä. Kirjoittamisen hän aloitti jo pikkutyttönä, mutta tarve kirjoittaa pitkäjänteisemmin ja suunnitelmallisemmin heräsi vasta vanhemmuuden myötä. Pehkosella on valokuvaajapuolisonsa Petri Jauhiaisen kanssa kolme tytärtä, jotka ovat jo muuttaneet omilleen.
Pehkonen työskentelee luokanopettajana. Päättyvä kevätlukukausi on ollut hyvin poikkeuksellinen opetustyössä koronaepidemian vuoksi. Kun koulu siirtyi etäopetukseen maaliskuussa, opettaja ei saanut öisin nukuttua.
”Mietin, että miten kummassa kaikki tehdään ja miten tekniikka toimii. Uudet työtavat opittiin kuitenkin todella nopeasti, kun oli pakko alkaa tekemään”, hän toteaa.
Pehkonen on vaikuttunut siitä, miten sujuvasti ja luontevasti hänen viidesluokkalaiset oppilaansa ottivat tilanteen vastaan. ”Lasten tunnollisuus ja vilpittömyys hämmästyttivät minut. He ylittivät itsensä todella. Osallistuminen etätunneille oli meillä sataprosenttista.”
Alkavalta kesältä Pehkonen odottaa pitkiä luontoretkiä ja lukuhetkiä omassa puutarhassa. Omat kiinnostukset kohteet, kuten luonnonvesissä uiminen ja kasviharrastus, päätyvät usein kirjoihin.
”Tosin nyt neljännessä osassa kuvasin vähemmän kasvillisuutta. Rupesin miettimään, että ei voi olla niin, että kaikki Jylhäsalmelle eksyvät naiset tuntevat kaikki niittykasvit.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
