Rauhanpiippu

Lehdessä kerrottiin, että Kiinteistöliitto ehdotti asuntojen haltuunottoa pois omistajilta, jotka häiritsevät muita tupakoinnillaan.

Heti seuraavan päivän lehdessä kerrottiin, että asunnon omistajien etujärjestö piti ehdotusta suoraan Isiksen käsikirjasta otetulta.

Luulin, että Isis-juttu oli kärjistys, mutta se olikin totta. Savukkeiden hallussapidosta saa Isiksen alueilla 40 raipaniskua.

Voin kuvitella, millaisen raivonpuuskan tupakoitseva asunnonomistaja saa, kun kuulee tuollaisen uutisen. Hän on hankkinut asuntonsa elämänkestävällä raadannalla. Maksanut tupakkaveroillaan vähintään naapurin lasten koulutuksenkin. Ja vielä tuhonnut terveytensä niin, että oma eläkekin menee savuttomille pitämään heitä dementoituneina hengissä vuosikymmeniä.

Nyt hänen raadantansa ainoa tulos aiotaan ottaa taloyhtiön eli tupakoimattomien naapureiden haltuun noin vain.

Kyllä sellaisen uutisen kuullessaan sytyttää tupakan.

Kuitenkin uutinen lievästi hymyilytti minua. Se hymyilytti siksi, että vastaavia naapurisopuongelmia täällä maalla ei ole eikä tule.

Olemme asuneet tässä kylässä yli kymmenen vuotta ja sopu on säilynyt. Olisin voinut polttaa niin paljon kuin lystään, eikä kukaan edes tietäisi. Siis, jos en nyt koko taloa polta, niin että liekit loimottavat naapuriin asti tähtiä vielä tuikkivassa aamunkajossa.

Päinvastoin, usein naapuri jopa tarjoaa tupakkaa ikään kuin ystävällisen sopuisan yhdessäolon merkkinä.

Poltan joskus itsekin, tavallisesti askin, pari illassa valkoviinin tai oluen kanssa. Vaimon mielestä sekin on liikaa. Mutta polttaessani minulla on talvella pää hellanpesässä enkä häiritse ketään. Kesällä poltan sillä kuuluisalla parvekkeella, ja käki kukkuu käheästi läheisen aihkimännyn latvassa.

Voi maalla asujan vapaata onnea!

Ainoa kerta, jolloin olen törmännyt tupakan kanssa vihamielisiin asenteisiin, oli Amerikassa, Santa Fessä. Polttelin jossakin ostoskeskuksen parkkipaikalla. Ohi juoksi harteikas sporttinen nainen, alkuperäinen amerikkalainen niin kuin intiaaneja nykyään kuuluu kutsua.

Hän yski teennäisesti kohdallani ja mutisikin jotakin. Jatkoi sitten juoksuaan läpi valtavan parkkialueen, jolla oli satoja autoja, käynnissä ja sammutettuina, vieri vieressä.

Hämmennyin hetkeksi, mutta sitten muistin, että koko tupakanpolttohan on intiaaneilta saatu. Ja eikö se ollut rauhanpiippu, jota lapsuuden Pecos Billeissä poltettiin? Olipa siinä juurensa hukannut ihminen.

Oman elämänkokemukseni ja viime vuosien someriitelyjen kautta olen päätynyt siihen, että jos ihmisellä ei ole ongelmia, hän tekee niitä. Ihminen ei evoluutiohistoriansa vuoksi kestä hiljaista onnea, aina pitää olla taistelu meneillään.

Ennen maalainen riidanrakentamistapa oli, että isäntä kehitteli vihaansa viikkotolkulla ja lopulta törmäsi kirves kädessä tukahtuneesti mölähtämään asiansa. Naapurin leuka loksahti polviin: No, miksi et tullut aikaisemmin sanomaan, olisinhan minä sen latvuksen omalle puolelle vetänyt.

Nykyään tavallisemmaksi on tullut joukkokiihdytys, jolla tyhmistyvä ja tiivistyvä joukko somessa kiihdyttää toisensa tärisevään raivotilaan. Kiihdytyksen seurauksena voidaan päätyä vaikka asunnon riistämiseen tupakoinnin takia tai neljäänkymmeneen raipaniskuun. Hämmästyttävän samanlainen on raivon logiikka, kun sopiva lyötävä löytyy, niin Suomessa kuin Lähi-Idässä.

Tottakai myös maalla on erilaisia taustoja omaavia ihmisiä, joilla voi olla naapuririitoja. Maalaisisäntä saattaa edelleen tulla sanomaan, kun koiramme juoksee hänen lumisella pellollaan. Koska hän on puolustanut reviiriään 1500-luvulta lähtien.

Kaupungista muuttanutta taas voi ärsyttää sikalan haju, joka on potenssiin kymmenen tupakan käryyn verrattuna. Kylätoiminnassa näki, että maanomistajien ja mökkiläisten riidat olivat yleisiä.

Mutta nämä ovat tosi pieniä asioita ja kaikki sovittavissa, jos ihmiset eivät kiihottaisi itse itseään ja toinen toisiaan.

Ajatellaan vaikka selvän järjen kanssa hetken tätä yhteiskuntasopimusta. Minä siis menetän 160 euroa vuodessa. Takuulla olisin sen roposen johonkin lippaaseen työntänyt, jos olisin säästynyt vuoden kestäneeltä mekkalalta.

Sopu sijaa antaa, sanottiin ennen. Pitää paikkansa varsinkin maalla, jossa sijaa riittää.

Kirjoittaja on kirjailija, kriitikko ja kylien mies