Hengitä syvään
Hengitys on olennaista myös sosiaalisen selviytymisen kannalta, kirjoittaa Miika Hynninen.Ihminen pystyy olemaan kolme viikkoa syömättä, kolme päivää juomatta ja kolme minuuttia hengittämättä.
Syöminen, juominen ja hengittäminen ovat oivia ikkunoita kuluvaan paaston aikaan. Kuudessa viikossa valmistaudumme kristinuskon keskeisiin hetkiin – hiljaisen viikon syvistä tunnoista kohti pääsiäisen iloa ja vapautta. Valmistautua voi niin hengellis-henkisen kuin ruumiillisenkin harjoituksen avulla.
Paastoaminen ymmärretään useimmiten tauon pitämiseksi kiinteän ravinnon nauttimisesta. Alussa kerratun selviytyjän nyrkkisäännön mukaan ihminen kykenee riuduttamaan itseään varsin pitkään vailla ruokaa. Usein paastoaja pidättäytyy ruuista, joihin kokee erityistä kiusausta. Kiusausten vastustaminen ja riippuvuuksien kanssa kilvoittelu ovat kristillisen paaston keskiössä.
Nesteiden nauttiminen on kiinteää ravintoa tärkeämpää elimistön toiminnassa. Erilaisissa laihdutus- ja kehonpuhdistuspaastoissa nimenomaan nesteitä nauttimalla taataan tarvittava ravintoaineiden saanti.
Tipattomasta tammikuusta selviytyneet voivat venyttää raitistunutta elämäntapaansa pääsiäiseen saakka. Monelle keväinen paasto onkin terveellisen elämäntavan, liikunnan lisäämisen, hyvän unen ja laadukkaan ravinnon nauttimisen aikaa.
Nyrkkisäännön toiminnoista ihmiselle kaikkein välttämättömintä on hengittäminen. Siksi ihmiskeho on automatisoinut hengityselimistön käytön. Hengitys ei ole olennaista ainoastaan hapen saamisen vaan – ehkä hieman yllättäen – myös sosiaalisen selviytymisen kannalta.
Kiinnittämällä huomiota hengitykseen, sen rytmiä ja kestoa säätelemällä, voimme vaikuttaa hermoston ja hormonien toimintaan. Säätelyn avulla aktivoimme kehon rauhoittumisjärjestelmää.
Rauhoittunut ihminen kykenee olemaan tunteikas, avoin ja kiinnostunut ympäristöstään. Hän kykenee muuttamaan ajatteluaan, käyttämään sisäisiä voimavarojaan ja luovuuttaan, jolloin ongelmanratkaisu- ja oppimiskyky paranevat. Luottamushormoniksi kutsutun oksitosiinin eritys lisääntyy. Se vähentää ahdistusta ja laskee elimistön stressihormonien määrää. Kyky sosiaaliseen käyttäytymiseen, vuorovaikututukseen ja luottamuksen pysyvyyteen parantuu.
Kevätauringon heijastaessa yöpakkasten kovettamilta hangilta on helppo hengittää. Hengitä siis. Hengitä syvään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
