Uusi laki tuo lisää luotettavuutta puutavaran mittaukseen
Kansanedustaja Anne Kalmari kiinnitti huomiota uuden puutavaran mittauslain valmisteluun ja oli huolissaan puukaupan avoimuuden säilymisestä (MT 20.5.).
Lakia puutavaran mittauksesta sovelletaan puun määrän ja laadun mittaukseen. Mittauslain perimmäisenä tarkoituksena on turvata mittauksessa käytettävien menetelmien, laitteiden toiminnan ja mittaustulosten luotettavuus. Verrattuna esimerkiksi muihin Euroopan maihin Suomen lainsäädäntö on kaikkein kattavin.
Uusi laki on laajapohjaisen valmistelun tulos, eikä se miltään osin heikennä puun myyjän asemaa puukaupassa, päinvastoin. Aiemmasta poiketen myös energiapuutavaralajien mittaus sisältyy uuden lain piiriin.
Uusi laki on kirjoitettu aiempaa selvemmin ja kattavammin, mikä selkeyttää käytännön toimintaa ja osaltaan lisää läpinäkyvyyttä. Laissa on myös kattavat oikeusturvakeinot mahdollisten riitatapausten ratkontaa varten.
Puukaupassa myyjä ja ostaja sopivat puutavaran mitta- ja laatuvaatimuksista. Ne riippuvat puun käyttötarkoituksesta ja ovat siten sopimusasia. Laki puutavaran mittauksesta määrittää, millä tarkkuudella puutavaran määrä on mitattava ja miten mittauksen luotettavuus pitää varmistaa.
Puun myyjä saa mittaustuloksesta mittausasiakirjan, josta selviää muun muassa puumäärä ja käytetty mittausmenetelmä.
Mittaustuloksen lisäksi puun ostajan tulee pyydettäessä antaa myyjälle tiedot, joiden avulla mittaustulos voidaan laskea. Tässä kohtaa uusi laki on entistä velvoittavampi. Jo nyt moni puun ostaja antaa puun myyjälle hyvin yksityiskohtaista tietoa mittauksesta ilman erillistä pyyntöäkin.
Myös eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti erityistä huomiota tietojen saatavuuteen ja totesi mietinnössään, että tiedot on luovutettava siinä laajuudessa, että niiden perusteella voidaan todeta mittauksen tulleen tehdyksi puukauppasopimuksen mukaisesti.
Vastuullinen ja pitkäjänteisesti toimiva puunostaja hoitaa puutavaran mittauksen ja rungon katkonnan asianmukaisella tavalla. Mainettaan ei ole varaa menettää, jos aikoo saada vielä seuraavankin puukaupan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
