Paavo Väyrynen palasi kehiin
Kansanedustaja Paavo Väyrynen sai 5 000 kannattajakorttia kerätyksi ja Seitsemän tähden liike merkittiin joulun alla puoluerekisteriin. Se aikoo osallistua ensi kevään eduskunta- ja eurovaaleihin ja haeskelee niihin ehdokkaita.
Väyrysen Seitsemän tähden liike muun muassa puolustaa Suomen itsenäisyyttä vastustamalla sotilaallista liittoutumista sekä suoran Nato-jäsenyyden kautta että kehittämällä EU:ta sotilasliitoksi.
Väyrysen lisäksi Suomessa on vielä kaksi Nato-jäsenyyden vastustajaa: Suomen kansan enemmistö ja professori Matti Klinge.
Suomen puolueettomuus tarkoittanee EU-maan Itävallan kaltaista puolueettomuutta. Itävallan valtiosääntö, perustuslaki, kieltää vieraiden joukkojen päästämisen maahan, maa ei ole sodassa, eikä kuulu mihinkään sotilasliittoon.
Kun vieraita joukkoja ei voida päästää maahan, Itävallassa ei toisin kuin Suomessa voida järjestää pieniä eikä suuria kansainvälisiä sotaharjoituksia.
Suomi allekirjoitti vuoden 2014 syyskuussa niin sanotun isäntämaasopimuksen, jossa sovittiin muun muassa, että satamat ja lentokentät annetaan tarvittaessa Naton käyttöön. Isäntämaasopimusta ei käsitelty eduskunnan suuressa salissa. Suomi ei ole enää puolueeton, vaan sotilasliittoon kuulumaton maa.
Joku voi vertailla Itävallan ja Suomen sijaintia kartalla. Maantieteellä ei nykysodassa ohjusten aikakaudella ole enää entistä merkitystä.
Taito Taskinen
Kuopio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
