Pakkasta ja viimaa. Valjakkoajajan on pukeuduttava erittäin lämpimästi.
Koiruuksien kyydissä
Edessä juoksevat siperianhuskyt ja ohitse vilisevät upeat korpimaisemat. Arjen huolet jäävät väkisin matkasta.
Päivä on vasta alkanut valjeta Lieksan Ruunaalla, kun siperianhuskyt odottavat jo malttamattomina alkavaa valjakkoretkeä. Juuri ruokitut vetokoirat haukkuvat ja kynsivät jäistä maata.
Haukku ja ulvonta loppuvat kuin seinään, kun valjakko lähtee liikkeelle ja sujahtaa jylhään vaaramaisemaan. Kymmenien kilometrien pituinen luontoseikkailu on alkanut.
Jo ensimetreistä alkaen on selvää, että koiravaljakolla ajaminen on hauskaa ja loistava tapa tutustua luontoon. Reen hallinta vaatii pienen totuttelun: mutkissa on nojattava sisäkurvin puolelle ja jalkajarrulla on hillittävä menoa tarvittaessa.
Risteykseen tultaessa edellä ajava koiravaljakko-opas Pia Isomursu huutaa ”vasen”, ja kas, valjakko kääntyy juuri haluttuun suuntaan.
Vaarojen kätköissä ympärille leviää hiljaisuus: kuuluu vain kuuden huskyn tassuntepsutus ja reen suhina.
Ensikertalaisen jännitys on tipotiessään.
Elämää koirien ehdoilla
Lieksalainen Pia Isomursu on toiminut rekikoirayrittäjänä vuodesta 1992. Hänen omistamansa Kolihusky-yritys aloitti toimintansa Lapissa, mutta vuosituhannen vaihteessa toiminta keskittyi Pohjois-Karjalan alueelle. Koiria on tällä hetkellä kolmekymmentä.
”Miehelläni oli tavatessamme kaksi siperianhuskya. Sitten syntyi lisää pentuja ja lopulta meidän molempien piti saada omat valjakkomme. Tässä sitä ollaan”, Isomursu myhäilee.
Kolihusky järjestää eripituisia koirasafareita muun muassa Pielisen jäälakeuksilla, Nurmeksen Bomballa ja Kolilla.
Monelle koiraharrastajalle rekikoiraoppaana oleminen olisi unelmien täyttymys, mutta kyseessä on vaativampi ammatti kuin äkkipäätään luulisi.
”Koirista ei pääse eroon sesongin päättyessä, vaan niistä on pidettävä huoli vuoden jokaisena päivänä. Olenkin naureskellut tutuille moottorikelkkayrittäjille, että helppoahan se on teillä, kun voitte työntää keväisin kelkat navettaan ja lähteä etelän lämpöön.”
Isomursu sanoo, ettei työtä voisi tehdä pelkästään bisnespohjalta, vaan taustalta täytyy löytyä aito rakkaus koiria ja koiraharrastusta kohtaan.
”Se menee niin päin, että harrastuksesta tulee työ. Tarkemmin kun asiaa miettii, niin onhan tämä ihan hullu elämäntapa”, Isomursu naurahtaa.
Koiruuksia ja kommervenkkejä
Jokaista valjakkoretkeä edeltää aikaa vievä valmistautuminen. Koirat on ruokittava, huollettava ja valjastettava. Pidemmille retkille on pakattava riittävästi ruokaa sekä ihmisille että koirille.
”Tämä on sellaista tuhraamista. Aina tuntuu siltä, että jotain unohtuu. Kaiken lisäksi huskyt keksivät lähtöhässäkässä monenlaisia koiruuksia. Usein ne purevat valjaansa rikki, koska ne ovat niin innoistaan”, Isomursu toteaa valjaita kiinnittäessään.
Sesonkiaikana Isomursu on koiriensa kanssa lähes joka päivä valjakkoreissulla. Innokkaiden asiakkaiden kohtaaminen auttaa jaksamaan.
”Joskus illalla tavaroita pakatessa tulee miettineeksi, että voi ei, taasko sitä on aamulla lähdettävä retkelle. Mutta kun näkee asiakkaiden vilpittömän innostuksen, oma väsymys siirtyy taka-alalle.”
”Meillä käy paljon vakioasiakkaita. Heidän kanssaan on rennompaa liikkua, kun heitä ei tarvitse opastaa valjakon käytössä. Hetkittäin saattaa tuntua siltä, kuin olisi itsekin lomalla.”
Koiravaljakkoajelu sopii kaikenikäisille. Pienet lapset istuvat valjakon kyydissä lämpimien taljojen päällä, kun taas aikuiset voivat seisoa jalaksilla ja ajaa valjakkoa. Kolihuskyn koirat ovat kilttejä, niitä saa silittää ja paijata.
Isomursun valjakkosafareilla käy myös erityisryhmiä.
”Meillä on käynyt jo pitkään vakioasiakkaina saksalaisia sokeita. Ennen lähtöä he tunnustelevat käsillään pienimmätkin yksityiskohdat, koirat, valjasnarut ja reen. Aina pysähdyttäessä heille on kerrottava välittömästi, mitä on tapahtunut. Valjakkoretket ovat olleet suuri elämys myös näkövammaisille.”
Valttina Venäjän raja
Kolihuskyn kaukaisimmat asiakkaat ovat olleet kotoisin valtamerten trooppisilta saarilta. Käytössä on tarvittaessa tulkki. Retkien kesto ja muut yksityiskohdat ovat suunniteltavissa tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Keskieurooppalaiset tulevat useimmiten viikon kestäville valjakkoreissuille, kun taas suomalaiset ja venäläiset suosivat päiväretkiä.
Venäjän rajan läheisyys kiehtoo etenkin ulkomaisia turisteja, ja sitä käytetään hyväksi valjakkosafarien markkinoinnissa. Usein käytetty mainoslause kuuluu ”Husky safari along the Russian border in Finland”.
”Turistit menevät hiljaiseksi nähdessään rajalla varoituskyltin. He kysyvät usein, mitä tapahtuisi, jos he astuisivat rajalinjan ylitse. Monet ulkomaalaiset saapuvat tänne seikkailumielellä. Heillä on aito Jack London -meininki päällä.”
Treenaaminen alkaa syksyllä
Vähälumiset ja leudot talvet tuottavat haastetta koiravaljakkoyrityksille. Myös kuluva kausi on jäämässä lyhyeksi. Pielisen yli kulkevaa Kolin jäätietä ei avattu tänä talvena lainkaan liikenteelle.
”Kyyditsimme ensimmäiset asiakkaamme vasta joulun jälkeen. Vuodenvaihde on venäläisasiakkaiden sesonkiaikaa. He ovat pelastaneet meidät konkurssilta monena vuonna.”
Rekikoirayrittäminen on sesonkityötä. Kesäisin koirat lepäävät. Talvikauteen valmistautuminen aloitetaan syksyllä. Vetokoirat tarvitsevat hyvän pohjakunnon pitkän talven varalle.
Ilmojen viiletessä koiria ruvetaan treenaamaan kiinnittämällä ne mönkijään. Pentujen koulutus on tärkeä osa työtä. Se aloitetaan totuttamalla pennut ensin valjaisiin ja vetoliinoihin. Reen vetämistä voi alkaa harjoitella noin puolen vuoden ikäisenä.
Koiravaljakon kokoaminen kysyy paljon tietotaitoa. Isomursu sanoo, että jokaiselle koiralle on löydettävä oma paikkansa valjakossa. Hyvä johtajakoira vie valjakon ajajan toivomaan suuntaan ja pitää juoksurytmin oikeana.
Ison kennelin ylläpitokustannukset ovat korkeat. Kovalla pakkasella koirat tarvitsevat noin puoli kiloa lihaa tai kuivaruokaa päivässä.
”Kevään tullen rahan tulo loppuu kuin seinään, joten meidän on sijoitettava talvella koiranruokaan. Ostamme sitä aina vähintään 5 000 eurolla.”
Huskyn mystiikkaa
Siperianhusky on arktinen koirarotu. Se pärjää hyvin pakkasessa ja nukkuu mielellään ulkosalla. Valjakon lähtöpaikalle on painautunut koirien lämmöstä sulaneita kuoppia. Niiden päällä on heiniä.
Siperianhusky vaatii paljon liikuntaa ja toimintaa.
”Siperianhuskyn pennusta voi kouluttaa itselleen sisäkoiran, mutta helpommalla pääsee, jos ottaa kultaisennoutajan”, Isomursu toteaa.
Isomursu tunnistaa jokaisen koiransa nimeltä ja jopa äänestä. ”Jos koira ulvoo tai haukkuu meidän kotipihalla, tiedän kenestä on kyse. Menen ulos ja komennan sitä nimeltä. Ajan myötä oppii tunnistamaan yksittäisten koirien erityistarpeita elekielestä.”
Vetokoirat pystyvät juoksemaan päivässä yli sata kilometriä, mutta turisteille riittää puolta lyhyempi päivärupeama.
Ruunaan alueella on runsaasti laavuja ja tulia, joille voi pysähtyä nauttimaan erätunnelmasta ja lämpimästä juomasta. Päiväsafareihin sisältyy keittolounas laavulla.
”Tilaamme joka vuosi saamelaisilta tutuilta poron ja valmistamme siitä keittoa turisteille. Jotkut britit ovat taivastelleet, että pitääkö tässä ruveta Petteri Punakuonoa syömään”, Isomursu naurahtaa.
Tamperelainen Katariina Karjalainen teki elämänsä ensimmäisen koiravaljakkoretken vuosi sitten ja jäi kerrasta koukkuun. Tänä talvena hän pyhitti koko talvilomansa koirasafareille.
”En osaa nimetä yhtä syytä, miksi tämä on mahtavaa. Koirat, ulkoilmassa oleminen ja pieni kilvoittelu itsensä kanssa muodostavat ihanan kokonaisuuden”, Karjalainen tuumailee.
Karjalaisen kaltaisia rekikoiriin hurahtaneita on yhä enemmän, joten koiravaljakkoyritykset lisääntyvät Suomen talvimatkailussa. Lieksan alueella on tällä hetkellä noin viisisataa rekikoiraa. Määrä on moninkertaistunut kymmenessä vuodessa.
”On hienoa, että yhä useammat löytävät valjakkotoiminnan ja huomaavat, että luonnossa voi liikkua muullakin tapaa kuin moottorikelkalla”, Isomursu iloitsee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
