Loirinuotion viimeinen klapi on poltettu

Huumorin ja melankolian miekka samassa kädessä sivalsi peruuttamattoman jäljen kansakunnan sydämiin, eikä suotta. Kuva: Markku Ulander

"Olitkos vielä nukkumassa?" ja ”Nasse-setä on hyvin, hyvin vihainen” ovat meille kaikille tuttuja hokemia, joihin yhdistyy jurous, huumori ja jokseenkin stereotyyppinen kuva suomalaisuudesta.

Keskiviikkona saatu suru-uutinen Vesa-Matti ”Vesku” Loirin poismenosta pysäytti miettimään yksittäisen muusikko-näyttelijän merkitystä koko kansakunnalle.

Vesa-Matti Loiri syntyi vuonna 1945 suurten ikäluokkien aikaan. Hänen kerrotaan oppineen laulamaan ennen puhumista ja ensiaskeleet näyttelijänä otettiin poikien leikeissä, joissa jäljiteltiin valkokankailta nähtyjä elokuvia. Pojat-elokuvasta kansan tietoisuuteen ponnistaminen oli yleisön silmin ihailtavaa uran nousuhohtoa, jota seurasivat useat Uuno-elokuvat ja monet muut roolisuoritukset.

Todellisuudessa uskon, että salaisuus Loirin nousussa pohjautui hänen inhimillisenä ihmisenä kokemiinsa vastoinkäymisiin. Urheilun, näyttelemisen ja musiikin täyteistä nuoruutta ja aikuisuutta varjostaneet läheisten kuolemat sekä henkilökohtaiset ongelmat esimerkiksi alkoholin kanssa tekivät Loirista meidän jokaisen idolin. Suomalaisiin pureutuva samankaltaisuus ja ihmisten heikkouksien tiedostaminen oli kuin huomaamatta Loirin suurin valttikortti.

Kaiken herskyvän huumorin ja legendaaristen letkautusten takana paistanut surullisuus ja vastoinkäymiset tekivät Loirista samaistuttavan ja koko tunneskaalaa kolistelevan kansantaiteilijan. ”Ei voi iloita, sillä jollakin muulla saattaa olla aihetta suruun” -ajattelu ei toteutunut Loirin esiintymisestä nauttiessa, sillä näyttelijän oman elämän kipukohdat olivat monilta osin yleisessä tiedossa.

Loiri pääsi Uuno-roolin myötä nauttimaan paljon hakemastaan huomiosta ja arvostuksesta. Loiri oivalsi sen tulleen yhden hahmon eikä monipuolisten esiintymislahjojensa ansiosta.

Näyttelemisen lisäksi hän lauloi itsensä kansan sydämiin useilla teoksillaan, mutta erityisesti 2006–2008 julkaistu Lappi-trilogia sekä 2009 ilmestynyt albumi Hyvää puuta vei Loirin suurille festivaalilavoille. Koko kansan Uuno muuttui herkkien tunteiden tulkitsijaksi, kun huumorin ja melankolian miekkana toimiva mikrofoni välitti peruuttamattoman iskun kansakunnan sydämiin.

Syksyllä 2014 Inarijärvellä kuvattiin keskusteluohjelma Loirinuotiolla, jossa Loiri kutsui henkilökohtaisesti ystäviään ja työkavereitaan luokseen vieraiksi. Esimerkiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja jääkiekkoilija Teemu Selänteen vierailu kertoo Loirin ihmisläheisyydestä ja hänen laajasta arvostuksestaan tunnettujen henkilöiden keskuudessa.

Loiri koki eläneensä eriskummallisen ja täyden elämän, jossa ”mitään ei jäänyt kokematta”. Loirinuotion viimeinen klapi on nyt poltettu ja sen hiiltymistä hiljaa katsoessa sielussa soivat Nocturnen hiipuvat sävelet ja sanat: "Pienentyy mun ympär' elon piiri. Aika seisoo, nukkuu tuuliviiri. Edessäni hämäräinen tie. Tuntemattomahan tupaan vie.”

Me suomalaiset haaveilemme oikeutetusti Loirin tarinan kaltaisesta elämästä, sellaisesta eriskummallisesta ja täydestä, josta ei tarinoita puutu.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja