On ilkeää kuulla, kuinka energian hinta on sietämättömän korkea Euroopassa ‒ he käyttävät energiaa vain puolet siitä, mitä Suomi käyttää
Suomessa yleensäkin energian verotus on Euroopan korkeinta. Se on käsittämätöntä maassa, jossa energiaa tarvitaan eniten, lähes kaksinkertainen määrä eurooppalaiseen keskikulutukseen verrattuna.
Kahdessa vuodessa polttonesteiden hinnat ovat nousseet noin 85 prosenttia. Nesteet on eniten verotettu energiamuoto, ja sen tarkoitus lienee edistää polttomoottoreista luopumista. Kuva: Jarkko SirkiäPaljon puhutaan halvasta tuulivoimasta. Sitä ei ole, se on kallista ja varsin ymmärrettävää. Tuulivoima tarvitsee aina säätövoimaa, yleensä vesivoimaa, jonka kulutus on huolestuttavan korkealla. Vesivoimasta tarvitaan noin 70 prosenttia tuulivoiman tuulipuuskien säätöön.
Suuri huoli nousee vesivoiman heikosta riittävyydestä tulevana talvena, sitä kun on aina vain vähemmän tuulivoiman yleistyttyä. Tuulivoima on säästä riippuvaa energiaa ja se voi olla ajoittain lähes olematonta ja sen korvaamiseen keinot on vähissä. Ei auta ostot Norjasta ja Ruotsista, heillä on tilanne sama ja jopa samanaikaisesti.
Tuulivoimaa ollaan lisäämässä innokkaasti, ja se syö yhä enemmän vesivoimaa. Päädymme tilanteeseen, jossa tuulivoimaa joudutaan jarruttamaan säätöhuippujen vähentämiseksi.
Ei ole hyvä juttu, mutta tulee eteen ja on pakko tehdä niin vaatiessa.
Maaliskuussa 2022 tarjouksien perusteella arvioitiin sähkön hinnaksi omakotitalossa 22,5 senttiä/kWh. Tähän on tullut nousua 20 prosenttia. Edelleenkin sähkö on vähiten verotettua energiaa Suomessa. Tästä hyötyvät eniten sähköautoilijat.
Kahdessa vuodessa polttonesteiden hinnat ovat nousseet noin 85 prosenttia. Nesteet on eniten verotettu energiamuoto, ja sen tarkoitus lienee edistää polttomoottoreista luopumista. Tämän maksavat autoilijat, joilla ei ole varaa muuttaa autokantaa.
Suomessa yleensäkin energian verotus on Euroopan korkeinta. Se on käsittämätöntä maassa, jossa energiaa tarvitaan eniten, lähes kaksinkertainen määrä eurooppalaiseen keskikulutukseen verrattuna.
On ilkeää kuulla, kuinka energian hinta on sietämättömän korkea Euroopassa. Kuitenkin he käyttävät sitä vain puolet siitä, mitä Suomi joutuu käyttämään. Ei puhuta energian kilowatti-, litra- tai kilohinnasta, siinä piilee suuri virhe suomalaisia ajatellen.
Suomen mainosrintamalla puhutaan vaihtoehtoisista sähköön tukeutuvista energiaratkaisuista, jotka ovat lasketut viime vuoden hinnoilla. Älkää uskoko niihin.
Tapani Mäkinen
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



