Rumaa ja kaunista. Tätäkin virtahepoa on kuskattu useisiin näyttelyihin rekka-autolla.
Lakeuden savanni
Alpo Koivumäki pyrkii tekemään eläinhahmonsa aidon kokoisiksi. Niiden yksityiskohtia tarkastellessa vierähtää helposti aikaa.
Kanadalaisturistin toteamus, ”eksoottinen metsä”, päätyi vajan seinään.
Pihalla oleva monumentti on rakennettu salaman polttaman ladon kattopellistä.
Alpo hitsaa veistosta Korkeasaaren näyttelyyn. Taidot ovat maanviljelystyön peruja.
Trooppiset siipiniekat ihmettelevät savannin meininkiä.
Kotitalon rappusilla. Alpo on asunut koko ikänsä täällä.
Palmun runkoon on kiinnitetty satoja peltipaloja.
Ratsastaja-patsas on vielä vaiheessa.Alpo Koivumäen ilmeikkäät, romuista syntyneet eläinhahmot ihastuttavat ihmisiä ympäri maailman.
Kauhajokinen Alpo Koivumäki, 74, oli vielä kaksikymmentä vuotta sitten tavallinen maanviljelijä, joka ei tiennyt taiteesta juuri mitään. Nyt hänen tekemiään eläinveistoksia on ollut esillä yli kymmenessä Euroopan maassa ja eri puolilta maailmaa tullaan hänen kotitilalleen katsomaan niitä.
Itseoppinut kansantaiteilija käyttää veistomateriaalina kierrätysromua ja luo siitä omaperäistä taidetta. Materiaaliksi kelpaavat vanha rautaromu, muovi, kumi ja puu.
Se mikä on muille hylkytavaraa ja jätettä, kuhisee Alpon silmissä elämää. Hän saattaa nähdä metalliromun seassa rynnistävän virtahevon tai rengasläjässä luikertelevan varaanin.
”Yleensä työ lähtee siitä liikkeelle, että kattelen aiheeseen sopivat värkit. Toisinaan romu kielii jotakin. Kerran näin romukasassa traktorin öljypohjan. Sain heti idean, että tuohon laitan norsun korvat ja kärsän”, Alpo Koivumäki valottaa.
Työt ovat täynnä riemastuttavia oivalluksia. Auton bensatankista on tehty puhvelin pää, traktorinrenkaista krokotiilin selkiä. Vanhat tossut toimivat hirven korvina ja virtahevon ruho on nikkaroitu näppärästi aaltopellistä, lumikolasta ja öljytynnyreistä. Silmänä on rikkoutunut laakeri.
Pihapiirissä lojuu tonnikaupalla erilaista romua, josta Koivumäki valitsee sopivimmat materiaalit kuhunkin tarkoitukseen. Osan materiaaleista Koivumäki poimii kierrätyslavoilta, osan tuovat hänelle kyläläiset.
Välineinä peltisakset ja vasara
Koivumäki työstää taidetta ympäri vuoden ja useita tunteja lähestulkoon päivittäin. Kesällä hän työskentelee taivasalla ja talvella muutaman neliön ”köökkimurjussa”. Vesisateella suojana toimii pieni ja resuinen pressukatos.
Hän tekee työnsä käsin ja vaatimattomilla työkaluilla. Hitsi, peltisakset, vasara ja omatekoinen nostolaite ja ruuvipuristin ovat kovimmassa käytössä.
”Käytän mieluummin vanhoja ja tuttuja työkaluja. Tuskin saisin aikaiseksi mitään uusilla ja monimutkaisilla vehkeillä.”
Hitsaamalla, takomalla, sulattamalla ja yhteen kietomalla jätemateriaali saa uuden elämän eläinhahmoissa.
Eksoottisia eläinhahmoja voi käydä ihastelemassa ilmaiseksi Alpon savannilla, joka levittäytyy Koivumäen pihapiiriin ja viereiselle peltotilkulle.
Vaikka Alpon savanni on keskellä harvaanasuttua maaseutua, siellä vierailee vuosittain satoja ihmisiä. Taiteilija rupattelee mielellään vieraiden kanssa ja hänen työntekoaan voi halutessaan seurata.
Nähtävillä on eksoottisia eläimiä norsuista krokotiileihin, mutta myös kotoisempia hirviä ja hevonen. Tunnelmaa luovat pitkät palmut ja pensaat.
Alpon savanni on valloittava ja mykistävä kokemus – aika pysähtyy.
Maanviljelijästä ITE-taiteilijaksi
Koivumäki asuu yksin vuonna 1910 valmistuneessa synnyintalossaan.
Elämä pienellä lypsy- ja viljatilalla oli työntäyteistä aikaa Koivumäen lapsuudessa, sillä hän oli perheen ainokainen.
”Siihen aikaan elanto revittiin selkänahasta. Meidän tilalla tehtiin työtä vanhoilla vehkeillä ja vähällä työvoimalla. Olin ainoa nuori, muut olivat vanhoja miehiä ja naisia. Se oli jatkuvaa repimistä.”
Koivumäen isän kuoltua vuonna 1984 tila siirtyi kokonaan hänen vastuulleen. Maataloustöiden ohessa hän hoiti kotonaan kahta ikääntynyttä tätiään. Viimeisin heistä kuoli viime tammikuussa 100-vuotiaana.
Koivumäki lopetti maanviljelyn vuonna 1995 uudistuneen EU:n maatalouspolitiikan seurauksena. Lisääntyneellä vapaa-ajallaan hän alkoi luoda eksoottisia eläimiä kotipihalleen.
Koivumäki muisti nähneensä aikoinaan Härmän sairaalan pihassa komean kurkipatsaan. Siitä inspiroituneena hän veisti romusta kurjen.
Sitä seurasivat kotkat, krokotiilit, leijonat ja viidakon linnut. Niistä innostuneena Alpo nimesi pihansa ”Alpon savanniksi”.
”Vaikka olen monella elämänalalla arka ihminen, minulla oli alusta saakka hyvä itsetunto eläinhahmoja tehdessä. En pelännyt, että ihmiset nauraisivat, vaan asenne oli sellainen, että kyllä näitä muutkin tekee.”
Korvesta kulttuurin kehtoon
Koivumäki sai jo ensimmäisistä luomuksistaan hyvää ja kannustavaa palautetta. Hän ei kuitenkaan osannut edes haaveilla, että hänen työnsä saavuttaisivat laajempaa suosiota.
Pikku hiljaa sympaattisen pellepelottoman maine alkoi kiiriä myös maakuntarajojen ulkopuolelle.
Läpimurto tapahtui syksyllä 1999, kun ITE-taiteen samaani Erkki Pirtola vieraili Savannilla.
”Punainen auto saapui pihaan, mutta ketään ei tullut tupaan. Edesmennyt tätini ihmetteli, kun ulkona joku mies kuvaa norsua mahapuolelta. Vasta pimeän tultua Pirtola tuli tupaan ja totesi, että nämä sinun työsi on saatava näyttelyyn. Seuraavana kesänä ne olivat esillä Kaustisilla.”
Koivumäki sai näyttelystä hyvää palautetta ja maine kiiri ulkomaille saakka.
Vuonna 2004 Koivumäki kutsuttiin Ranskassa pidettyyn taidetapahtumaan. Ensimmäinen ulkomaanmatka oli valtava kokemus miehelle, joka ei ollut reissannut edes kotimaassa.
”Olin käynyt ainoastaan sukulaisten häissä ja hautajaisissa ja nekin oli tässä lähellä. En olisi koskaan uskonut, että työni vievät minut ulkomaille ja saisin kokea näin upeita asioita.”
”Taidehomma käänsi kokonaan uuden sivun elämässäni. Serkkuni sanoi osuvasti, että kyllä elämä tasaa.”
Koivumäen töitä on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä eri puolilla Eurooppaa, kotimaassa niitä on ihasteltu muun muassa Helsingin Kiasmassa ja Gallen-Kallelan museossa Espoossa.
Saksassa eläinveistokset noteerattiin peräti seitsemässätoista lehdessä. Eräs lehti kirjoitti niistä kahteen kertaan.
Taidemaailman porttien aukeaminen oli valtaisa yllätys Koivumäelle, jonka on edelleen vaikea mieltää itseään taiteilijaksi.
”Mukavalta se tuntuu, vaikka en minä taitelijasta tiedä. Minä vaan teen näitä. En ole käynyt taidekoulua eikä se minulle sopisikaan. Innostukseni saattaisi lopahtaa, jos joku rupeaisi neuvomaan”, Alpo aprikoi.
Vieraat kielet intohimona
Koivumäki elää vaatimatonta elämää ilman nykypäivän kotkotuksia. Hän ei käytä tietokonetta ja televisiotakin hän katsoo valikoidusti. Pyykinpesu hoituu käsin ulkona sijaitsevan kaivon vieressä.
”Olen niin vanhanaikainen mies, että käytän mieluummin käsiä kuin koneita. Jos käyttäisin pyykkikonetta, joutuisin lukemaan ohjekirjoja ja asentamaan sähköjohtoja ja letkuja. Ei sellainen sovi minulle.”
Sinkkuna elelevän miehen toinen henkireikä on kielten opiskelu. Kun koulussa ei opeteltu kieliä, hän opetteli englannin sanoja muun muassa etiketeistä.
”Eihän sitä ennen vanhaan englantia tarvinnut, kun käveli äestävän hevosen perässä. Onneksi olen oppinut jonkin verran ja enemmällekin olisi nyt tarvetta.”
Viime vuosina Koivumäki on opiskellut omatoimisesti ranskaa ja venäjää useita satoja tunteja. Kielikirjojen parissa menee usein yömyöhään.
”En ole kouluainesta, mutta tykkään opetella itse. Tiedän, ettei näin vanha mies enää pitkälle pötki, mutta kielten opiskelu on tärkeää ajankulua ja viihdettä. Se on myös hyvä vastapaino taidehommalle.”
Vaikka Koivumäki viihtyy parhaiten yksin, taiteen ja kielien parissa, mikään erakko hän ei ole. Joka viikko hän starttaa autonsa ja käy laulamassa karaokea 30 kilometrin päässä Kauhajoen keskustassa. Ulkomuistista löytyy monen tangon sanat.
Virtaa kuin pojanviikarilla
Koivumäki on miettinyt usein, mitä hänen edesmennyt isänsä olisi sanonut poikansa taidetouhuista. Isä ei ehtinyt nähdä ainuttakaan poikansa veistosta.
”Ei hän kovin innoissaan ollut silloin, kun hitsasin maatalousvälineitä. Oletan kuitenkin, että hän olisi tykännyt hevosveistoksesta ja ollut ylpeä, kun ihmiset pitävät töistäni.”
Koivumäki ei ole halunnut kaupallistaa taidettaan, hän ei tee sitä rahan vuoksi. Monet työt ovat hänelle kuin omia lapsia, joista on vaikea luopua rahasummaa vastaan.
Koivumäki on huomannut, että hänen luomuksensa kiinnostavat hyvin erilaisia ihmisiä. Hän liikuttuu usein positiivisesta palautteesta, jota ovat antaneet niin vanhat professorit kuin pikkulapset.
Taiteilija on erityisen otettu siitä, että ihmiset tapaavat hiljentyä ja syventyä hänen veistostensa äärellä.
”Nykyajan ihmiset ovat aiempaa stressaantuneempia. Jos taiteeni voimistaa ja herättää myönteisiä ajatuksia edes hetkeksi, niin se on täyttänyt tarkoituksensa.”
Koivumäki aikoo jatkaa eläinhahmojen tekoa ja kieltenopiskelua niin kauan kuin terveyttä riittää. Reilusti eläkeiän jynnyksen ylittäneellä konkarilla riittää intoa ja ideoita kuin pikkupojalla.
”Kirahvia en ole vielä saanut aikaiseksi. En ole saanut tarpeeksi kovaa inspiraatiota, että olisin päässyt homman alkuun”, taiteilija sanoo ja katsoo romukasaan.
Alpon savanni, Sarantie 672, 61910 Nummijärvi. Avoinna joka päivä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
