Tuhannen tarinan emäntä
Kun Kirsti Manninen tarvitsee kirjoitusrauhan, hän vetäytyy omaan torniinsa.
Kirsti Manninen ikuistettiin aikoinaan tietämättään emäntäpatsaaseen Lihantuottaja-lehden kansikuvasta.Kirjailija Kirsti Manninen miettii maaseudun naisia iltaisin ennen unen tuloa. Ja aloittaa nyt Kantrin uutena kolumnistina.
TEKSTI: Mia Palokallio KUVAT: Jaana Kankaanpää Mäntsälän Haarajoella
Arkisena maanantaiaamuna Kirsti Mannisen kotona Mäntsälän Haarajoella vallitsee hiljaisuus ja rauha. Mutta se ei ole kirjailijan elämän koko totuus. Onneksi elämään kuuluu myös hulinaa, sillä ympärillä asuu laaja perhe ja omien lisäksi pihapiirissä pyörii välillä naapuruston lapsia.
”Tämä on ihana kylä”, lapsista loputtomasti ilahtuva tarinankertoja toteaa.
Manninen on viiden lapsen äiti ja pohjalaisittain mumma kahdeksalle lapsenlapselle. ”Lisäksi laumaan kuuluu vielä kahdeksan bonuksena saatua lapsenlasta, joten saan seurata läheltä 16 nuoren ihmisen elämää.”
Osa asuu ihan lähellä ja tulee usein iltaisin ja viikonloppuisin mumman luo hoitoon. ”Mieheni kanssa meidän yhteinen harrastus on lastenlasten hoito.”
Manninen nauttii siitä, että saa asua suvun kanssa lähekkäin. ”Paras sosiaaliturva meillä on tämä perheen ja suvun verkko ympärillä. Lasten hoito järjestyy ja vanhusten perään katsotaan.”
Maaseudun naisten tarina
Jos mummalla on kirjoitushommia, hän kapuaa portaat omaan torniinsa. Käsittämättömän tuottelias kirjailija pystyy siellä keskittymään työhönsä tarvittaessa vaikka parikymmentä tuntia putkeen.
Juuri nyt Manninen työstää maa-ja kotitalousnaisten historiikkia järjestön entisen toiminnanjohtajan Liisa Niilolan kanssa. Tavoitteena on saada se ulos vuonna 2015.
”Se on todella ihana projekti, olen ihan innoissani”, Manninen hyrisee tyytyväisyyttä.
”Meillä on kunnianhimoisena tavoitteena, ettei siitä tule pelkästään järjestön historia, vaan se kertoo myös jäsenten elämästä. Maaseudun naiset ovat tehneet valtavan määrän työtä, joka vaikuttaa kaikkien suomalaisten elämään.”
”Ihmisellä pitää olla jotain, mitä ajattelee ennen nukahtamistaan ja unen tuloa. Tämä on mulle sellainen asia”, Manninen huokaa.
Muutama vuosi sitten Manninen käsikirjoitti Sarka-museon emäntänäyttelyn. ”Se oli askel kohti tätä.”
Maaseutunaisen symboli
Manninen kiertää paljon puhumassa maaseudun naisten tilaisuuksissa. Vuosia sitten Lapualla puhujapöytä oli koristeltu pienillä sinisillä emäntäpatsailla.
”Ihmettelin, kun naiset nauroivat oudoissa kohdissa”, Manninen muistelee. ”Nooh, onhan se kiva, kun ihmisillä on hauskaa, mietin.”
Kahvilla kirjailija sitten tapasi pienet emäntäpatsaat tehneen keraamikon.
”Kehuin hänelle patsasta, miten se on ihan kuin maaseudun naiset usein: kädet puuskassa miettimässä, mitä seuraavaksi. No, keraamikko tunnusti käyttäneensä minun kuvaani patsaan mallina. Naisia oli naurattanut, miten puhuessani seisoin ihan samalla tapaa kuin pienet patsaat ympärilläni.”
”Heti tiesin, mistä kuvasta keraamikko oli mallin ottanut. Minut oli vuosia aiemmin kuvattu erään lehden kanteen. Päätoimittaja oli saanut idean viime hetkillä ennen lehden painoon menoa. Olin kipeänä ja viimeisilläni raskaana, enkä olisi halunnut kuvaan. Lopulta suostuin ja heitin kuvausta varten mekon flanelliyöpaidan päälle. Muutaman päivän päästä syntyi Seppo, meidän esikoinen.”
Manninen on itsekin ollut maa-ja kotitalousnainen vuodesta 1975.
”Olen kyllä harrastanut vain pirttiviljelyä. Tottakai siihen patsaaseen minut oli ikuistettu juuri Lihantuottaja-lehden kannessa olleesta kuvasta.”
Kulttuurikoteja piian silmin
Mannisen kirjailijanimellä Enni Mustonen kirjoittamissa romaaneissa polveilevat usein maaseudun naisen elämänpiiri ja kasvutarinat. Oman perspektiivinsä tarinoihin antavat historioitsija Mannisen ammentama ajan kuva ja historian tapahtumat.
Enni Mustosen uusin sarja Syrjästäkatsojan tarinoita vie lukijansa viime vuosisadan alun kulttuurikoteihin. Näkökulma on paimentytöstä kyökin puolelle päätyneen Iida-piian.
Idean Iidan hahmosta Manninen sai kirjoittaessaan näytelmää Topeliuksesta. ”Törmäsin vilahdellen ’meidän Ireneen’, joka oli iloinen ja uskollinen palvelustyttö. Matkoilla Topeliuksella piti aina olla Irene mukana.”
”Paljon on kirjoitettu suomalaisen kulttuurin suurista sankareista, käsitelty puolisoita ja lapsia. Aloin miettiä, miltähän se kaikki näyttää kyökin puolelta. Palvelusväki piti kuitenkin elämää käynnissä.”
Enni Mustonen ei kerro Topeliuksesta mitään sellaista, mitä ei oikeasti ole tapahtunut. ”En keksi enkä mene Topeliuksen pään sisälle.”
Tausta-aineistojen kaivaminen on Mannisen lempihommaa. Topeliuksen elämästä löytyi paljon tietoa muun muassa perheen kirjeenvaihdosta ja muistelmista.
Manninen on viettänyt runsaasti aikaa myös Kansalliskirjastossa historiallisten sanomalehtien ja aikakauslehtien arkistossa.
”En olisi koskaan ymmärtänyt Topeliuksen ympärillä pyörinyttä julkisuuskohkaa, ellen olisi lukenut vanhoja lehtiä. Jokainen Topeliuksen pienikin liike raportoitiin.”
Mannisen mukaan myös verkkoon on tullut yhä enemmän kiehtovaa aineistoa.
Romaaneissa pystyy aina käyttämään vain pienen osan löytämästään aineistoista. ”On sääli luopua siitä maailmasta ja niistä löydöistä.”
Sitten Mannisen käly keksi ehdottaa facebookia. Nyt Syrjästäkatsojan tarinoita on siellä ja halukkaat voivat löytää sitä kautta tausta-aineistoja ja linkkejä. Ja Manninen nauttii saadessaan jakaa ihanat löydöt lukijoiden kanssa.
Osaajia tarvitaan aina
Valoisa kirjailija sanoo olevansa arjen pienistä asioista ilahtuja. ”Itse on löydettävä ilon murut elämästä, jotta onnen keinu keinuu.”
”Onhan se selvää, että lasten ja lastenlasten takia miettii, millaiseksi maailma muuttuu heidän varttuessaan. Nykyisin nuorten on aika vaikea löytää paikkaansa maailmassa. Kaikki on niin epävarmaa”, Manninen pohtii.
Manninen ei suosittele yhteen uraan tähtäävää putkikoulutusta. ”On ohuella narulla, jos osaa vain yhden asian. Kannattaa rohkeasti opetella erilaisia taitoja, niin todennäköisemmin löytää työtä.”
”Työnteon taito täytyy oppia jo lapsena. Olen vähän huolissani kädellisen tekemisen perinteen siirtymisestä”, Manninen sanoo.
”Lasten ja nuorten elämänpiiri on entistä kapeampi. Enää ei ole niin paljon mahdollisuuksia siihen, että nauttii siitä, että saa jotain aikaiseksi. Sitä täytyy järjestää.”
”Taitavat äidit sulkevat lapset helposti pois keittiöstä, eikä ihme. Pienten lasten vanhemmat elävät tiukinta aikaa. Päivät venyvät ja kun sitten tullaan väsyneinä ja nälkäisinä kotiin, ei ole enää varaa siihen, että lapset rikkovat munia. Viikonloput on ainoita, eikä sitten ehkä jaksa organisoida.”
Mumma haastaakin muut isovanhemmat hätiin, jotta lapsenlapset voivat kokea työniloa ja yhdessä tekemisen riemua. ”Maalaislapsille tekeminen on luontevaa. Puuhaa löytyy vaikka klapipinojen kasaamisessa.”
Tuhansien tarinoiden kirjailija ja käsikirjoittaja muistuttaa, ettei aina voi tehdä vain luovaa työtä.
”Pitää kyetä tekemään tylsääkin työtä. Mikään ei nosta itsetuntoa niin kuin se tunne, että selvisin vähän liian isosta urakasta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
