Sääret edellä
Wau, mitkä sääret! Ihana kuva muutenkin. Juuri jotain tämmöistä tähän haettiin. Mutta eihän me voida tuollaista kuvaa meidän eläkeläistanssijutun avaukseen laittaa, tuonhan täytyy olla nuori nainen.
Häpeällistä tai ei, tämmöisiä me pohdimme tämän lehden keskiaukeamajutun kuvien äärellä. Että rouvalla on liian upeat sääret ollakseen ikäihmisen sääret. Ei ole uskottavat.
Mutta kun toisesta kuvasta huomasimme, että sääret kuuluvat ihanalle harmaahiuksiselle rouvalle, tajusimme, että juuri säärikuvallahan me mennään.
Tanssijarouvan upeita sääriä kelpaa näyttää. Juuri sitä kaikkeahan tanssi parhaimmillaan suo: iloa mielelle ja silmille, vetreyttä ja elinvoimaa.
Ikäihmiset, seniorit, eläkeläiset – miten nyt näitä väestön kokeneimpia halutaankaan kutsua – eivät todellakaan ole yhtenäinen porukka.
Siinä missä joku tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa, joku toinen kiitää säihkysäärin pitkin parkettia. Ja kaikkea siltä väliltä.
On tärkeää ottaa kaikkien tarpeet huomioon. Vaalia vetreiden kuntoa ja hyvinvointia, pitää huolta hauraammista.Yhteistä kuitenkin on se, että kaikki me tarvitsemme hyvää ruokaa, seuraa ja huolenpitoa.
Ikääntyminen koskee meitä kaikkia, ajan suuntaa ei voi muuttaa. Vanhetaan siis yhdessä, elämästä nauttien.
Vaikka tanssien.
Mia Palokallio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
