Marinin hallitus jäi keskustan varaan
Pääministeri Sanna Marin (sd.) onnistui viikolla täpärästi pitämään hallituksensa toistaiseksi pystyssä. Samalla demarit joutuivat palaamaan useita askeleita takaisin uusvasemmistolaisen talouspolitiikan polultaan.
Velka ja siitä maksettava korko nousivat viikossa aivan uuteen arvoon. Samalla demarivetoisen hallituksen toimintakyky on yhä vahvemmin keskustan varassa.
Puoliväliriihen lopputulos ei ollut ongelmaton keskustan puheenjohtajalle Annika Saarikollekaan. Keskusta ei saanut kaikkia tavoitteitaan läpi. Velka kasvaa edelleen enemmän kuin valtiovarainministeripuolue olisi halunnut.
Talouden tulevaisuuden näkymä on kuitenkin aiempaa parempi. Samalla optimistisimmat voivat nähdä tulevaisuudessa jo kangastuksen julkisen velan taittumisesta laskuun.
Osalle hallituksen vasemmistovoimista ei vielä ole edes selvinnyt, mitä riihessä itse asiassa päätettiin.
Muun muassa vasemmistoliiton opetusministeri Jussi Saramo joutuu vielä koville perustellessaan omille kannattajilleen ja perhevapaaltaan asioita seuraavalle puolueen puheenjohtajalle Li Andersonille, mitä edessä olevat leikkaukset oikeasti merkitsevät.
Viikon aikana hallituksen vihervasemmistolainen leima haalistui ja punamulta vahvistui. Vihreiden taipuminen turpeen tuessa on siitä näyttävä signaali.
Samalla hallituksen ilmastotoimien teho saattoi jopa kohentua. Niin pahaa jälkeä vihreiden vaatima turpeen alasajon nopeuttaminen ennätti jo aiheuttaa.
Turpeen korvaavaa puun polttoa, tuontihaketta tai muualta tuotavaa kuiviketurvetta ei kukaan kaipaa. Ei myöskään lämpenevä ilmasto. Samalla hallitus osoitti, ettei ekologisuus ole pelkästään vihreiden omaisuutta. Ilmastonmuutosta vastustavat muutkin kuin vihreät.
Jos vasemmistoliitto, vihreät ja RKP nyt hyväksyvät hallituksen puoliväliriihen tulokset tarkistuslaskennoissaan, ne sopeutuvat samalla apupuolueiden asemaan. Kitkatta se ei suju, mutta hallitustyö on toki oppositiota maistuvampaa.
Puoliväliriihessä kulttuuriministeri Saarikko nousi talouspolitiikan keskeiseksi vaikuttajaksi. Lienee vain ajan kysymys, milloin hän korvaa valtiovarainministerin tehtävässä Matti Vanhasen (kesk.).
Saarikko haastoi Marinin niin tiukasti, että pääministeri ei halua samanlaista ottelua uudelleen. Sosialidemokraatit tietävät, että keskusta voi jättää hallituksen. Demareille nykyinen hallituspohja on kuitenkin nähtävissä olevista sopivin.
Myös keskustalle punamulta sopii edelleen muita vaihtoehtoja paremmin. Puolueen ydinkannattajille maaseudulla puoliväliriihen tulos oli muun muassa maa- ja metsätalouden osalta suotuisa.
Myöskään EU-politiikassa mikään muu hallituskoalitio tuskin suomalaista talonpoikaa tai metsänomistajaa nykyistä paremmin tukee.
Vaikka EU:n ison tukipaketin hyväksyminen on karvasta kaikille, esimerkiksi kokoomuksen tyhjää äänestäminen on juuri sitä, miltä se kuulostaa. Maatalouden rahoituksen ja metsäpolitiikan pitäminen suomalaisten omissa käsissä edellyttää hallitusta, joka pystyy näitä asioita EU:ssa puolustamaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

