Hiilenmustaa Helsinkiä ei voi viherpestä
Maaseudun Tulevaisuudessa (19.8.) kysytään pormestari Jan Vapaavuorelta, onko helsinkiläisillä veronmaksajilla varaa sulkea Helsingin hiilivoimaloita etuajassa.
Myös helsinkiläisiltä itseltään on tiedusteltu asiaa äskettäin, maaliskuussa 2017. TNS Gallupin mielipidemittauksessa kuntalaisten kirkas enemmistö – 67 prosenttia vastanneista – oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Helsingin on jo lähivuosina päätettävä luopua kivihiilestä.
Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa linjataan, että kivihiilen poltosta pääosin luovutaan vuoteen 2030 mennessä. Helsinki aikoo sulkea Hanasaaren hiilivoimalan vuoteen 2024 mennessä, mutta Salmisaaren hiilivoimalan sulkemisesta ei ole vielä tehty minkäänlaista päätöstä. Helen on myös todennut, että ei aio luopua hiilen poltosta kuin pakkolain edessä.
Tässä tilanteessa Helsinki ei voi ottaa kunniaa siitä, että olisi luopumassa hiilestä etuajassa. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta olemme liikkeellä pikemminkin valitettavan myöhään. On perusteltua kiinnittää erityistä huomiota kivihiilen polttoon juuri Helsingissä.
Kivihiilen osuus Helsingin kaukolämmön tuotannosta oli vuonna 2016 peräti 59 prosenttia. Tämä ei ole mairitteleva luku, eikä tue väitettä siitä, että Helsinki olisi suomalaisten kaupunkien joukossa mallioppilas.
Vapaavuori toteaa hiilen polton olevan Helsingille imagohaitta, ja tästä olemme samaa mieltä. On kuitenkin muistettava, että vaarassa ei ole ainoastaan imagomme, vaan ilmastomme vakaus ja koko kauniin kaupunkimme turvallinen tulevaisuus.
Totta on sekin, että hiilen poltosta luopumiseen liittyy mittavia haasteita.
Ilmastonmuutoksen kiihdyttäminen hiiltä polttamalla ei kuitenkaan niitä ratkaise, vaan vaikeuttaa tarvittavia toimia entisestään.
Olemme helsinkiläisiä ja rakastamme kotikaupunkiamme. Juuri siksi vaadimme pikaista päätöstä paitsi Hanasaaren, myös Salmisaaren hiilivoimalan sulkemisesta. Meillä nimenomaan ei ole varaa jatkaa hiilen polttamista: kiihtyvä ilmastonmuutos käy meille aivan liian kalliiksi.
Anna-Kaisa Koski
Mia Mikkola
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
