Mitä Suomi maksaa?

Jukka Pasonen 

Suomi 90

Jos maailman rikkain ihminen Bill Gates haluaisi ostaa Suomen, hän saisi 41 miljardin euron omaisuudellaan maastamme melko reilun siivun. Ja jos hän keräisi mukaan muutamia tuttaviaan samasta varallisuusluokasta, he voisivat jo tehdä tarjouksen koko Suomesta.

Suomi maksaa kuusisataa miljardia euroa. Hinnassa ovat mukana talot, asunnot, konehallit, piharakennukset, kesämökit, pellot, metsät, järvet, tontit, tehtaat, rekat, siitossonnit, tiet, tunnelit, tietokoneohjelmat, alkuperäiset maalaukset, turvesuot ja hevoset. Hintaan ei ole laskettu televisioita, sohvia, autoja, Hornetteja tai muitakaan aseita.

Tilastokeskus kutsuu hinta-arviota nimellä kansallisvarallisuuden arvo. Se on karkea arvio, mutta se on luku, jota parempaa Bill Gateskaan ei Suomen arvosta löydä.

Tiivistetysti sanottuna Tilastokeskus laskee kansallisvarallisuuteen luonnonvarat, maan, asunnot ja tuottavat koneet. Omistajalla ei ole merkitystä, vaan mukana ovat kaikki, jotka jotain omistavat. Lukemassa ei kuitenkaan ole mukana irtaimistoa, puolustusvoimien aseita tai henkistä pääomaa.

Periaatteessa varallisuuslaskelma on yksinkertainen: hinta kertaa määrä. Kertolaskua edeltää kuitenkin valtava tiedonhankinta mitä erilaisimmilta organisaatioilta verottajasta asiantuntijalaitoksiin ja yhdistyksiin.

Esimerkiksi siitossonnien lukumäärä saadaan Tilastokeskuksen maataloustilastoinnista vastaavan Martti Kankaanpään mukaan nautarekisteristä. Hinta-arvioita puolestaan on pyydetty kotieläinjalostusyhdistyksistä.

Kankaanpään mukaan yli kaksivuotiaita siitossonneja on Suomessa noin 9  000 kap-

paletta, ja ne kasvattavat kansallisvarallisuuttamme noin kymmenen miljoonaa euroa.

”Hinta voi olla hyvä tai huono”, Kankaanpää pyörittelee, kun hän arvioi lukeman oikeellisuutta.

Hän korostaa, että eläimiä koskeva tieto sisältää yleensäkin paljon epävarmuuksia. Esimerkiksi turkiseläinten liitosta ei ole saatu arvioita edes siitosminkkien lukumääristä, vaan laskelmassa joudutaan tyytymään arvioon.

”Ja hevoset ovat sellainen luokka, että ei tarvitse olla kuin yksi miljoonaluokan ravuri, niin se muuttaa laskelmia”, Kankaanpää sanoo.

Usein tiedonkeruussa käytetään apuna maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken maatilatutkimusten tuloksia. Metsän ja peltojen hintatiedot saadaan maanmittauslaitoksen myyntitilastoista. Viljan hinnan nousu tai tukiehtojen muutok-

set eivät siis suoraan nosta tai laske kansallisvarallisuuden arvoa, vaan arvo riippuu siitä, mihin hintaan peltoja myydään.

Metsistä lasketaan mukaan puu. Kansantalouden tilinpidossa talousmetsät ovat viljeltyjä puuvarastoja, jossa kasvu määrittelee vuotuiset vaihtelut ja puun hinta varaston arvon. Suojelualueita ei ole rajattu pois, vaan niidenkin puusto luetaan varallisuudeksi.

”Suojelualueen arvo on vähintään se, mikä on puun arvo”, yliaktuaari Erkki Niemi sanoo.

Sen sijaan metsän virkistysarvoa ei lueta varallisuudeksi. Myös marjat ja sienet puuttuvat, mutta Nie-

men mukaan jatkossa nekin aiotaan laskea mukaan.

Jokaista suomalaista kohti laskettuna varallisuutta on noin yhden omakotitalon verran, 110 000 euroa. Tosin Etelä-Helsingistä sillä rahalla ei saa yksiötäkään, mutta halvan tonttimaan seuduilla sillä melkeinpä rakentaa uuden talon.

1990-luvun laman aikana kansallisvarallisuutemme arvo romahti muutamassa vuodessa. Lasku oli nopeinta vuonna 1992, jolloin Suomi halpeni yhdeksän prosenttia.

Tosin mitään ei tietenkään kadonnut Suomesta: talot olivat edelleen pystyssä ja pellot kasvoivat viljaa. Ne vain katsottiin vähemmän arvokkaiksi. Sodat ja luonnonmullistukset tuhoavatkin kansallisvarallisuutta paljon tehokkaammin kuin lama.

Vuoden 1993 pohjalukemista noustiin nopeasti. Metsä- ja metalliteollisuuden investointien – jotka oli onneksi pantu alulle jo ennen lamaa – ansiosta myytävää tavaraa oli heti, kun ostajat sitä halusivat. Vienti veti, ja perässä nousi kiinteän omaisuuden arvo.

Kesti silti kahdeksan vuot-

ta ennen kuin kansallisvarallisuuden arvo oli noussut lamaa edeltävälle tasolle. Metsän hinta nousi 1990-luvun alun lukemiin ennen vuosituhannen vaihdetta. Pellon hinta sen sijaan ei ole tavoittanut samaa tasoa vieläkään. Osasyynä tähän on EU-jäsenyys, joka pudotti maatilojen tuloja.

Kiintoisaa on, että nykyisin samalla pääomapanoksella pystytään tuottamaan tavaroita ja palveluja selvästi enemmän kuin ennen. Syy ei ole vain tehokkuuden lisääntyminen, vaan tietotekniikan nousu talouden tukijalaksi.

Tietotekniikka ja mobiiliteknologia eivät vaadi samanlaisia kiinteitä investointeja kuin metsä- ja metalliteollisuus, joten näyttää siltä, että pienillä panostuksilla saadaan aikaan paljon tuotantoa.

Kyse on kuitenkin näköharhasta. Todellisuudessa suomalaisen tietotekniikan menestystarina on vaatinut mittavia investointeja tutkimukseen, kehittämiseen ja muotoiluun. Tämä henkinen pääoma ei kuitenkaan näy kansallisvarallisuuden arvossa.

Se on Niemen mielestä puute, koska yhä suurempi osa kiinteästä pääomasta on tietoa ja luovuutta – siis ajatuksia.

Yliaktuaari Taru Sandström toteaakin, että asiaan on tulossa korjaus. Jatkossa lasketaan mukaan myös sellaista, ”joka on nupin sisällä”. Henkisen pääoman muuttaminen euroiksi ei ole helppoa, mutta ainakin koulutukseen sijoitetut rahat halutaan mukaan varallisuuslaskelmiin.

Silloin pystytään esimerkiksi seuraamaan, kuinka paljon kansallisvarallisuutta liikkuu Suomen rajojen yli, kun koulutetut kansalaiset vaihtavat kotimaata.

Uudistunut laskelma saattaa kiinnostaa myös kuviteltua Suomen-ostajaa Bill Gatesia. Kun Suomen henkinen pääoma muutetaan rahaksi, riittääkö Gatesin omaisuus enää minkäänlaiseen siivuun Suomesta?