Kesän lumoavin seikkailu

Mielipide

16.7.200816:00

Kolumni

Mia Palokallio

Luultavasti en kuolisi, jos ote lipeäisi, pohdin jyrkänteen reunalla. Toisaalta, jos ote männynkäppyrästä pitää, saattaa loikka hyvinkin onnistua. Rastin pitäisi olla näillä main, tuumailemme kaverin kanssa.

Lopulta on pakko luovuttaa, vaikka harmittaa hirveästi. Pojat ovat pistäneet meille liian pahan rastin: kaukaa katsoen sen erottaa kalliojyrkänteen keskivaiheilta, mutta lähempänä sitä on hankala paikantaa.

Teineinä kehitimme kaveriporukassa suunnistuksesta oman extremeversion: Tytöt pistivät rasteja pojille ja pojat tytöille, tietenkin mitä mahdottomimpiin paikkoihin. Tuttuja metsiä alkoi katsella ihan uusin silmin. Koluttua tuli suot, ryteiköt ja jyrkänteet.

Metsä tarjoaa upeita elämyksiä kaikenikäisille. Lapsuudessa luotu rakkaussuhde luontoon kantaa läpi elämän.

Perheen pienimmille eväsretki kuusten katveeseen voi olla kesän lumoavin seikkailu. Itseään etsivälle nuorelle metsä tarjoaa sekä mahdollisuuden mittailla omia rahkeitaan että lohdun ja rauhan mielen myllertäessä. Iän myötä suhde vain syvenee.

Niin metsien kansaa kuin olemmekin, yllättävän monelle metsä on pelottava paikka. Navigaattoreiden myötä myös monen perinteiset suunnistustaidot ovat hukassa. Pelko katoaa, kun oppii perustaidot.

Turvallisinta seikkailuun on lähteä kokeneessa seurassa. Kun ensimmäinen askel on otettu, metsä koukuttaa kävijänsä.