Kanojen ruokkimista, kynsien laittoa ja kuuntelua – kun tarve on suuri, arkisisko auttaa aina
”Meillä kellään ei ole liian kanssa mitään, ei aikaa, ei rahaa eikä jaksamista. Mutta kun kaikki antavat vähästään, resurssit tuntuvat lisääntyvän. Jollain on aina ehjä auto, jollain on pakastimessa mustikoita. Jollain on kuiviketurvetta, toisella kissanruokaa ja kolmannella tulostimessa mustetta”, kirjoittaa Veera Ahlgrén.
Se voi olla yhtä hyvin kanojen ruokkimista kuin viini-ilta villasukissa. Nainen tarvitsee monenlaisia asioita ja sen tietää parhaiten toinen nainen, arkisisko. Kuva: Sanne Katainen20.4.202415:00
Meidän kylällä asuu useampi naisihminen joko yksin tai yksinhuoltajana. Vuosien saatossa olemme jollain lailla ajautuneet pelaamaan yhteispeliä nimeltä Arki. Ja pelattuani tätä peliä naisporukassa, ihmettelen, miksi olen ikinä yrittänyt mitään muuta.
Kaikki kunnia miehille, todella, teitäkin tarvitaan. Mutta mitä tulee arkeen, nainen todella tietää, mitä nainen tarvitsee.
Nainen tarvitsee lasten kuskaamista, pieniä kauppa- ja postiasioita, ylijäänyttä kanaperunasalaattia, hevostenhoitoapua, koiran ulkoilutusta, kanojen ruokintaa. Nainen tarvitsee lisäksi satunnaisia äkkilähtöjä kaupungin yöhön tai viini-illan villasukissa.
Nainen tarvitsee jonkun, joka kysyy tarvitsetko jotain, onko kaikki hyvin, miten meni lasten kilpailut ja entäs se haastattelu? Nainen tarvitsee jonkun, joka sukeltaa mukana pohjamutiin ja itkee onnesta kun itse olet onnellinen. Jonkun, jolle ei tarvitse erikseen kertoa miltä tuntuu, riittää kun kertoo, mitä on tapahtunut.
Ja nainen tietää automaattisesti, miten kaikki tämä toteutetaan. ”Totta kai” -asenteella, vastavuoroisesti ja ilman suurempia selityksiä ja suunnitelmia. Tuosta nuin vaan. Kukaan ei halua olla riesaksi, eikä kukaan sen enempää sankarin viittaa harteilleen ollessaan avuksi.
Meillä kellään ei ole liian kanssa mitään, ei aikaa, ei rahaa eikä jaksamista. Mutta jostain syystä, kun kaikki antavat vähästään, resurssit tuntuvat lisääntyvän. Jollain on aina ehjä auto, jollain on pakastimessa mustikoita. Jollain on kuiviketurvetta, toisella kissanruokaa ja kolmannella tulostimessa mustetta.
Joku osaa tehdä kynsiä, joku energiahoitoja, joku täydellisiä mohitoja. Ja mohitojen jälkeen kaikki meistä osaavat tehdä ihan mitä tahansa, kuten laulaa.
Jos ovet eivät ole auki, me tiedämme, missä avain on. Jos emme tiedä, tarvittaessa arvaamme. Jos yksi on poissa kotoa, hän jättää rantasaunansa oven auki ja kiukaan pesään puut valmiiksi. ”Menkää vaan jos haluatte.”
Nämä ovat yksittäisiä pieniä asioita, mutta sitähän hyvä arki on: sujuvuutta, kommunikaatiota, toisten muistamista ja huomioimista. Meillä on omat elämämme ja omat juttumme, eikä yhteydenpito ole aina läheskään jokapäiväistä. Mutta silloin, kun joku soittaa, vastataan. Koska silloin voi olla akuutti hätä. Me olemme toistemme yleisestä hätänumerosta seuraava valinta.
Meistä joillain on oikeitakin siskoja, rakkaita sellaisia. Mutta he eivät ole täällä, joka päivä, tässä arjessa. Me olemme arkisiskot. Meiltä saa heti nyt leivinjauhetta tai lenkkiseuraa.
Tosin minä en lenkkeile, en omin jaloin. Mutta koska joku kuitenkin lenkkeilee, voin pyytää häntä poimimaan seuraavalla lenkillään hevoseni pudonneen kengän, joka tippui ”lähemmäs sitä isoa siltaa kuin pientä”. Kenkä on seuraavana päivänä postilaatikossa.
Kaikki tämä tuki, apu ja myötäeläminen ilman minkäänlaista draamaa. Ja ei, ei, ei, me siskokset emme kuitenkaan pidä miehiä tarpeettomina. Me emme vain pidä heitä aivan välttämättöminä. Koska meillä on meidät.
Kirjoittaja on Ylöjärven Karhella asuva hevosalan yrittäjä ja kirjailija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
