Valonhoitajat
Raamatun sanoissa on ihmeellistä valoa.Pimeän vuodenajan saapuessa korostuu se, onko sisällämme valoa. Pimeänä aamuna jaksaa herätä, jos sisimmän sopukoista löytyy toivoa. Hämäryys ei väsytä niin paljon, jos sydämessä on ilon aiheita. Pimenevään iltaan voi käpertyä levollisesti, jos mielessä on kiitollisia ajatuksia.
Jos rakkaimmat ihmissuhteet ovat kunnossa, niiden aiheuttama hyvä mieli ja kiitollisuus tuikkivat kuin tähdet ensipakkasten yötaivaalla. Jos sen sijaan tärkeissä suhteissa perheenjäseniin, sukulaisiin tai ystäviin on vaikeuksia ja murheita, voi tuntua hyisen pimeältä, vaikka olisi miten sopivan lämmin ja sateinen kesä.
Raamatun sanoissa on ihmeellistä valoa. Niiden lukeminen tai kuuleminen sytyttää sieluun valoja, joko pieniä tuikkuja tai loimottavia liekkejä. Niiden valo on kirkasta, mutta lempeää. Kevätauringon valon lailla se synnyttää uutta elämää. Se paljastaa sisimpämme, mutta ei ole kuulusteltavaan vankiin kohdistuvaa vaativan kirkasta valoa. Raamatun sanoista lankeaa armollista valoa.
Ensi kuussa luterilaisessa kirkossamme järjestetään seurakuntavaalit. Jos on niissä vaaleissa äänioikeutettu, kannattaa käyttää äänioikeuttaan ja valita ehdokas, jonka arvelee parhaiten pystyvän kotiseurakunnan asioiden hoitajaksi. Seurakuntien luottamushenkilöt päättävät ehkä tylsiltä tuntuvista asioista kuten taloudesta, toiminnasta ja kiinteistöjen hoidosta. On hyvä, jos luottamushenkilöllä on käytännön järkeä sekä viitseliäisyyttä perehtyä asioihin ja kuunnella kunnioittavasti erilaisia näkemyksiä.
Pohjimmiltaan seurakunnilla on syvällinen tehtävä hoidettavanaan: Raamatun tuoman valon eli uskon, toivon ja rakkauden välittäminen jäsenilleen sekä hyvän sanoman vieminen myös kauemmaksi. Luottamushenkilö jaksaa motivoitua kokouksiin ja pykäliin paremmin, jos hän näkee tämän kokonaisuuden. Arkisia asioita hoitamalla ollaan pyhän palveluksessa. Pieniltä ja kotoisilta tuntuvat seikat ovat osa maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa. Ollaan valonhoitajia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
