Tarvitaan yksi metsälaki lisää

Ihan tosissaan tarvitaan uusi metsälaki: metsänhoitotöistä on ilmoitettava naapureille jo aikomusvaiheessa.

Kaava-alueella niin on, mutta se on eri asia. Aikeista pitää ilmoittaa haja-asutusalueella, naapurimetsänomistajille.

Siksi, ettei käy näin:

Naapurin metsässä on moto. (Ei tietenkään nyt lintujen pesimäaikaan, vaan kuvitellaan itsemme ensi syksyyn, kun maass’ on routa.)

Moton äänet saavat levottomaksi. Katse pälyää omia metsiä: onko jossain tarve metsänhoidollisiin toimiin?

Tai iskee kateus naapurin tulevasta tilistä. Kohta sillä on uusi ajopeli, joka keikauttaa varustelukilpailun tasapainon. Seteliraha kasvaa puussa, ainakin sen raaka-aine.

Ei kun vastahyökkäykseen ja yhteys puunostajaan.

Enää ei ole naapurissa motoa. Eikä meidänkään metsässä, vielä. Toivat lavetin ja veivät moton naapurikylään.

Sieltä se sama moto ja ajokone kuljetetaan aikanaan takaisin. Ehkä tänä vuonna, ehkä vasta seuraavana. Moto jatkaa naapurin hakkuupalstan rajalta, ja ajokone vie puut lanssille samaa rajan ajouraa kuin naapuristakin.

Olisi työt voinut tehdä rajan molemmin puolin samallakin kertaa, mutta kaipa metsäherrat tietävät paremmin. Kunhan vain ylimääräiset koneiden kuskaukset maksetaan jostain muusta kuin kantohinnasta tai koneurakoitsijan selkänahasta.

Silkkaa kuvittelua. Ei minulla ole metsää. Eikä kukaan huvikseen kuljettele motoa ja ajokonetta edes taas.

Tottahan ostajat, urakoitsijat, metsänhoitoyhdistykset ja hyvät naapurit järjestävät niin, että kaikki hoituu vähimmin vaivoin ja kustannuksin. Siitä hyötyy jokainen koko kansantaloutta myöten.

Naapurilleni tosin kävi noin. Kävi, vaikka oli tehnyt myyntitarjouksen ennen kuin moto tuli paikalle. Itse asiassa kävi huonommin, sillä moto ei ehtinyt samana keväänä takaisin lainkaan.

”Ei metsä vastaa, vaikka sinne huutaa”, tämä naapurini Matti Santanen kirjoitti lukijalta-palstalla 5.5.

Yhteistyötä yli rajojen tarvitaan, yli metsätilojen rajojen.

Töiden järkevä niputtaminen isommiksi kokonaisuuksiksi säästää kustannuksia. Samalla saadaan tehdyksi enemmän ja nopeammin, kun moton aikaa ei hupene lavetin ja asfaltin päällä.

Tulevaisuudessa on entistä kiireempi, kun ilmaston lämpeneminen lyhentää routa-aikaa.

Pienet metsätilat ovat toinen syy. Moni metsävaikuttaja haluaa niistä eroon. En minäkään kannata turhaa pirstomista, mutta minusta pienehköt metsätilat kannattaa pelastaa eikä tappaa. Pelastaa sekä omistajilleen että kansantaloudelle.

Yhteistyö kannustaa metsänhoitoon, ja jos metsätöitä saadaan niputetuksi, saadaan parista–kolmesta pienestä metsätilasta sama mittakaavaetu kuin yhdestä isosta. Siitä hyötyy kansantalous.

Omistajalle etu esimerkiksi yhteismetsään verrattuna on, että hänellä säilyy päätösoikeus, mitä miten ja milloin metsässä tehdään.

Metsätalous ja sen edunvalvojat saavat puolelleen poliitikkoja, joita satojen tuhansien metsänomistajien äänet viekoittelevat enemmän kuin pienempi suurmetsänomistajien joukko. Metsänomistajilla puolestaan säilyy yhteys maaseutuun.

MTK ja metsänhoitoyhdistykset saavat enemmän jäseniä, jos valitsevat saman linjan kuin MTK historiansa alkuvuosina maataloudessa: sen sijaan että olisi perustettu harvain työnantajajärjestö, otettiin mukaan kylän pienimmätkin.

Ei uutta lakia tarvita. Kaiken metsäyhteistyön voivat vapaaehtoisesti järjestää ostajat, urakoitsijat, naapurit sekä metsänhoito- ja muut yhdistykset ja yritykset.

Muutama metsäammattilainen on väittänyt, että tietosuoja estää. En silti ymmärrä, mikä estää esimerkiksi yhdistyksen jäseniä antamasta valtakirjaa yhteistyön aikaansaamiseksi, tai ostajaa ottamasta yhteyttä naapureihin yksityiskohdista huutelematta. Paljastuvat ne metsätyöt joka tapauksessa äänistä, moton valojen kajosta yössä ja maisemasta.

Mutta jos yhteistyö ei vapaaehtoisesti ole mahdollista tai toimijat eivät muuten vain ymmärrä metsä- ja kansantalouden parasta, silloin se laki tarvitaan.