Metsien Suomesta ei löydy metsureita?
Luonnonvarat tulisi hyödyntää mahdollisimman kotimaisin voimin, jotta tuotantoketjusta saadut tulot jäisivät omaan talouteemme, kirjoittaa Akseli Erkkilä.
Akseli Erkkilän mielestä puheet ulkomaisten metsureiden tarpeesta Suomessa tuntuvat oudoilta. Kuva: Tommi HakalaYle kertoi, että Suomi tarvitsee vuosittain satoja metsureita ulkomailta (Yle 23.4.). Vaikka nykyään on vastaaviin otsikoihin tottunut, tuntui ulkomaisten metsurien perään huutelu tällaisessa metsävaltiossa erityisen oudolta. Metsäpolitiikassa Suomella ovat lisäksi kaikki työkalut omissa käsissä, mikä osoittaa sen, että ulkomaisesta työvoimasta on tullut hokema ja perusratkaisu jolta ei edes yritetä nähdä muita vaihtoehtoja.
Suomella ei ole muita varmoja tulonlähteitä kuin luonnonvarat eli metsät ja kaivannaiset. Nämä tulisi hyödyntää mahdollisimman kotimaisin voimin, jotta tuotantoketjusta saadut tulot jäisivät omaan talouteemme.
Monitoimikoneiden aiheuttaman metsurien luonnollisen vähenemisen jälkeen on alaa ajanut alas Helsingistä johdettu Metsähallituksen alasajo. 2000-luvulla on Metsähallitus alkanut oman toiminnan sijaan kilpailuttaa yhä enemmän ja enemmän töitään. Tämä johti tietysti ajan oloon siihen, että metsässä hääräävät ulkomaalaiset, joiden kotimaassa hintataso on halvempi.
Samanlainen pullonkaula oli aikanaan kaivosalalla. Kun Lipposen hallitus myi kaivosyhtiöt ja supisti GTK:ta, alalla oli vähemmän töitä ja vähemmän opiskelijoita. Tilanne on parantunut, kun kaivoksia alettiin perustaa, mutta toiminta on edelleen pitkälti ulkomaalaisissa käsissä, kiitos sateenkaarihallituksen.
Valtio voisi helposti muuttaa metsäpolitiikan kurssia. Metsähallitus voisi asteittain palata oman työvoiman käyttöön. Tekijöitä kyllä löytyisi, sillä nykyään kaikkia aloja vaivaa epävarmuus. Metsäalan opetus ei vaadi suuria investointeja, ja sitä voitaisiin järjestää maalaiskunnissa, joista linjoja on jo lakkautettu. Metsäalalle hakeutumista tulisi helpottaa paitsi nuorille, myös alanvaihtajille ja työttömille. Hyvä työllisyystilanne houkuttelisi alalle.
Suomessa on satojatuhansia työttömiä, ja menetämme aina vain suuremman osan ikäluokista. Vaikka metsähallituksen tulos huononisi, valtio-omistaja hyötyisi työttömyyden laskiessa.
Akseli Erkkilä
Kittilä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





