Jarruketjulla sijansa
Jarruketju on jääkiekossakin joukkueen elimellinen osa, miksei sitten pelin politiikassa.Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajaa Krista Kiurua (sd.) on syytetty sote-uudistuksen jarruttajaksi. Kiuru kieltää kauhistuneena.
Turhaan tuota häpeää. Jarruketju on jääkiekossakin joukkueen elimellinen osa, miksei sitten pelin politiikassa. Päätyökseen vastustajaa rikkovat Jarkko Ruutu ja Leo Komarov olivat pitkään NHL:n näkyvimmät suomalaiset, kunnes taitavien nuorten ykkösketjulaisten sukupolvi astui esiin.
Varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) on Kiurun näkyvin tanssipari. Kiitokseksi Heikkinen valittiin keskustan varapuheenjohtajaksi. Moni keskustan kentällä tykkää, kun sosialistille pannaan hanttiin.
Simon Elon (sin.) mukaan kyse on kiistatta viivästyttämisestä, kun sosiaalivaliokunnalta meni kolme päivää oman aikataulunsa päättämiseen.
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto muistutti, että viivästyksiin suurin syy on hallitus, joka on tuonut eduskuntaan toteutuskelvottomia esityksiä.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on tehnyt pitkän listan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tuottamista laeista, jotka Rinteen hallitus peruuttaa.
Ei lakeja niin vain kumota. Gallupien mukaan Rinteen puolue saa seuraavaan eduskuntaan 45 edustajaa. Niillä ei vielä sosialidemokraattista kalifaattia pystytetä.
Jari Myllykoski (vas.) kokosi kaikista puolueista 136 edustajaa lakialoitteeseen, jolla rekisterinpitäjä velvoitetaan poistamaan luottohäiriömerkinnät vähintään kuukaudessa sen jälkeen, kun kyseiset velat on hoidettu. Nykyisin nimi saattaa roikkua rekisterissä vuosikausia.
Arto Satonen (kok.) puolestaan keräsi yli sata nimeä vaatimaan pikavippien markkinointirajoja.
Eduskunnan enemmistö ei takaa aloitteiden toteutumista. Yli sadan edustajan aloitteet kuitenkin yleensä poimitaan vilpittömien toiveiden pohjattomasta tynnyristä lähempään käsittelyyn.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

