Kuteiden kertomaa

Jo kansakoulun neljännellä luokalla kudoin kotona äitini opastamana monta mattoa. Äitini keräsi vuosien saatossa kuluneita ja pieniksi käyneitä vaatteita, että joskus taas kutoo niistä leikatuista kuteista. Niitä leikkasin äitini kanssa vuosia, ja kuteita kertyi paljon. Äitini kuitenkin äkkiä kuoli ollessani 18-vuotias. Päätin, että laitan mattoväävin ja alan kutomaan. Suunnitellessani värejä tunsin oman lapsuus- ja nuoruusajan vaatteista leikatut kuteet. Laitoin ne erilleen omaan laatikkoon ja kudoin ikioman nimikkomaton.

Kutoessani kertasin ajatuksissani omaa siihen asti elettyä elämääni, kuinka kirjova se oli ollut. Matosta tuli noin 3,5 metrin pituinen. Noin kolmen vuoden perästä lähdin kotoani avioitumisen myötä. Matto jäi kotiini, en raaskinutkaan ottaa sitä mukaani, kun kolme velipoikaa jäi kotiin isän kanssa. Ajattelin, että hekin tarvitsevat mattoja.

Mattoni oli kotonani eteiskäytävän lattialla, ja koirakin ihastui sen päällä makoilemaan. Siitä asti olen kutonut pitkiä loimia matoiksi, raanuiksi, poppanoiksi ja liinoiksi. Kutominen on ollut mielipuuhaa.