Kaupassa tuoksui aina tuore kahvi. Sen Jouko Röksä muistaa oikein elävästi.
”1960-luvulla pakkauskulttuuri oli vasta tuloillaan. Kahvi jauhettiin kaupassa, ja velipojat pussittivat jauhoja”, 53-vuotias kauppias kertoo hääriessään kahvikoneen kimpussa.
Nykyaikaisesta koneesta saa vaikka cappuccinoa. Kaupan yhteydessä oleva kahvihuone remontoitiin kylmätilasta lämpimäksi pari vuotta sitten, ja pienen pöydän ääressä kyläläisten on mukava vaihtaa kuulumiset. Aikoinaan kylän ukot turisivat oven vieressä pitkällä penkillä ja polttivat tupakkaa.
”Isoisäni ei ollut yhtään tupakkamiehiä, mutta lupa oli pakko antaa, koska naapurikaupassakin sai polttaa sisällä”, Röksä naurahtaa.
Viime vuosituhannella niitä vielä oli, kilpailijoita. Parhaimmillaan Kirjavalan kylänraitilla oli neljäkin kauppaa. Ensimmäinen sammutti valot 1970-luvulla, seuraava 1980-luvulla, ja vuonna 1993 katosi viimeinen, mutta Röksän kauppa vain porskuttaa.
Parhaana päivänä asiakkaita käy yli 300, huonoimpanakin melkein sata. Se on aika hyvin, kun Kirjavalassa ja naapurikylä Kesusmaalla on yhteensä vain nelisensataa asukasta.
Lähin kilpailija on reilun neljän kilometrin päässä Akonpohjan taajamassa, missä palvelee vielä kirjasto ja koulukin – ainakin toistaiseksi. Lähipitäjien lisäksi asiakkaita saapuu 18 kilometrin päästä kuntakeskuksesta Parikkalasta, vaikka sinne rakennettiin vastikään iso S-Market, ja jotkut matkaavat Röksään jopa 30 kilometrin päästä. Etenkin viikonloppuisin ja loma-aikoina ostoksilla käy paljon vanhoja paikkakuntalaisia sekä muita lomalaisia.
”Ei tämä pelkän oman kylän väen kauppakäynneillä pystyssä pysyisi.”
Kieliäkin pääsee käyttämään: englantia, ruotsia ja venäjää, Röksä luettelee. ”Vaimo puhuu saksaakin.”
Vaimo Sirpa muutti vuonna 2001 Kesälahdelta Joukon luokse. Seuraavana vuonna Suomi siirtyi euroon ja Röksän kauppa isältä pojalle.
Jouko Röksä on kauppias kolmannessa polvessa. Vuoteen 2002 kauppiaana toimi hänen isänsä Johannes Röksä, sitä ennen isoisä Olli.
Johanneksesta tuli isänsä kaupan jatkaja vuonna 1963, samana vuonna kuin Jouko syntyi. Lapsia oli jo ennestään neljä, Joukon jälkeen syntyi vielä kaksi lisää.
Yhdeksänhenkinen perhe asui kauppatalon päädyssä olevassa huoneistossa, josta sittemmin on lohkaistu lisää kauppatilaa. Lapsikatraan ja kaupan lisäksi Johannes-isän ja Sirkku-äidin hoidettavina olivat takapihan navetassa asuva karja ja tilan pellot.
”Isän aika meni enimmäkseen peltotöissä, ja äiti hoiti kaupan. Hän lähti kuudelta navettaan ja yhdeksäksi kauppaan. Isommat lapset hoitivat pienempiä, ei siitä muuten olisi mitään tullut”, Jouko muistelee.
Kyläkauppa on ollut Röksän suvulla nyt 80 vuotta, mutta kaupan historia juontaa 1870-luvulle, mikä tekee siitä Suomen vanhimman alkuperäispaikallaan olevan päivittäistavarakaupan.
1873 maakauppias Gustaa Pursiainen perusti kaupan siihen, missä se yhä vakaasti seisoo. Itse rakennus on vuodelta 1864, mutta mitä siinä ennen Pursiaista oli, sitä eivät Jouko Röksän tarkasti tutkimat historiankirjat kerro.
Keltaista puutaloa on hoidettu pieteetillä, ja hirsirunko on sama kuin 150 vuotta sitten. Jopa itäkulman verhoilu on yhä alkuperäinen, vaikka mikään suojelukohde talo ei ole. Onneksi, Jouko huomauttaa.
Vuoden 1987 jälkeen kaupparakennuksessa ei ole enää asunut ketään, ja 1993 myymälätila laajeni 45 neliöstä sataan. Suojelukohteessa muutokset olisivat voineet jäädä haaveeksi.
”Jokainen sukupolvi on tehnyt uuden oviaukon, kun ihmisten keskipituus on kasvanut. Ensimmäinen ovi oli 180 senttiä, sitten se oli 190 ja nyt 210. Sekään ei oikein tahdo riittää kaikille pisimmille.”
Pursiaiset pitivät kauppaa kahdessa polvessa, kunnes liiketoiminta loppui kannattamattomuuteen. Ennen Joukon isoisää puotia ehti vähän aikaa pyörittää myös kauppias Kalle Kuikka, mutta tälle kävi kuten Pursiaisille, eli kauppa ei kannattanut. Tila siirtyi valtiolle, jolta Olli Röksä sen osti vuonna 1934.
”Sittemmin isoisä myi vastapäätä olevan tontin Keski-Karjalan osuusliikkeelle, joka oli joutunut evakkoon luovutetulta alueelta. Kilpailua ei silloin niin pelätty, vaikka tiukkaa oli. Jos jokin tuote oli omasta kaupasta loppu, sitä voitiin käydä naapurikaupasta lainaamassa”, Jouko kertoo.
Vielä 1970-luvulla lähiruoka tuli erittäin läheltä: jauhot myllystä, maitotuotteet tien toiselta puolelta meijeristä ja lihat takapihalta omasta navetasta. Sitten teurastussäännöt tiukentuivat, mutta ei liha kovin kaukaa tule nytkään.
Tuorelihatiski sataneliöisessä kaupassa on tänä päivänä harvinainen, ja se on yksi niistä ominaisuuksista, joiden takia asiakkaat suuntaavat Röksään uskollisesti viikko toisensa perään.
”Katii, makkarroo!” huutelee punatakkinen nainen lihatiskillä, ja Katri ”Kati” Leminen ilmestyy takahuoneesta tiskille.
Leminen tarttuu empimättä lauantaimakkaraan ja alkaa leikata.
”Kati tietää, mitä haluan”, Maija Sairaseksi esittäytyvä nainen kertoo.
Juuri se Röksässä onkin niin mukavaa; asiakkaat ja heidän tarpeensa tunnetaan. Jos jotain ei valikoimassa ole, sitä tilataan.
”Tällä väellä on niin hyvä muisti. Jos joku tuote on joskus ollut loppu, niin seuraavalla kauppareissulla henkilökunta ilmoittaa heti, että nyt sitä on tullut. Ei tarvitse edes kysyä”, Sairanen kehuu.
”Muualle ei tarvitse lähteä, koska täältä saa kaikki perustarvikkeet”, hän vielä lisää.
Monessa pikkukaupassa oluen myynti on merkittävässä roolissa ja voi kattaa myynnistä jopa viidenneksen, mutta Röksässä sen osuus jää alle kymmeneen prosenttiin.
Kun keskioluen myynti vuonna 1969 vapautui, sitä virtasi jonkin aikaa asiakkaille enemmänkin, mutta Jouko Röksän mukaan myynnin painopiste on aina ollut peruselintarvikkeissa, etenkin lihassa.
”Onneksi maatalousyrittäjiä löytyy vielä runsaasti”, hän kiittelee.
Viime syksynä Röksä muuttui K-extrasta K-marketiksi, kun K-extra-ketju lopetti toimintansa.
”Vaihtoehtona olisi ollut siirtyä villiksi, mutta myynti olisi laskenut huomattavasti. Yksityisiä tukkuliikkeitä ei paljon ole, joten on viisaampaa ostaa ketjuyrittäjänä Keskolta. Lähituotteita hankimme yhä suoraan alueen tuottajilta.”
Isoon ketjuun kuuluminen ei ole Jouko Röksän mielestä muuttanut touhua juurikaan, mitä nyt markkinointi on näkyvämpää.
Kolmannen polven kauppiaalle puodin pitäminen on rakas elämäntapa, mutta takaraivossa painaa myös velvollisuus suvun perinteen ylläpitämisestä.
Röksän perheen pojat ovat vasta teini-ikäisiä, joten uuden kauppiaspolven jatkamisesta ei vielä ole varmuutta. Jos omista pojista kumpikaan ei kauppiaan urasta innostu, Jouko Röksä toivoo jatkajan löytyvän perheen ulkopuolelta.
”Asiakaskunnasta on tullut vähän kuin perhe; sitä tietää, mitä heidän elämässään on meneillään. Olisihan se sääli, jos kauppa meidän jälkeen jouduttaisiin lopettamaan, mutta harva varmasti uskaltaa täällä alkaa yrittämään.”
Kaupan ovi on ollut paria yötä kauemmin säpissä vain vuonna 1941, kun Tyrjän rykmentti lähti hyökkäämään. Silloin Olli Röksä kävi viemässä perheensä evakkoon Hankasalmelle Keski-Suomeen mutta palasi itse pitämään kauppaa.
”Jatkosodan jälkeen kauppa jouduttiin lyhytaikaisesti vuokraamaan, jottei oma tila olisi joutunut asutustilaksi. Sinä aikana isoisäni teki muun muassa kiertävää karjakauppaa”, Jouko kertoo.
Vanhempien polvien tarinoiden mukaan sotien jälkeinen sääntelyaika on ollut kaupan historiassa tiukinta. Piti myydä mitä myytäväksi löytyi, ja isoisä Olli teki naapurikylän kauppiaan kanssa hankintamatkoja Helsinkiin asti.
”Kyllä leipä oli minunkin lapsuudessani tiukassa, kun vanhempieni piti kahta työtä tehdä”, Jouko toteaa.
Mutta sekin niukkuus selätettiin, kuten myös 1990- ja 2000-lukujen lamat.
Vielä 1990-luvun alussa Kirjavalan kylässä oli baari, posti, toinen kauppa ja pankkikin, mutta nykyään K-market Röksä on pitäjän ainoa kaupallisten palvelujen tarjoaja.
Sitkeyttä se on vaatinut ja loputtomasti työtunteja – etenkin nyt, kun kauppojen aukioloajat vapautettiin.
Puotia on pakko jaksaa pyörittää kaikki pyhät, koska niin tekevät kunnan isotkin kaupat. Kolmen hengen henkilöstöllä se tarkoittaa sitä, että kauppiaspariskunnan näkee tiskin takana joka päivä, aamusta iltaan.
”Aina keväällä tai syksyllä pidämme Sirpan kanssa molemmat viikon lomaa, vuorotellen.”
