Voimakkaat piippaukset kiirivät yli sänkisen viljapellon. Metallinilmaisin on havainnut maan kätköissä jotain, vain kaivamalla selviää mitä.
Jussi Nieminen tonkii maata lyhytvartisella retkilapiolla. Kaivetusta kuopasta metallinen esine paikallistetaan ruuvimeisselin kokoisella pinpointterilla.
Kuopasta paljastuu äyri, jossa komeilee 1600-luvulta peräisin oleva vuosiluku.
Samaan aikaan selän takana ryhmän toinen jäsen, metallinetsijäkonkari Reijo Hyvönen, kaivaa esiin kolikon 1700-luvulta.
Muutama vuosi sitten kolikoita oli ihasteltu kädet täristen. Nyt ilmeen juurikaan värähtämättä ja ilman sen suurempia riemunkiljahduksia miehet jatkavat etsintää. En voi olla hämmästelemättä – mitä maasta oikein etsitään?
”Hyvät löydöt ovat kokeneet melkoisen inflaation”, Kanta-Hämeen menneisyyden etsijät -ryhmän aktiivijäsenenä toimiva Nieminen selventää.
”Kun muutama vuosi sitten aloitin, niin innostuin valtavasti löydettyäni uimarannalta viiden markan kolikon vuodelta 1942.”
Nykyisin pellolla käyskentelevän tiimin ansioluettelosta löytyy suuria hopea-aarteita ja ulkomaita myöten uutisoituja miekkalöytöjä. Kun löydöt ovat tätä luokkaa, perinteisemmät esineet eivät enää säväytä.
Kiehtoviin ja merkittäviin löytöihin on helppo kaava. Se on sinnikkyys ja tarkka taustatyö.
”Talvisaikaan, kun lumi peittää maan emmekä voi suorittaa metallinetsintää, teemme suunnitelmia tulevaa etsintäkautta ajatellen”, Hyvönen kertoo.
”Suunnitteluun kuuluvat muun muassa historiakirjallisuuden lukeminen, vanhoihin karttoihin tutustuminen sekä viime vuosina yhä useammin satelliittikuvien tarkastelu sekä niin kutsuttujen Lidar-kuvien tekeminen kiinnostavista alueista.”
Kun taustatyö on tehty ja potentiaalinen paikka valittu, niin on syytä muistaa, että metallinetsinnälle on aina pyydettävä maanomistajan lupa.
”Toisinaan maanomistajat eivät uskalla päästää etsijöitä mailleen, sillä he pelkäävät löytöjen johtavan pellonkäyttökieltoon, mutta tämä pelko on täysin turha. Ei Museovirasto vie peltoa, vaikka jotain löytyisikin”, ryhmän lupa-asioista vastaava Tomi Virtanen korostaa.
Tutkimusten myötä olemme päätyneet myös tälle, Vesilahden Kuralan kylän pellolle, jossa ryhmä epäilee keskiaikaisen kylän olleen.
Pian Hyvönen bongaakin pellonreunasta mahdollisen kuppikiven. Aletaan lähestyä rautakautta. Sitten piippaa! Nyt löytö aiheuttaa jo tuuletuksia ja riemukkaita huutoja. Kuopasta paljastuu rautakautinen ”sarjahelmi”.
”Neljäosainen sarjahelmi on todennäköisesti osa rautakautista korua, jossa on ollut lisäksi pronssia, lasia ja muita materiaaleja. Mahdollisesti pellolta löytyy myös loput korun osat”, Reijo pohtii ja jatkaa maaston haravointia.
Vaikka esine on pieni, jälleen kerran entuudestaan tuntemattomat löydökset osoittavat, että seudulla on ollut enemmän asutusta ja ihmistoimintaa kuin mitä nykyisin tunnetaan.
Vuonna 2013 ryhmän kohdalle kolahti todellinen jättipotti, jollaisesta kaikki harrastajat haaveilevat. Mikko Mäkelän ilmaisimet piippasivat janakkalalaisella pellolla, kaivelu paljasti kuopasta keihäänkärjen, kirveen ja miekansäilän.
Museoviraston kaivauksissa löytö paljastui ruumishaudaksi, johon kuuluu luuranko, kaksi miekkaa ja muuta esineistöä.
”Arkeologit pitävät löytöä mielenkiintoisena, koska hautaus ajoittuu 1200–1300-luvun taitteeseen ja on todella harvinaista, että hautausantimina on kaksi eriaikaista miekkaa, joiden ajoitukset sijoittuvat 150–200 vuoden aikavälille eli viikinkiaikaan – ristiretkiaikaan”, haudan löytäjät kertovat.
Löytö kiinnosti myös kansainvälistä mediaa ja miekkamiehestä uutisoitiin ympäri maailmaa. Englantilainen dokumenttisarja Medieval Dead kuvasi Suomessa yhden jakson käsitellen miekkamiestä ja sen löytäjiä. Nyt ryhmästä kuvataan dokumenttia Suomen televisioon.
Tällaiset laajalti uutisoidut löydöt lisäävät merkittävästi kiinnostusta metallinetsintäharrastusta kohtaan ja tuovat sen pariin uusia aarteenetsijöitä.
Harrastuksen luonne aiheuttaa kuitenkin edelleen ristiriitoja arkeologien ja metallinetsinharrastajien välille. Tosiasia on se, että etsijät ovat esinekeskeisiä kun taas arkeologit katsovat suurempaa kokonaisuutta, jossa esine on vain yksi palapelin pala.
Esinekeskeisyys ja hyvien löytöjen mahdollisuus tuovat valitettavasti harrastuksen pariin myös aarteenmetsästäjiä ja ”haudanryöstäjiä”, jotka eivät välttämättä piittaa tippaakaan laista, historiasta tai löytöjen sisältämästä tiedosta.
Esine, oli se kuinka kaunis tai harvinainen tahansa, muuttuu nopeasti pelkäksi metallinpalaksi, kun se irrotetaan kontekstista. Tästä syystä metallinetsijöiden ja arkeologien yhteistyö on äärimmäisen tärkeää ja molempia osapuolia hyödyttävää.
Työvoima- ja resurssipulan kanssa painivan museoalan pitää ymmärtää tällaisten harrastajaryhmien arvo, mutta myös toisin päin. Harrastajan löydölle saadaan merkitys vasta kunnon kaivausten ja tutkimusten myötä.
Maa kätkee uumeniinsa vielä lukemattomia salaisuuksia. Kehittyneet karttapalvelut ja metallinetsimet ovat yksi avain näiden esiin saamiseen.
Kotiseututyöstä on kuitenkin vaarallisen lyhyt matka kulttuuriperinnön tutkimista ja suojelua häiritsevään toimintaan. Siksi kaikkien metallinetsimeen tarttuvien tulisi perehtyä huolella lakeihin ja säädöksiin.
Kanta-Hämeen menneisyyden etsijöiden toiminta on malliesimerkki kaikkia osapuolia hyödyttävästä yhteistyöstä.
Ryhmän löytöjen perusteella on viime aikoina aloitettu arkeologiset tutkimuksen esimerkiksi Harvialan Hamppulassa ja Janakkalan Hangastenmäen linnavuorella.
Metallinetsinharrastajat ovat tehneet ja tulevat tekemään ympäri Suomea merkittäviä löytöjä, jotka muuttavat aiempaa käsitystä maamme muinaisuudesta.
Varmaa on myös se, että jos aktiivinen harrastajaryhmä onnistuu omiin tutkimuksiinsa pohjautuen kaivamaan Janakkalasta esiin kansainvälistä mediahuomiota keräävän miekkamiehen ja entuudestaan tuntemattoman linnavuoren – meillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä kaikkea on vielä löytämättä.
