Liukosellun valmistus
Liukosellun valmistus alkaa kuoritun kuitupuun haketuksella, samoin kuin paperin valmistuksessa.
Liukosellusta liuotetaan pois hemiselluloosa eli puun sokerit.
Puuta keitetään, pestään, valkaistaan ja kuivataan, minkä seurauksena syntyy puhdasta selluloosaa.
Tekstiiliteollisuuden käyttöön menevä liukosellu käy tämän jälkeen monimutkaisen valmistusprosessin, johon kuuluu liuotus ja puristus ohuiksi langoiksi. Langat neutraloidaan, pestään, valkaistaan ja kuivataan.
Lopputuloksena on pumpulimainen materiaali, josta saadaan valmista lankaa.
Liukosellua käytetään tekstiiliteollisuuden lisäksi myös esimerkiksi makkarankuorissa ja pesusienissä.
Lähde: Uusi puu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
