Aistiesteetön koti
Kirkkaat valot, kovat äänet, multitaskaaminen ja samalla somessa hyvältä näyttäminen vievät veronsa.Järjestäminen, karsiminen ja KonMarit ovat todella löytäneet tiensä arkeemme. Kun kodissa ei ole mitään tarpeetonta ja kaikki tarpeellinenkin paikallaan, elämä on helpompaa. Muutoksen toteuttajat kertovat raivaamisen kerrannaisvaikutuksista: työpaikan vaihdoksista, vapauttavista avioeroista tai parantuneesta suhteesta.
Taloudellisen tilanteen kohentumisesta, fyysisen hyvinvoinnin lisääntymisestä ja seesteisemmästä perhe-elämästä. Yleisestä tyyneydestä ja onnellisuudesta ja sujuvammasta arjesta.
Syitä karsimisen tuomaan elämän yleiseen kohentumiseen on pähkäilty useammallakin foorumilla. Suosituin perustelu on energian ja ajatustilan vapautuminen, kun koko ajan ei tarvitse pitää mielessään sekametelisopan kaikkia liikkuvia osia. Ja ihan varmasti pitää paikkansa, että kun ei osta kahdeksansia saksia seitsemien ollessa hukassa tai nalkuttaminen kotitöistä tulee tarpeettomaksi, elämä on helpompaa.
Usein elämän mullistaville taioille löytyy kuitenkin tieteellinen selityksensäkin, kun vähän penkoo. Perustuisiko raivauksen vapauttama energia, hyvä olo ja onnellisuus aistien vähempään kuormitukseen?
Aistimme ovat niin arjessamme kuin vapaallakin jatkuvalla, huikealla kuormituksella. Avokonttorit, suuret päiväkotiryhmät, älypuhelimen monisyinen lieka sekä koukuttavaksi optimoitu mediatarjonta vievät huomiomme jatkuvalla ärsykevyöryllä keskeytyksineen ja huomiopiippauksineen. Kirkkaat valot, kovat äänet, multitaskaaminen ja samalla somessa hyvältä näyttäminen vievät veronsa.
Ei ihme, että metsä tuo meille hyvinvointia!
Vaikka terve aikuinen sietääkin aistikuormitusta kohtuullisesti ja pystyy osittain sulkemaan mielestään pois osan ärsykkeistä, rajansa kaikella. Aistiesteettömyys tarkoittaa sekä ärsykkeiden vähentämistä että virikkeiden monipuolistamista niin, että aistit saavat aikaa ja tilaa rauhoittumiseen ja palautumiseen.
Miltä kuulostaisi ympäristö, joka on aisteille miellyttävä ja harmoninen kokonaisuus? Aistiesteettömässä suunnittelussa tiloista karsitaan negatiivista kuormitusta tuottavia aistiärsykkeitä ja tuodaan tilalle aisteille miellyttäviä elementtejä auttaen oman potentiaalin käyttöönotossa, kirjoittaa Hanna Hannukainen.
Kun olemme kääntyneet haalijoista karsijoiksi, olemme tiedostamattamme ryhtyneet muokkaamaan ympäristöämme aistiesteettömämmäksi. Koti muovautuu yhä paremmin asukkaita miellyttäväksi ja toimintoja helpottavaksi sen sijaan, että se palvelisi tavaroiden säilyttämistä.
Elämänmullistava taika on ratkaistu. Yksinkertaista, rakas Watson.
Kirjoittaja on yrittäjä, jonka intohimona on kehittää sisäistä ja ulkoista ympäristöä yhä paremmin palvelevaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

