Pienten yritysten pelastamiseksi tehtävä enemmän
Euroopan talouden myötä Suomenkin talous on kulkemassa huonoon suuntaan. Lisäksi Nokia suomalaisten yritysten lippulaivana on kurjistamassa tilannetta juuri pahaan aikaan.
Pienet yritykset ovat ajautumassa ahtaalle, koska pankit joutuvat turvaamaan oman olemassaolonsa ja suuryritysten rahoitushuollon. Pienille ei heru rahoitusta enää entiseen malliin ja tilanne pahenee jatkossa. Pienyritysten on itse selviydyttävä vaikeuksistaan.
Yt-neuvottelut lomautuksineen ja irtisanomisineen eivät ole ainoita keinoja yrityksen talouden tervehdyttämiseksi. Sitä paitsi pienissä yrityksissä ihmisten irtisanominen on moninkertaisesti vaikeampaa kuin suurissa, koska yrityksen johto tuntee alaisensa henkilökohtaisesti – ja usein myös työntekijöiden perheet. Ennen yt-neuvotteluja on tehtävä kaikki mahdollinen, jotta yrityksen talouden kurjistuminen voidaan välttää.
Nykymuotoinen kirjanpito tuottaa vanhentunutta tietoa menneisyyttä ja esittää taloustiedot vaikeaselkoisina raportteina. Sen avulla ei kyetä pelastamaan yritystä uhkaavalta konkurssilta. Vaikka tuloslaskelma kertoo voitollisesta tuloksesta ja tase vahvasta vakavaraisuudesta, yritys saattaa silti päätyä konkurssiin.
Taloushallinnon menetelmistä kassasuunnittelu on paras apu silloin, kun konkurssi kolkuttaa ovella. Sen tekeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen talousvaikeuksien ilmestymistä horisonttiin, mutta milloinkaan sen aloittaminen ei ole liian myöhäistä. Hyvinä aikoina kassasuunnittelu auttaa yritystä kasvamaan terveesti.
Kassasuunnittelu perustuu kassavirtalaskentaan, joka Suomessa on harvinaista mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa yleisesti tunnettua. Kirjakauppojen verkkopalveluista löytyy kassavirta-sanalla vain yksi suomenkielinen teos: Aku Ankan taskukirja 349, Kassavirta. Se ei kerro mitään kassavirtalaskennasta. Sen sijaan hakusanalla cash flow löytyy englanninkielistä kirjallisuutta useita kymmeniä nimikkeitä.
Kassasuunnittelu perustuu tositteisiin ja perinteisiin kirjanpidon menetelmiin. Se ei tuota muunneltua tietoa kannattavuudesta ja vakavaraisuudesta eikä katso vain peruutuspeiliin. Kassasuunnittelu tuottaa tarkkaa tietoa yrityksen rahan riittävyydestä tulevaisuudessa. Sen avulla yritysjohto saa riittävästi aikaa reagoida talousongelmiin.
Kassasuunnittelua pitää tehdä päivittäin eikä vain kuukausittain, koska joka päivä yrityksen toiminnassa tapahtuu muutoksia. Tällöin päätöksenteossa tarvittavat taloustiedot ovat tuoreita.
Sen sijaan, että hallitus yllyttää yrityksiä kasvamaan, sen tulisi auttaa niitä selviytymään talousvaikeuksistaan edistämällä kassasuunnittelun yleistymistä. Maan talouden kannalta elossa olevat pienet yritykset ovat arvokkaampia kuin ylinopeudella kasvavat hurjastelijat.
Suuryrityksistä syntyy isoja ruumiita, kuten niin monessa Suomen kaupungissa on jouduttu näkemään. Terveesti elävä laaja pienyrityskanta on maan talouden turvallinen perusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
