Ilmasto on lämmennyt ennenkin
Vaikka ilmasto tällä hetkellä lämpenee, se on välillä myös kylmennyt.
TEKSTI: Heli Virtanen
PIIRROKSET: Stiina Hovi
Lustot ja siitepölyt ilmastotiedon lähteenä
Suomen ilmastohistoria tunnetaan jääkauden jälkeiseltä noin 10 000 vuoden ajanjaksolta. Vuosituhansien aikana ilmasto on vuoroin kylmennyt, vuoroin lämmennyt.
Vaikka kehitys on enimmäkseen ollut samansuuntaista kuin muualla Euroopassa, Suomen sijainti Atlantin matalapaineiden ja Siperian korkeapaineiden välissä on tuonut ilmaston muuttumiseen erityispiirteensä.
Nykyisin kesäsää vaihtelee tihkusateista ennätyshelteisiin sen mukaisesti, mistä suunnasta ilmaa kulloinkin sattuu virtaamaan. Kuitenkin myös ilmaston vaihtelu menneinä aikoina selittyy osittain Suomen sijainnilla.
”Kun jääkausi oli ohitse Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa oli vielä jäljellä paksut kerrokset jäätä”, kertoo ympäristögeologian professori Veli-Pekka Salonen Helsingin yliopistosta.
Aurinko sulatti jäätikön pintakerrosta. Muodostui suunnattoman suuria jääjärviä, joita jääpadot erottivat valtamerien vesistä. Kun yksi jääpadoista antoi 8 200 vuotta sitten periksi, Pohjois-Atlantille ryöppysi valtavat määrät jääkylmää vettä.
Muutaman sadan vuoden ajan vedenkierto Atlantilla oli sekaisin ja ilmasto Suomessa pysyi kylmänä.
Vesipähkinää kasvoi Kuopion korkeudella
Suomessa lämpötilaseuranta alkoi ensimmäisillä paikkakunnilla 1700-luvun alussa. Mistä tätä pidemmälle menneisyyteen ulottuvat ilmastonvaihtelut sitten on saatu selville?
”Tiedonlähteitä ei ole vain yhtä, vaan useita”, Salonen toteaa.
Suomessa tarkinta tietoa menneiden kesien keskilämpötilojen vaihtelusta saadaan mäntyjen lustoista. Lämpimänä kesänä mänty kasvattaa paksun vuosirenkaan, kylmänä kapean.
Tuhansia vuosia vanhoja puita ei ole enää elossa, mutta järvien pohjilta löytyy runkoja, jotka hapettomissa oloissa ovat säilyneet hyvässä kunnossa. Ohuiden ja leveiden vuosirenkaiden vuorottelurytmistä tutkijat pystyvät päättelemään, milloin järvestä nostettu puu on kasvanut.
Kun samanlaisena toistuvaa kylmien ja lämpimien kesien vaihtelua havaitaan useista eri rungoista, voidaan muodostaa pitkälle menneisyyteen ulottuvia aikasarjoja, jotka kertovat menneiden kesien keskilämpötiloista.
Toinen tärkeä ilmastotiedon lähde ovat turpeeseen ja järvien pohjasedimentteihin hautautuneet kasvien siitepölyt.
Siitepölystä nähdään mikroskoopin avulla, mistä lajista se on peräisin. Kun tiedetään, mitkä kasvit viihtyvät viileässä ja mitkä lämpimässä ilmastossa, voidaan erilaisten siitepölyjen suhteista määrittää, millainen ilmasto on ollut siitepölyn kertymisen aikaan.
Aurinko lämmitti maata tehokkaasti
Mitä pienemmäksi mannerjää kutistui, sitä lämpimämmäksi ilmasto Suomessa muuttui.
Niin sanottu holoseenilämpökausi alkoi noin 8 000 ja päättyi noin 5 000 vuotta sitten. Sen aikana keskilämpötilat olivat asteen verran korkeammalla kuin nykyisin. Pohjois-Suomessa jäätikkö oli vielä lämpökauden alkaessa sen verran lähellä, että lämpötilojen nousu ei ollut yhtä voimakasta kuin etelässä.
Lämpökauden pitkittyessä eteläistä alkuperää olevat kasvit vaelsivat yhä kauemmaksi pohjoiseen.
”Kasvillisuusvyöhykkeiden rajat kulkivat noin 500 kilometriä nykyistä pohjoisempana”, kertoo Salonen.
Nykymittapuulla lämpökauden aikainen luonto oli eksoottinen näky. Jalot lehtipuut olivat levittäytyneet Oulun korkeudelle, kun niitä nykyään kasvaa vain etelärannikolla.
Vesipähkinää, jonka esiintymisalueen pohjoisraja kulkee nykyään Latviassa, kasvoi Keski-Suomessa.
”Ihmiselle vesipähkinä oli hyödyllinen ja käyttökelpoinen valkuaislähde. Sitä oli tiettävästi jopa levitetty pikkujärviin”, Salonen kertoo.
Maanviljelyksen alku osui kylmenemisvaiheeseen
Poikkeuksellisen korkeat lämpötilat olivat seurausta suotuisista säteilyolosuhteista.
”Ilmasto on erilaisten sääsysteemien summa. Taustalla on isoja ilmastotekijöitä, joilla on vaikutuksia eri suuntiin”, Salonen kuvailee.
Holoseenilämpöoptimin aikaan useat eri tekijät yhdessä saivat aikaan ilmaston voimakkaan lämpenemisen.
”Säteilyolot olivat suotuisat, koska maapallo oli aurinkoon nähden sellaisessa kulmassa, että pohjoinen pallonpuolisko sai runsaasti säteilyä. Lisäksi maan kiertorata auringon ympäri oli soikeampi kuin nykyisin, minkä seurauksena maapallo oli kesäisin lähellä aurinkoa”, Salonen kertoo.
Arvellaan, että lämpökausi olisi päättynyt valtavaan tulivuorenpurkaukseen, joka tilapäisesti laski keskilämpötiloja eri puolilla maapalloa.
Pikkujääkausi toi katovuodet Suomeen
Maata alettiin viljellä Suomessa noin 4 000 vuotta sitten eli sattumalta samoihin aikoihin kun ilmasto alkoi kylmentyä. Maanviljelystaito levisi tänne Skandinaviasta ja Baltiasta. Taidolle oli tarvetta, sillä Suomi alkoi käydä kasvavalle kansalle ahtaaksi.
”Pyynti- ja keräilykulttuurin aikana maa saattoi elättää vain 12 000 henkeä”, kertoo museonjohtaja Teppo Vihola Maatalousmuseo Sarasta.
Viholan mukaan alusta asti on ollut selvää, että pohjoisessa kannattaa viljellä lajeja, jotka menestyvät vaikeissakin oloissa.
Suomessa viljely alkoi ohralla, joka sietää kylmää muita viljalajeja paremmin.
Ilmastonmuutoksen takana ensimmäistä kertaa ihminen
Tuhat vuotta sitten, kun maata viljeltiin jo Suomen kaikissa osissa, täällä oli lämmintä.
”On mahdollista, että tuolloin oli yhtä lämmintä kuin nykyään alkaa olla”, Salonen arvioi.
Nykyisen ajanlaskun mukaiset vuodet 1000–1400 tunnetaan nimellä keskiajan lämpökausi. Silloin väkiluku kasvoi nopeasti, kylät laajenivat ja uusia kyliä perustettiin erämaihin. Lämmin ilmasto helpotti viljelyn onnistumista, ja kun satoa riitti, Suomeen mahtui entistä enemmän asukkaita.
Lämpökaudesta jysähdettiin niin mataliin lämpötiloihin, että 1500–1700-lukuja kutsutaan pikkujääkaudeksi. Suomessa kesät olivat viileitä ja talvet ankaria. Katovuodet toistuivat taajaan.
Vuodet 1695–97 kantavat nimeä suuret kuolonvuodet.
”Silloin neljännes – jotkut puhuvat jopa kolmanneksesta – väestöstä kuoli nälkään tai korvaavasta ravinnosta johtuneisiin suolistotulehduksiin”, tietää museonjohtaja Vihola.
Myös 1800-luvun loppupuolella koko Euroopassa nähtiin nälkää. Kesän 1867 poikkeukselliset säät toivat lähes täydellisen kadon koko Suomeen.
”Kevät tuli varhain ja sitä seurasi takatalvi. Esimerkiksi Lestijärvellä mentiin järvenselkää pitkin reellä juhannuskirkkoon. Kun kesä sitten alkoi, se loppui varhain ja koko sato menetettiin.”
Vihola huomauttaa, että tämän jälkeen katovuosista ei ole pahemmin kärsitty, sillä viljaa on alettu varastoida ja myydä katovuosien sattuessa alueille, joilla siitä on ollut pulaa.
Kylmistä kesistä ei ole ollut haittaa ainoastaan maataloudelle, vaan myös metsien uudistumiselle.
”Kuinka monta hyvää männyn siemenvuotta oli 1800-luvulla? Jotkut sanovat, että ei yhtäkään”, tutkija Samuli Helama Lapin yliopistosta toteaa.
1800-luvulla alkaneessa ja edelleen jatkuvassa ilmaston lämpenemisessä uutta on se, että ensimmäistä kertaa sen takana on ihminen.
Ilmaston liiallisella lämpenemisellä on vakavia seurauksia, mutta Suomen maatalous saattaa aluksi jopa hyötyä kesän keskilämpötilojen noususta.
”Esimerkiksi 1930-luvulla oli erittäin lämpimiä, pitkiä kesiä. Aikaisemmin vehnänviljely oli ollut säätyläisten puuhaa, mutta silloin vehnänviljely alkoi lisääntyä talonpoikienkin keskuudessa, koska siitä saatiin kunnon satoja”, Vihola kertoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
