Elämä näyttämöllä
Leena Lehtolaisen oma elämäntarina on tallennettuna päiväkirjoihin. ”Jos tulisi tulipalo, kissojen jälkeen seuraavaksi pelastaisin ne.” Kuva: Jaana KankaanpääYksityisen ja julkisen raja on monen mielessä hämärtynyt ja faktan ja fiktion leikki hämmentää. Missä menee taiteen ja yksityisyyden raja? pohtii Leena Lehtolainen uudessa romaanissaan.
Taipuisiko elämäkertanäytelmä kirjaksi? Kirjailija Leena Lehtolainen sanoo pyöritelleensä ideaa mielessään pitkään ja moneen otteeseen.
Kuten katsellessaan Kirkan (1950–2007) elämästä tehtyä näytelmää vuonna 2008. ”Se oli lämminhenkisesti tehty musiikkinäytelmä. Mutta olihan sen näyttelijöille erikoista esittää eläviä henkilöitä, kaikkia niitä Kirkan läheisiä”, Lehtolainen pohtii.
Kirjailija alkoi pohtia näytelmien sivuroolien esikuviksi päätyneitä läheisiä, jotka eivät ole julkisuudessa. ”Miltä heistä tuntuu katsoa näytelmää?”
Elämäntarinanäytelmäromaani piti tietenkin kirjoittaa näytelmätekstin muotoon, mikä on vähän erilaista kuin tavallisen kirjan kirjoittaminen.
”Kirjoittaessani mietin muun muassa sitä, miltä kohtaukset näyttäisivät näyttämöllä.”
Syntyi Kuusi kohtausta Sadusta, romaani, jossa tehdään näytelmää nimekkäästä taiteilijasta.
Lehtolaisen kirja on fiktio siitä, miten elämästä tehdään fiktio.
”Elämäkertanäytelmä on aina fiktiota”, Lehtolainen toteaa.
Tavallisen ihmisen ei tarvitse pelätä, että persoonaa ruoditaan teatterin lavalla. Mutta netti on muodostunut monille virtuaalinäyttämöksi. Tapoja näyttäytyä näyttämöllä on lukemattomia.
Yksityisen ja julkisen raja on nykyisin ihan toisenlainen kuin aikoina ennen nettiä. Sosiaalinen media tuntuu hämärryttäneen rajan.
Lehtolainen ei itse ole mukana missään sosiaalisessa mediassa eikä muutenkaan halua käydä neuvomaan muita.
”En aseta toisille rajaa, mitä saa kertoa.”
”Osa ihmisistä tuntuu olevan halukkaita paljastamaan ihan kaiken. Jotkut haluavat näkyä hinnalla millä hyvänsä. Toisaalta monet julkisuuden henkilöt asettavat tiukan rajan yksityisyydelleen.”
”Itselläni on julkisuuden suhteen selkeät rajat, mutta elän niin tylsää elämää, ettei se edes kiinnosta ihmisiä”, Lehtolainen naurahtaa. ”Jokainen toimii tavallaan.”
Toki kirjailijaakin kiinnostavat tarinat, miten joku on selviytynyt masennuksesta tai aviokriisistä. ”Mutta ei keneltäkään voi olettaa, että he avautuvat. Ei edes sillä perusteella, että heidän työnsä on julkista.”
Verkossa näkyminen on myös valtaa. ”Nyt kuluttajat voivat verkossa kommentoida kaikkea, kun ennen kommentoitiin vain lehtien yleisönosastoilla. Netti on täynnä keskustelua.”
Meillä kaikilla on kuluttajina valtaa ihan eri tavalla kuin ennen.
”Sananvapaus on mulle hirveän tärkeä. Sen nimissä tehdään typeryyksiä, mutta parempi niin, kuin että meillä olisi kauhea sensuuri.”
Toinen asia on, mitä joku toinen paljastaa meistä tai me toisista. ”Siihen liittyy eettisiä ongelmia. Romaanissa Runoilija-hahmo saa hepulin siitä, että esiintyy näytelmässä tunnistettavana. Minusta hänellä on täysi oikeus siihen.”
Kun vanhemmat lataavat nettiin julkisiksi lapsistaan lähes kaiken mahdollisen tämän syntymästä asti, lapsi ei saa valita, mitä hänestä kerrotaan.
”Tuleeko yksityisyydestä ylellisyystuote?” Lehtolainen miettii. ”Nyt suuryritysten johtajat ja poliisit suojaavat yksityisyyttään.”
Löytyykö totuus sitten omaelämäkerroista?
”Omaelämäkertoihin en usko”, Lehtolainen sanoo. ”Aina se on suodatettua.”
Esimerkiksi norjalainen Knausgård on omaelämäkerrallisella tuotannollaan noussut suureen suosioon. Lehtolainen tykkää miehen tyylistä kovasti, muttei pidä kirjoja faktana.
”Ihmetellään, miten hän voi muistaa niin tarkasti asioita lapsuudestaan, tuoksuja myöten. Ei ole tärkeää, muistaako hän oikein. Elämäkerta on kuitenkin fiktio, jos tuoksu sopii tunnelmaan, kirjailija lisää sen siihen”, Lehtolainen väittää.
”Totuutta menneistä tapahtumista ei ole olemassa. Lapsuudenmuistot voi muistaa vääriin. Niihin vaikuttaa sekin, ettei välttämättä ole ollut kypsä tulkitsemaan asioita.”
”Iso merkitys on myös sillä, mitä haluaa muistaa. Me voidaan suojella itseämme ja torjua muistoja.”
Taiteessa leikitellään usein yksityisen ja julkisen, faktan ja fiktion rajoilla. Niin taitaa usein olla elämässä yleensäkin.
Onko elämä taidetta?
MIA PALOKALLIO
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta. Tammi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
