Siunatut suupalat

Kolumni

Kristiina hurmerinta

Kristiina Hurme-

rinta on konneveteläinen teatterintekijä

yse on rituaalista, kiteyttää puolalainen ystävättäreni.

Hän sulkee kännykkänsä. riisuu kenkänsä ja sitaisee uumilleen esiliinan. Viimeinen silmäys valtakuntaan. Ikkunat on tarkastettu. Ei vetoa! Alkuaineet paikoillaan. Seuraavat kolme tuntia mennäänkin sitten sukkasillaan ja suu supussa.

”Ja nyt”, hän kuiskaa. ”Lukitse ovi.” Kun keittiön jauhoinen esirippu on noussut, ei yksikään mies saa ikiaikaisten sääntöjen mukaan tulla enää keittiöön. Tempaudun mukaan mystiseen keittiörituaaliin, jossa pakanalliset menot risteytyvät kirkollisiin traditioihin.

Sahrami yhtyy vodkaan. Mantelit kohtaavat morttelin vain murskautuakseen kohta hienoksi jauheeksi. Keltaisesta tulee valkoista. Lämpimästä maidosta kurkistaa tuhat aurinkoa.

Kun ristinmerkin saanut pullakakku viimein pujahtaa uuniin huokaan helpotuksesta.

”Tämä oli vasta alkusoitto”, supattaa ystävättäreni. ”Seuraava tunti kädet ristissä ja uuni näyttää missä mennään.”

Hyvin kävi. Pääsiäisbabamme on korkea ja komea. Huumaava vaniljan ja sahramin tuoksu täyttää keittiön. Ilmassa on aavistus kevättä.

Baba ei olisi kuitenkaan se oikea katolinen juhlapulla, ellei sitä kruunaisi vielä papin siunaus pääsiäislauantaina.

Ajan saatossa olen tehnyt monia babaseikkailuja omassa keittiössäni. Osa lätsähti, osa paloi. Se mikä näytti helpolta olikin ollut ystävättäreni geeneissä lähes arkkityyppisenä ja kokemusperäisenä tietona.

Vuosisatojen perinne puhui omaa kieltään ystävättäreni keittiörituaaleissa. Äidiltä tyttärelle muutaman sukupolven ajan siirtynyt tietotaito teki juhlapullan valmistamisesta vertaansa vailla olevan seremonian.

Nykyään pyöräytän vedottomassa keittiössäni niin baboja kuin kulitsoitakin. Ovat korkeita ja komeita kuin Pisan torni. Nähtyään babamuottien ilmestyvän pöydälle, mieheni tietää. On aika lähteä lounasraveihin. Linkkibaariin!

Pääsiäiseen valmistautuminen käynnistää sarjan ikiaikaisia rituaaleja niin katolisissa kuin ortodoksisissakin keittiöissä. Valmistautuminen jälleensyntymisen juhlaan ja kevään heräämiseen on paastoamista ja katumusta. Kirkkojen paastokäskyt ohjastavat kilvoittelijoita niin hengen poluilla kuin ateriasuunnittelussakin.

Pääsiäisen seremoniaalinen alku on katolisilla tuhkakeskiviikon rituaalissa. Pappi sipaisee kirkossakävijöiden huulet tuhkalla. Siitä alkaa viikkoja kestävä paasto, joka huipentuu piinaviikon tapahtumiin. Kirkon sääntöjen mukainen paasto on vaativa ja koettelee kärsivällisyyttä.

Hirtetty silli ja valkoisen borssin hautajaiset ovat kenties erikoisimpia pitkänperjantain perinteitä Puolassa. Keittoastia rikotaan ja silli ripustetaan puun oksaan rangaistukseksi. Onhan tuo suolainen veijari hallinnut kurnivia vatsoja viimeiset kuusi viikkoa.

Paastoajan keittiötä suitsii todellakin armoton askeesi. ”Mielikuvitukselle on käyttöä, kun rakentelee aterioita kymmenen viikon ajan tattarista, sillistä ja kaalista”, nauraa ortodoksiystäväni.

Pääsiäinen on ortodokseillekin vuoden tärkein juhla. Pitkä paasto on takana. Vihdoin on juhlan aika. Pääsiäisyönä viedään kirkkoon siunattavaksi pashaa, munia, kulitsaa ja rommilla mehustettua babaa. Seremonialliset herkut koristavat pääsiäispäivänä juhlapöytää.

Yöllä koko kylä soi. Kirkonkellot kuuluttavat ilosanomaa. Kristus nousi kuolleista!

Paasto on ohi. Talvi ja pimeä voitettu.

On kevät!