Tilaa yrittää
Monen hehtaarin rantatontti idyllisessä maisemassa, rakennuksia, huoneita ja erilaisia tiloja tehdä vaikka mitä!
Miettikää, sellainen myytiin sadalla tuhannella eurolla, totesin käymään tulleille nuorilleni.
Tiesin, että pojat innostuisivat. Nuorille muusikoille tyhjät, avarat tilat maaseudulla kuulostavat unelmalta. Vanhassa metsäkoulussahan on myös konehalli, jossa voisi vaikka värkätä vanhoja autoja...
Ihan varmasti moni muukin on pohtinut, mitä kaikkea voisikaan tehdä, jos saisi käyttöönsä oman oppilaitoksen.
Viime vuosina niitä on tyhjentynyt eri puolilla Suomea. Eikä nyt puhuta mistään pienistä sievistä kyläkouluista, vaan isoista oppilaitoksista, joista löytyy opetustilojen lisäksi usein esimerkiksi asuntola.
Jos haaveilijalla on yhtään matikkapäätä, realismi päihittää aika pian unelmat ja vanha opinahjo saattaa jäädä hankkimatta.
Silkalla soittelulla ja vanhojen autojen värkkäilyllä ei nimittäin rakennuksia pidä pystyssä. Tarvitaan toimintaa, jolla kattaa vuotuiset kymmenien tuhansien eurojen lämmityskulut. Muuten käy olo koleaksi hyvin pian.
Onneksi löytyy kekseliäitä ja oivaltavia yrittäjiä ja toimintaa, joka täyttää tyhjilleen jääneitä tiloja maaseudulla.
Helppoa se ei ole. Siksi: jos joku rohkea on valmis yrittämään, hän ansaitsee kaiken tuen.
Mia Palokallio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
