Onnea omenasta

Marjaomenia voi pakastaa kokonaisina kantoineen. Niin niistä tulee makeita. 

Kirsti Eskelisen luovuus näkyy kaikkialla. Kun Ville erään myrskyn jälkeen ahkeroi pihaan halkopinoja, ne värittöminä pistivät rouvan silmään. Niinpä ne saivat kylkeensä metsän värit. 

Kirsti katkoo vanhasta puusta kuivuneita oksia, ”vaikka ei millään hennoisi”. 

Isot, vanhat marjaomenapuut toivottavat vieraan tervetulleeksi Eskeliselle Suonenjoella. Pohjoissavolaisessa pihapiirissä omenapuu ei vielä 1970-luvulla ollut mikään tavallinen näky, ja Kirstikin joutui puhumaan miestään Villeä seitsemän vuotta ympäri ennen kuin he istuttivat ensimmäiset puut.

Ville ja Kirsti Eskelinen tapasivat toisensa jo vuonna 1960, kun Ville oli maatalous- ja Kirsti kotitalousharjoittelussa Pyhtään Siltakylässä. Porvoossa syntynyt Kirsti ja Vieremältä kotoisin oleva Ville perustivat aikanaan kodin ensin Järvenpäähän, mistä muuttivat Suonenjoelle.

”Piti muuttaa miehen matkassa tänne Savoon. Tuntui, että en kotiudu, jos en saa omenapuita. Ei puutarha ole mitään ilman niitä eikä yksi riitä, pitää olla vähintään kaksi”, Kirsti tuumaa.

Niin pihaan istutettiin Dolgo ja Erstaa, ilmastollisesti kestävät marjaomenapuut.

Kirsti kiikuttaa pöytään jäisiä marjaomenia. ”Maistakaa, nämä on niin ihania!”

Hän on keksinyt, että marjaomenia voi pakastaa raakana. Niiden happamuus häviää, malto punastuu ja kantoineen pakastettuna omenat ovat koristeellisia kuin isot kirsikat. Kirsti tarjoaa niitä usein jälkiruuaksi kuuman kinuskikastikkeen kanssa.

Erstaa kypsyy elo-syyskuun vaihteessa ja Dolgo noin kuukautta myöhemmin. Nyt ne ovat jo isoja puita ja Kirstin mukaan oiva valinta ihan pohjoiseenkin pihaan. Koska ne yleensä kukkivat runsaasti joka kevät, ne sopivat mainiosti tulopihaan.

Kirsti ja Ville ostivat Suonenjoelle opettajiksi tullessaan vanhan rintamamiestalon, jonka vajaan parin hehtaarin tontti kasvoi lähinnä juolavehnää ja nokkosta. Neljässäkymmenessä vuodessa he ovat muuttaneet sen lähes paratiisiksi, missä kasvaa viisitoista omenapuuta, neljä päärynäpuuta, kuusi luumupuuta, kriikuna ja kirsikkapuita ”vähän liikaa”.

”Armaani sanoi, ettei täällä omenapuu menesty. Että kuolee se kumminkin. Sanailtiin seitsemän vuotta, sitten hän sanoi, että kokeillaan nyt”, Kirsti kertaa historiaa.

Pariskunta lisäsi puita niiden kestävyyden mukaan. Huvitus hankittiin ihan siksi, kun nimi oli niin kiva ja omenat kypsyvät aikaisin. Joissain kiinnosti maku, kuten Esterin päärynäomenassa, joka maistuukin ihan päärynältä.

Valkea kuulaskin oli, mutta: ”Se on vähän yliarvostettu, ei siinä ole persoonallista makua. Se kasvoi tuolla takapihalla, ja kun yhtenä päivänä tulin kotiin, niin se oli katkennut metrin korkeudelta poikki. Naapuri sanoi, että tästä oli mennyt paikallinen trombi.”

Sariolan Kirsti halusi, koska se on todella herkkuomena. ”Olen sanonut puulle, että kasva niin korkeaksi kuin haluat.”

Unto-myrsky kaatoi Sariolasta yhden haaran eikä Kirsti ole sen koommin raaskinut leikata sitä.

”Åkerön tahdoin, koska se on vanha ruotsalainen herkkuomenalajike ja muistuttaa Porvoossa olleesta lapsuudenkodista. Uusimpia hankintoja ovat Marsipan ja Pekka. Veiniön ja monta muuta lajiketta olen varttanut vanhoihin puihimme ja Afrodite oli pakko saada, kun se muistuttaa rakkauden jumalattaresta.”

Kirsti ja Ville Eskelinen ovat molemmat olleet eläkkeellä jo hyvän aikaa. Silti he jaksavat hoitaa puutarhaansa ahkerasti.

Ketterästi Kirsti kiipeää puuhun katkomaan kuolleita oksia ja harventamaan raakileita. Omenapuiden juurelle he ovat istuttaneet kauniit kaulukset: muun muassa metsämansikkaa ja tuoksukurjenpolvea.

Keväisin Kirsti yrittää leikata puita sen verran, että latvukset pysyvät ilmavina.

”Ammattiviljelijät hoitavat omenapuita ihan eri tavalla. Me ollaan vain harrastajia”, hän muistuttaa.

Puutarha hoitaa myös hoitajiaan, joille elämä on tuonut eteen myös raskaita koettelemuksia, syöpää ja surua. Murheet unohtuvat, kun menee puutarhaan, metsään – tai tietokoneelle.

Niin tietokoneelle. Kirsti kehittää ruokareseptejä ja on kirjoittanut kolme kirjaakin: marjakirjan, sienikirjan ja uusimpana omenakirjan. Koulutukseltaan hän on kotitalousteknikko ja keruutuotetarkastaja ja auskultoinut keskiasteen opettajaksi. Heti koulutuksen jälkeen hän innostui ruokakilpailuista. Voittoja on tullut kolmisenkymmentä vuosien varrella. ”On ollut hyvä tuuri.”

Ensimmäinen kisa oli makaroniruuista, ja siitä irtosi heti ykkössija. Soppakilpailun voitto tuli kala-sienikeitolla. Palkinnot olivat tuohon aikaan hyviä: viikonloppumatka Pariisiin.

Vaikka Eskelisillä herkutellaan hyvällä ruualla, se ei näy kummankaan vartalossa. Osasyynä voi olla se, että Kirsti pitää kuitenkin kiinni terveellisyydestä: liikaa sokeria ja rasvaa vältetään ja ruokavalio on kala-kasvisvoittoinen. Hoikkuuden salaisuus on tosin siinäkin, että pariskunta liikkuu puutarhassa ja metsässä ja käy tanssimassa joka viikko.

”Tykätään varsinkin vauhdikkaasta jivestä. Tanssi on aina ollut katkaisuhoitoa meille, kun elämä on kolhinut”, Kirsti sanoo.