Toivon näkökulma vie eteenpäin
14.3.201815:00
Unettomuutta, särkyä ja epämääräistä ahdistusta. Surua, pelkoa, huolta lasten tulevaisuudesta, syyllisyyttä ja häpeää, suuttumusta ja vihaakin. Ympäristöahdistuksen aiheuttamien oireiden ja tunteiden kirjo on moninainen.
Ympäristöahdistus on sananakin aika ahdistava, myöntää tutkija ja teologi Panu Pihkala. ”Aihe on vaikea.”
Pihkala tutkii ympäristöahdistusta Helsingin yliopistossa ja häneltä ilmestyi viime syksynä aiheesta kirja Päin helvettiä? – ympäristöahdistus ja toivo.
Kuten tätä juttukokonaisuutta varten tehty MT:n pieni verkkokyselykin osoittaa, erilaista ympäristöahdistusta kokee yllättävän moni.
Nuoria ja nuoria aikuisia on tutkittu sen verran, että tiedetään suuren osan heistä murehtivan ympäristöasioita. Esimerkiksi vuoden 2016 Nuorisobarometriin vastanneista lähes 2000 nuoresta 86 prosenttia oli sitä mieltä, että tulevat sukupolvet joutuvat kärsimään, mikäli nykyinen ympäristön tuhoaminen jatkuu.
Toisaalta moni 50–60-vuotias tuntee syyllisyyttä siitä, että on elänyt fossiilitaloutta surutta kuluttaen.
Ympäristöahdistusta on Pihkalan mukaan tutkittu kaikkineen aika vähän, sillä sitä on ollut vaikea tutkia. ”Ongelma on ollut pitkään olemassa, mutta sitä ei ole huomattu. Torjunnan muotoja on niin paljon”, tutkija sanoo.
”Se on ymmärrettävää, ihminen miettisi mieluummin mukavia aiheita.”
Silti ja juuri siksi ympäristöahdistuksesta on nyt Pihkalan mukaan korkea aika puhua.
”On tärkeää, että tiedostetaan ympäristökysymysten aiheuttama ahdistus, sillä se heikentää hyvinvointia. Samoin on tärkeää ymmärtää, että jos vaikeita asioita käsittelee, olo helpottuu. Jos välttelee, ne koteloituvat.”
Ennen kaikkea ahdistuksesta pitää voida puhua, jotta voidaan yhdessä keksiä ratkaisuja kestävämpään elämäntapaan. ”Se tie ei vie eteenpäin, että syytellään toisia, vaan pitäisi miettiä yhdessä, mitä itse kukin voi tehdä.”
Huoli ympäristöstä on iso asia. Lopulta siinä on kyse tulevaisuudesta: meidän kaikkien yhteisestä tulevaisuudesta, maapallon tulevaisuudesta.
”Kuormittuminen ja ahdistuminen ymmärrettävää: mitä minä pieni ihminen voin?”, Pihkala kuvaa.
Tunteita ja tapoja reagoida on lukemattomia. ”Kaikille niille tunteille on paikkansa, kyse on siitä, miten ne kanavoituvat, saako vaikkapa kiukun kantava voima aikaan toimintaa?” tutkija pohtii.
Yksi tapa reagoida on kuluttajan symboliteot: ”Teet yhden jutun, niin olet hyvien kirjoissa.” Hyvin helposti siinä kuitenkin huijaa itseään. ”Ihmisellä on kyky tietää ja olla tietämättä”, Pihkala toteaa.
Viestintuojan ampuminen on klassinen tapa reagoida ikäviin uutisiin. Ympäristöasioissa tässä tulee mieleen ensimmäisenä presidentti Trump.
”Jotkut reagoivat niin, että jos tässä käy nyt kumminkin huonosti, niin nautitaan nyt.”
”Jokainen kuitenkin voi tehdä asioita, jotka auttavat. Olisi tärkeää tasapainottaa elämästään nauttiminen ja vastuullisuus”, Pihkala muistuttaa.
”Monelle ratkaisu ahdistukseen on elämäntapamuutos. Se helpottaa, mutta voi myös käydä niin, että ihminen yhä kokee riittämättömyyttä. Aina voisi tehdä enemmän. Aina joku tekee enemmän.”
”Joillekin kysymys on identiteetistä ja koko ongelma halutaan ulkoistaa: tämä on vain viherpiipertäjien ja luonnonsuojelijoiden asia, ei kuulu minulle.”
”Hyvin helposti luisutaan kaupunki–maaseutu -vastakkainasetteluun, vaikkei jaottelu edes pidä paikkansa. Tietyt asiat niputetaan: maanviljelijä ei välitä mistään… ja kaupunkivihreät eivät ymmärrä mitään...”, Pihkala kuvaa.
Mustavalkoisissa luokitteluissa näkyy tunteisiin liittyvä lataus.
”Jos asiat eivät olisi niin merkityksellisiä ja vaikeita, ei meillä olisi niin suurta tarvetta tehdä niin luokittelevia jaotteluita”, Pihkala korostaa.
Juuri tällaisten lokeroiden purku onkin yksi tärkeä syy nostaa ympäristöahdistus esiin. ”Keskustelun käyminen on helpompaa, jos kysyy toiselta, miten sinun elämässäsi ilmastonmuutos näkyy? Me kaikki olemme samassa veneessä.”
Ympäristöä koskevat uutiset ovat usein huonoja. Mediakulttuuri ylipäätään tuntuu suosivan huonoja uutisia, Pihkala toteaa. Siksi olisi tärkeää tietoisesti nostaa esiin hyviä asioita.
”Pitäisi kertoa myös, miten paljon nuoret ympäri maailman pohtivat kestävän kehityksen ratkaisuja tai miten suomalaiset viljelijät miettivät ympäristöasioita.”
”Suomalainen yhteiskunta on mennyt kolmessakymmenessä vuodessa valtavasti eteenpäin ympäristöasioissa.”
Maatilalla mummolassa lapsuudenkesänsä viettänyt Pihkala ymmärtää viljelijöiden ahdistusta. ”Toivottavasti yhä useampi antaa tunnustusta sille tärkeälle työlle, mitä viljelijät tekevät. Ihminen on yhteisöllinen olento, tunnustuksen saaminen on tärkeää.”
”Olisi syytä nostaa esiin myös hyveitä, joita viljelijän työ vaatii: ahkeruutta, rohkeutta investoida. Viljelijöiden olosuhteiden ymmärtäminen on myös tärkeää.”
Ympäristöahdistuksen käsittelyyn Pihkala toivoo viljelijöille sekä asiantuntija-apua että vertaistukea.
”Tärkeää on myös nähdä ja osata itse arvostaa niitä hyviä puolia, mitä omaan työhön liittyy, vaikka se onkin haastavaa. EU-hakemusten vastapainona viljelijän työssä on myös paljon vapautta.”
Pihkala uskoo, että tulevaisuudessa viljelijän työn arvostus kasvaa.
”Ympäristöeetikot eri puolilla maailmaa ovat aika selväsanaisesti sanoneet, että tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan paljon arvoja, taitoja ja asioita, joita perinteisesti liitetty maaseutuun. Sellaisia kuin omasta ympäristöstä huolehtiminen, lähiruoka ja permakulttuuri eli ympäristön rakentamista luontoa kunnioittaen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
