Nähdään töiden jälkeen

Elämäntilanteita ja arjen ratkaisuja on maatiloilla lähes yhtä monta kuin on maatilaakin. Joiltakin tiloilta emäntä käy palkkatyössä, joiltakin isäntä ja joiltakin molemmat. Joskus paluu työelämään tehdään, kun tilan tuotantosuunta vaihtuu tai kun lapset ovat lähteneet maailmalle. Tai kenties tila vaatiikin taas molempien työpanoksen ja sekä isäntä että emäntä jäävät tilalle. Tyypillistä ratkaisua ei ole. On vain juuri meille sopivia.

Harri Sjögrén oli asunut kaupungissa koko ikänsä, kunnes rakkaus toi hänen tielleen hevoset ja sitä myötä maalle muuton.

”Kun tapasimme Elinan kanssa, hänellä oli jo hevonen. Etsimme siksi maatilaa, johon hevosen voisi ottaa mukaan”, Harri Sjögrén kertoo. Sellainen löytyi Mikkelin kupeesta Vitsiälästä.

Hallintotieteitä Tampereen yliopistossa tuolloin opiskellut Elina Sjögrén kasvatti pikkuhiljaa hevosmäärää, ja tila muuttui ratsastuskouluksi.

”Kun muutimme maalle ja hevosia tuli lisää, kasvoi myös täysihoitopaikkojen ja ratsastusopetuksen kysyntä. Harrastuksesta tuli ammatti, ja opiskelin ensin hevosharrasteohjaajaksi, sitten ratsastuksenohjaajaksi ja nyt ratsastuksenopettajaksi”, Elina Sjögrén kertoo.

Harri Sjögrén on on ollut koko ajan työssä tilan ulkopuolella. Hän on myyntijohtajana tietotekniikkayrityksessä Mikkelissä. Elina Sjögrén kantaa vastuun hevosyrityksestä, Savelan tallista. Tallissa on hevosia kolmisenkymmentä. Talli tarjoaa ratsastustunteja, tallipaikkoja ja harjoittaa suomenhevoskasvatusta. Vuokramaita tallilla on 11 hehtaaria, heinäpeltoa ja laidunmaita.

”Minä olen tilan töissä mukana vapaa-aikanani. Kesät kuluvat kunnossapitotöissä ja rakentaessa. Viime kesänä rakensin uuden pihattotallin. Keväisin aikaa menee laitumien kunnostamiseen ja aitojen tekoon”, Harri Sjögrén luettelee.

Elina Sjögrén sanoo, että mieheltä vaaditaan kyllä jaksamista: ”Lähes kaikki tilan kunnostus- ja korjaustyöt ja uudisrakentaminen jäävät Harrin tehtäviksi. Hän myös hoitaa kahta poikaamme iltaisin, kun minä ohjaan ratsastustunteja.”

Kaikkea eivät Sjögrénit voi tehdä itse. He työllistävät naapuritiloja ostamalla niiltä heinää, traktoritöitä, lannanajoa, pelto- ja lumitöitä.

”Ikävintä arjessamme on, jos tallilla tulee kesken päivän jotain avun tarvetta. Vaimo soittaa, mutten voi mitenkään heti auttaa. Se turhauttaa. Yhteistä aikaa ei meillä myöskään paljoa ole. Kun tulen töistä, vaimo menee pitämään ratsastustunteja, ja tulee kotiin iltayhdeksän maissa”, Harri Sjögrén sanoo.

Vili-Matti Kraatari luonnehtii itseään ja Kirsi-puolisoaan pomoluonteisiksi.

”Tässä mallissa meillä molemmilla on omat osaamisalueemme eikä tarvitse riidellä pikkuasioista” hän kuvaa. ”Näin on menty kohta kahdeksan vuotta.”

Vili-Matti Kraatari työskentelee Lapin ELY-keskuksen valvontapäällikkönä. Työ sisältää paljon matkustelua laajan Lapin läänin alueella. Kirsi Kraatari hoitaa noin 70-päisen lypsykarjan robottinavetassa Tervolassa.

Tilan satakunta peltohehtaaria hoituu osin urakoitsijoiden avulla – säilörehunkorjuu, kynnöt ja osa lietteen levitystöistä on ulkoistettu. Vili-Matin lähistöllä asuva isä myös auttaa tarpeen mukaan Kirsiä karjan kanssa, jos Vili-Matti ei ole kotona. Tila on Kraatarien sukutila kolmannessa polvessa. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2003.

”Virkatöitteni jälkeen illalla ja lomilla osallistun tietenkin tilan töihin niin navetassa kuin pellollakin. Jos lehmän poikimista pitää auttaa yöllä, menemme molemmat.”

Kraatarit tuumivat arjen rullaavan tällä tavoin suhteellisen hyvin. Palkka tilan ulkopuolelta tuntuu tietenkin sekin mukavalta.

”Huonoa on, että jos tilalla tapahtuu jotain yhtäkkistä, olen harvoin kotona. Tehtävälista tekemättömistä töistä myös kasvaa pitkäksi, kun muiden työkiireiden tieltä pitää siirtää asioita. Toisaalta kiire voi olla hyvästäkin. Kun aikaa on rajallisesti, oppii keskittymään oikeasti tärkeisiin tehtäviin.”