Turvalliset tuntumat

Kuva: Sanne katainen Kuvankäsittely: Stiina Hovi 

Porinaa padasta

On muodikasta puhua suutuntumasta eli siitä, miltä ruoka tai juoma tuntuu suussa, kielellä ja niellessä. HK:n sinisessä suutuntuma on ryhdikkään napakka. Jälkiuuniruisleipä menee jo väkivallan puolelle. Muut suomalaisten ruuat ovatkin, noh aika mössöä: laatikkoruuat, puurot, keitot, jugurtit ja viilit. Helppoja imuroida sisuksiin ilman hampaita.

Monet kavahtavat nykyään läskisoosin sattumia, koska ovat tottuneet tasapaksuun jauhelihaan tai sileään fileeseen. Ainoa, mikä nykyään saa rouskua suussa, on sipsi. Tytisevä alatoopi on liian jännittävää, ja laskiaisrokassa siansorkat on korvattu tasakoosteisella palvikinkulla.

Ollaanko tässä hyvää kyytiä siirtymässä palvelutalon soseutettuun tarjontaan? Kyllähän sellainen imeytyy tehokkaasti, mutta muuta iloa siinä ei oikein ole.

Muualla maailmassa ei olla yhtä kiintyneitä sileisiin ja pehmeisiin ruokiin. Italialaiselle pastan pitää olla al dente eli antaa hampaille jotain tekemistä.

Kiinassa arvostetaan vielä enemmän eri tekstuureja. Siellä hammas saa pongahtaa puraisusta takaisin. Sitkeät, hyytelömäiset, liukkaat tai rasahtelevat suupalat ovat suuria herkkuja ja tarjoavat syöjälleen nautintoa siinä missä niiden makukin.

Suutuntuman lisäksi syömisessä on tärkeässä osassa myös näppituntuma. Suomalaiset hyödyntävät sitä lähinnä ruuanlaitossa, mutta osissa Aasiaa ja Afrikkaa näppituntuma on yhtä olennainen osa syömistä kuin suutuntuma.

Ihmiset, jotka syövät sormilla, vannovat, että ruoka maistuu paremmalta niin. Siinä lienee perääkin, sillä tuntoaisti on herkin juuri sormenpäissä ja suussa. Sen takia syöminen käsin aiheuttanee kokonaisvaltaisempaa mielihyvää kuin syöminen metallisella haarukalla.

On olemassa vielä yksi tuntuma. Siihen suomalaiset luottavat enemmän kuin suutuntumaan ja näppituntumaan yhteensä, vaikka tuntosolujen määrän puolesta ei loogisesti ajateltuna kannattaisi: perstuntuma.

Se ei nimestään huolimatta ole näppituntuman ja suutuntuman jälkeen tuleva ruuan luonnollinen jatkumo, vaan sillä hahmotetaan isoja kokonaisuuksia. Sellaisia, mihin suu- ja näppituntumalla ei pysty.

Vaikka suutuntuma lienee helmipuurossa ja sammakonkudussa melko sama, perstuntuma laittaa stopin jälkimmäisen kohdalla.

Eli ahteriaavistusta kannattaa usein kuunnella. Muttei aina.

Olen aika varma, että monen suomalaisen takaliston tuntemukset varoittelivat 1700-luvulla, kun vaihdettiin nauriista perunaan ja sahdista kahviin. Vaikka ihan hyvinhän siinä kävi.

Olen itsekin yllättänyt itseni epäilemästä uuselintarvikkeita ja vähän vanhempiakin pelkkään perstuntumaan perustuen. Mutta eroavatko esimerkiksi sirkat niin kovin maun ja koostumuksen puolesta friteeratuista muikuista?

Eivät mielestäni. Siksi perstuntumia on hyvä välillä ravistella, vaikka se vähän hirvittäisikin. Muuten emme osaa tulevaisuudessa imeskellä kuin erilaisia ravinnegeelejä.

Kirjoittaja on kolmikymppinen ruokaintoilija, joka viihtyy keittiössä – erityisesti ruoka-aikoihin.