Kyllä kansa ei tiedä

Stiina Hovi 

Luuletteko, että Timo Soini keksi nämä sanat juuri siinä tilanteessa paikan päällä, kun sanoi ne suorassa tv-lähetyksessä.

Ei toki, ei sinne päinkään. Hyvä iskulause pitää saada näyttämään siltä kuin sen olisi keksinyt siinä ja nyt. Oikeasti sitä kuitenkin pitää harjoitella pitkän aikaa kotona peilin edessä. Sitä on testattu toimistossa avustajien kanssa. Siitä ovat kuiskaajat eli spin doctorit lausuneet etukäteen kantansa.

Soinikin kertoo makustelleensa pitkään, ennen kuin löysi sanan jytky. Sitten kun se löytyi, se oli siinä.

Vaalilauseet ovat aina olleet tärkeitä asioita. Vaikka vaalilauseiden keksiminen on nykyisin lähes tiedettä, tai ainakin mainostoimistot niin väittävät, parhaat lauseet löytyvät silti menneisyydestä.

Tämä oli vuonna 1948 sosialidemokraattien vaalilause. Ei muuten ollenkaan hassumpi. Siihen kiteytyi kaikki.

Jo riittää tämä meno. Jo riittää kallis voi ja sokeri. Jo riittää kommunistien eteneminen ay-liikkeessä. Jo riittää sosialidemokraattien hajaannus. Jo riittää maalaisliiton valta. Jo riittää huonot säät...

Nyrkkiin puristettu käsi nojaa raamattuun ja lakikirjaan. Viesti on selvä, lakia ja järjestystä on luvassa, sekä perusarvoja.

Hyvä poliittinen iskulause leikkaa ilmaa kuin kuovin huuto. Se pysäyttää eikä jätä sijaa tulkinnoille. Se on röyhkeä, se pelkistää, kiteyttää, iskee suoraan asiaan eikä yritäkään selitellä yhtään mitään. Se kertoo, että linja on ja se myös pysyy.

Kansallinen ylpeys. Oma tahto. Uskallus. Ei muuta kuin rinta rottingille ja menoksi. Lauseessa pitää olla tunnetta, kuulijan pitää samastua viestiin ja oivaltaa, että sehän on juuri minulle.

Hohhoijaa. Kuka tuollaisesta jaksaa innostua. Ihan hyvin voisi sanoa, että ilmoja se pitelee.

Kerran mainostoimistot väänsivät SDP:lle ja kokoomukselle tämän vaalilauseen. Se oli sama molemmilla.

Valtiovalta tietysti kuuluu kansalle, mutta iskulauseeksi siitä ei ole. Kansa sen sijaan kuuluu iskulauseeseen, mutta lause pitää tehdä oikein.

Julisteessa vanha naishenkilö ja Kekkonen kättelevät. Kättelijöiden katseet kohtaavat. Kekkonen on vähän korkeammalla kuin vanha emäntä, joka on luultavasti niiannut saadessaan kätellä presidenttiä.

Ei siinä ole epäselvää, kehen kansa luottaa. Kekkoseen. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen... sen muisti silloin jokainen.

Hyvä iskulause jää elämään vuosien päähän, niin kuin tämäkin. Unohdetun kansan puolesta. Minkä ihmeen unohdetun kansan?

Toimiva iskulause osaa myös syyllistää ja synnyttää terveen herravihan. Herrat ovat unohtaneet kansan. Kansaa on petetty. Terveyskeskukseen on kilometrin jono, mutta kansanedustajat hyväkkäät ne vain ajelevat taksilla. Sinäkin sait lisäveroja, ja akkasikin lähti kävelemään, mutta poliitikot ne vain matkailevat kaukomailla lentokoneella. Mitäs siihen sanot. Niin mitä?

Tälläkin voi epäonnistua perusteellisesti. Lause oli Matti Virkkusen, joka oli Kekkosen vastaehdokkaana presidentinvaaleissa. Lause oli yhtä hyvin mietitty kuin Peräkylän demokraattisten naisten sähke Vietnamin sodan aikana Yhdysvaltain presidentille.

Jos Amerikka ei lopeta pommituksia, emme vastaa seurauksista!

Opetus on, että jos olet höyhensarjassa, älä ilmoittaudu raskaaseen sarjaan.

Joskus musta kannattaa maalata valkoiseksi. Kun patamusta porvari ryhtyy työväen presidentiksi, kuten Sauli Niinistö, niin mitäpäs vastaat. Politiikkaan kuuluu liioittelu. Kun ampuu yli, pitää kuitenkin ampua yli kunnolla eikä vähän sinne päin. Niinistö onnistui, kun tähtäsi ylös.

Hyvä vaalilause kelpaa myös muille. On kuitenkin oltava varovainen, kun varastaa toisen vaalilauseen, kuten vihreät tekivät. Kuka uskoo tosissaan, että viherpiipertäjät haluavat rötösherrat kuriin, kun vaalilausekin on varastettu. Lause ei vain sovi vihreään suuhun. Sen sijaan uskottavuus on toinen, kun Jaakko Teppo laulaa, että ”rötösherrat kiikkiin, on riittävästi konjakkia juotu kansan piikkiin...”

Eikä tiedä. Kansa ei tiedä senkään vertaa kuin tyhmät poliitikot, joita työksemme haukumme. Vaalilauseisiin sisältyy tietoista valehtelua, mutta ennen kaikkea kosiskelua.

Kansa ei oikeasti tiedä mitään valuuttakurssipolitiikasta, takuueläkkeen määräytymisperusteista eikä capiin sisältyvästä greeningistä. Eihän sen tarvitsekaan, sitä varten ovat poliitikot.

Mutta yritäpäs mennä rehellisellä lauseella eduskuntaan, niin et varmasti pääse.

Eipä taitaisi tulla kannatusta.