Tuoksujen ja tunteiden yö

Mielipide

18.6.200816:00

Kolumni

Mia Palokallio

Tuoksuun sekoittuu kuulasta kesäyötä, tulen ääressä kypsyvän ruuan aromeja ja pehmeä, toisinaan väkeväkin savu. Parhaimmillaan sen viimeistelee kasteisten kukkien tuoksu, pahimmillaan kaiken yllä leijuva kitkerä hyönteismyrkyn katku.

Hellät kuiskailut ja tunteelliset tunnustukset saavat sydämen sykkimään tiuhemmin. Iho koskettaa pehmeästi. Ainakin haaveissa.

Jostain kuuluu soittoa, laulua ja naurua. Sekaan mahtuu soraääniäkin, joku huutaa rannalla ja toisella rannalla huuto kertautuu.

Joku pyyhkii kyyneleitä, ehkä ilon, ehkä surun tai liikutuksen. Jos ei muuten, niin savun silmille nostattamia.

Tunteet ovat pinnassa, ääripäät lähellä toisiaan. Rakkaus ja viha, ilo ja suru kulkevat lähekkäin.

Juhannusyö on tuoksujen ja tunteiden yö. Pohjoisen yötön yö vaatii elämään väkevästi, aistit avoimina. Kun vihdoin on hetkeksi päästy välihousuista ja vällyistä, halutaan sukeltaa suven lämpöön iloisesti ilkamoiden. Hetki vaatii heittäytymistä.

Pitkän pimeän kansa juhlii villisti valoa, sillä takaraivossa jäytää karu tietoisuus siitä, että kohta valo taas pakenee.

Valon juhla on odotuksia täynnä. Eikä siltikään voi elää kuin hetken kerrallaan: Antaa juhannuksen taian viedä ja ottaa yön lupaukset vastaan. Ja jos nukkumatti kutsuu kesken leikin, ei se haittaa. Aamu on sen ihanampi.

Kesäöitä riittää vielä.