Koronakaranteeni on vankila vain, jos itse siitä sellaisen teemme
Vaikka emme voikaan nyt kokoontua yhteen, niin syrjäytyä ei silti tarvitse, pohtii Minna Kettunen Hengähdyspaikka-palstalla.29.3.202014:00
Luin netistä ystäväni päivityksen poikkeustilasta, jossa hän muisteli kuulemiaan tarinoita siitä kun Suomi aiemmin on ollut poikkeustilassa: sotavuosina. Me olemme varmaan kaikki kuulleet kertomuksia niiltä vuosilta, kuinka rauhattomuuden aikoina ihmiset perustivat vastarintaliikkeitä, tekivät laittomuuksia tai vierailivat salakapassa.
Mutta entäpä nyt? Kun lapsenlapsesi kysyy vuosikymmenten päästä, että mitä sinä teit kun Suomessa oli poikkeustila, niin haluaako sitä vastata että makasin sohvalla ja katsoin kaksi kuukautta Netflixiä tai olin piiloutuneena kotiini?
En suinkaan kehota nyt ketään rikkomaan hallituksen ohjeistuksia, perustamaan sitä salaista kapakkaa tai alkamaan pontikan keittoon, mutta kehotan kyllä taistelemaan.
Taistelemaan sitä vastaan, että veltostumme kotiimme, heitämme hanskat tiskiin ja odotamme että milloin se korona iskee meihin.
Ei sitä suomalaiset silloin edellisen poikkeustilan aikanakaan jääneet odottamaan milloin vihollinen kolkuttelee ovelle, vaan he aktiivisesti pyrkivät toimimaan, ettei niin kävisi. Ei silloin lakattu elämästä, eikä niin pitäisi nytkään. Meidän tehtävämme on nyt toimia yhteisen parhaan hyväksi.
Pitää huolta, että kukaan ei jää yksin. Käydä kaupassa naapurin mummon puolesta tai kysyä kaipaisiko sairastunut ystävä koiranulkoilutusapua.
Vaikka emme voikaan nyt kokoontua yhteen, niin syrjäytyä ei silti tarvitse. Nykymaailma tarjoaa tuhansia tapoja olla yhteyksissä ihmisiin: puhelimella saa yhteyden vaikka toiselle puolelle maapalloa, netin avulla voit kutsua ystävät viettämään iltaa kanssasi, vaikka jokainen pysyykin siellä omassa kodissaan.
Koronakaranteeni on vankila vain silloin, jos itse siitä sellaisen teemme.
Jospa siis vuosikymmenten päästä meidän ei tarvitsisikaan kertoa jälkipolville että poikkeusaikana ”minä vaan tuijotin tv:tä”, vaan voisi todeta että silloin minä elin.
Silloin minä hoidin itseäni. Tein hyviä asioita yhteiskuntamme puolesta. Ajattelin positiivisesti. Rakastin itseäni ja rakastin lähimmäisiäni.
Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja kirkollisen työn koordinaattori Anni Takko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
