Kyläkoulu on lintukoto

Oma pulpetti on koululaiselle tärkeä juttu. ”Pulpetit ovat vielä kesäsiivouksen jäljiltä riveissä, mutta ennen ensimmäistä koulupäivää järjestelen ne uudelleen, esimerkiksi puolikaareen”, kertoo Aija Haapala. 

Peltojen keskellä vankkojen kuusien suojassa seisoo keltainen Mattisenlahden kyläkoulu. Liperiläisen leipäpitäjän opettaja Aija Haapala kuvailee 53 oppilaan ja 3 opettajan koulua lintukodoksi.

”Täällä ihmisillä asiat on hyvin, se heijastuu myös lapsiin.”

Haapala on aloittanut opettajana vuonna 1988. Hän ehti opettaa pitkään toisessa liperiläisessä kyläkoulussa, joka lakkautettiin. Mattisenlahden 1–2-luokkalaisten opettaja hän on ollut vuoden.

”Olen opettajavanhempien tytär. Ei minusta pitänyt alun perin tulla opettajaa, mutta nyt tehty valinta tuntuu hyvältä ja omalta. Olen ollut myös onnekas työpaikkojen suhteen. Kyläkoulut ovat mahtavan yhteisöllisiä paikkoja sekä opettajalle että oppilaille.”

Haapalan mielestä peruskoululainen on säilynyt hyvin samanlaisena hänen opettajauransa aikana. Toisaalta hän myös kertoo olevansa iloinen ja positiivinen luonne, joka ongelman havaittuaan ei jää voivottelemaan, vaan tekee ongelmalle jotain.

”Koulun tehtävänä on tarjota tukea ja turvaa, jos sitä lapselta mahdollisesti elämästä puuttuu ja tartuttava ongelmiin.”

Kiire ja välinpitämättömyys ovat jonkin verran lisääntyneet ihmisten arjessa, se näkyy lapsissa muun muassa tuen tarpeena ja arjen hallinnan ongelmina. Lapsia pitää muistuttaa huolehtimaan tavaroistaan useammin kuin ennen.

Uusi opetussuunnitelma sisältää hyvin tarkkoja kirjauksia opettajan ja oppilaan velvollisuuksista. Nyt siellä lukee esimerkiksi, että oppilaan on käytävä koulua ja käyttäydyttävä hyvin. On hyvä, että yksinkertaisetkin asiat on kirjattu tarkasti opetussuunnitelmaan, sanoo Haapala.

”Lapset ja lasten erilaisuus on tämän työn suola. Minä ajattelen, että jokainen on jossakin hyvä, eikä yksikään lapsi ole paha, vaikka kaikki ei aina mene sääntöjen mukaan. Erot lasten välillä ovat kyllä kasvaneet, haasteena on kyetä auttamaan kaikkia.”

Lapset eivät siedä pettymyksiä enää yhtä hyvin kuin ennen, he eivät totu ponnistelemaan asioiden eteen. Toisten huomioon ottaminen ei ole myöskään enää itsestäänselvyys, Haapala kuvailee. Uusi opetussuunnitelma tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa näitä taitoja tunne- ja vuorovaikutustunneilla esimerkiksi draaman avulla.

Tablettien, tietokoneiden ja älypuhelinten käytön määrästä Haapala on huolissaan. Niiden parissa vietetty aika on usein pois päivittäisestä liikunnasta. Liikunnan harrastaminen vaikuttaa niin moneen asiaan positiivisesti, Haapala pohtii.

Resurssit työn tekemiseen ja laitehankintoihin eivät ole suuren suuret. Haapala toivoo päättäjiltä päätöksentekoa, jossa ajateltaisiin lapsia. Koulu ja ilo oppimisesta ovat yhteiskunnan peruspilareita.

Jos resursseja saisi lisää, Haapala lisäisi ainakin liikuntaa ja kädentaitoja koululaisten päivään. Käsillä tekeminen antaa onnistumisen iloa ja elämyksiä. Lapsilla on halu tehdä käsillä asioita ja nähdä työn tulos.

Kunpa lapsi saisi olla pitempään lapsi ja saisi kasvulle ja rauhoittumiselle riittävästi aikaa, huokaa Haapala.

Haapala kehottaa vanhempia kyselemään lasten kuulumiset ihan joka päivä. ”Ole läsnä ja tee asioita yhdessä lapsen kanssa. Muista rakastaa ja huolehtia, mutta anna lapselle myös siimaa, sillä lapsen omien siipien on myös kannettava.”

Jos nykypäivän peruskoululainen on hieman muuttunut, ovat myös vanhemmat muuttuneet. He ovat aktiivisempia ja kriittisempiä kuin vanhemmat muutama vuosikymmen sitten.

Wilma on paljon esillä ollut internetissä käytettävä opiskelijahallintojärjestelmä, jonka välityksellä opettajat ja vanhemmat välittävät tietoa ja pitävät yhteyttä.

Kun kommunikoidaan netissä, voi tieto ohittaa joskus lapsen, kertoo Haapala Wilman huonoista puolista. ”Minä käytän yhä ihan tavallista reissuvihkoakin.”